AIKUINEN: juotko energiajuomia? Miksi ja kuinka usein?
Itse tunnustan että juon, koetan taistella fibron aiheuttamaa uupumusta vastaan niin kun teen kofeiini ei riitä :/
En joka päivä, mutta muutaman kerran viikossa kaksi tölkillistä.
Kommentit (15)
Juon välillä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, toisinaan en ollenkaan. Tällä viikolla on mennyt kaksi puolen litran tölkkiä, samoin viimme viikolla. Sitä ennen ei ollut pariin kuukauteen maistunut. Luultavasti jäävät taas pariksi kuukaudeksi pois. Maun takia juon sekä jos on hyvin väsynyt olo
Juon harvoin. Silloin kun omat energiat on pohjamudissa ja pitää vaan jaksaa, juon sokerittoman Batterin.
En juo. Olen ehkä kerran maistanut, siitä on kauan. Silloin maistuivat todella keinotekoiselle litkulle.
Mutta juon kyllä kahvia, eipä se terveellistä ole sekään.
Juon, opin silloin kun talossa oli 2v ja huonosti nukkuva vauva ja nukahtelin suunnilleen seisaalteen. Nyt lapset ovat jo 10v ja 8, mutta noin kerran viikossa ostan sokerittoman Batteryn.
Juon aamulla matkalla töihin, ensin kahvi kotona ja sitten energiajuoma metrossa.
Joskus olen kokeillut jos on ollut pitkä ajomatka tms. mutta en minä ole huomannut niissä mitään piristävää vaikutasta, kuten en myöskään kahvissa.
Olen juonut ehkä 10 tölkkiä elämäni aikana. Ja minä olin aikuinen 90 luvulla kun ne juomat tuli Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
En juo. Olen ehkä kerran maistanut, siitä on kauan. Silloin maistuivat todella keinotekoiselle litkulle.
Mutta juon kyllä kahvia, eipä se terveellistä ole sekään.
https://www.is.fi/terveys/art-2000005165196.html
Miten niin kahvi ei ole muka terveellistä?
Pari kertaa viikossa tulee juotua Lidlin sokeritonta Kong Strongia. Vaikutuksen huomaa selvästi.
Kaksi sokeritonta 0,5l tölkkiä päivässä jo pidemmän aikaa. Yksi aamulla ja yksi päivällä. Tuntuu että juoman jälkeiset 15-30min on ainoat hetket milloin jotain jaksaa tehdä. Lopettaa olen yrittänyt jo monesti, mutta aina se kahden viikon totaalikiellon jälkeen taas lähtee lapasesta.
En juo. Olen maistanut joitakin, mutta en pitänyt mausta. En ole siis juonut niitä sen vertaa, että voisin sanoa vaikuttaisiko ne minuun piristävästi vai ei. Muistatteko kaikkien energiajuomien äitiä, Vitanovaa? Sepä vasta ainetta!
Juon päivittäin. On jatkuvasti kauhea väsymys. Eilenkin menin nukkumaan klo 19, heräsin klo 02 ja sitten 05... ja nyt pakko juoda, alkoi taas väsyttää.. en ymmärrä kun lääkärissäkkään ei mitään sairautta ole todettu...
Satunnaisesti. Päivittäin juon teetä, kahvia ja energiajuomia sitten pari kertaa kuussa.
Hyvin harvoin. Lähinnä silloin jos on esimerkiksi jostain syystä nukkunut todella huonosti, mutta pakko olisi jaksaa pysyä skarppina. Onneksi on hyvät unenlahjat, joten usein näin ei käy.
Ehkä neljästi vuodessa, jos todella väsyttää ja on pakko ajaa. Lapset opetti...