Menin yllättäin hakemaan lastani
pph:lta. Lapset olivat pukemassa. Pienet 2v yrittivät itse pukea, hoitaja ei auttanut. Onkohan normaalia toimintaa?
Kommentit (12)
saappaatkin saa ite jalkaan ja pipon päähän.
Hän pukee itsensä aivan täydellisesti. Kengännauhojen solminta on ainut juttu, jossa hän pyytää apua. Aloitti puolitoistavuotiaana riisuuntumaan ja yritti pukeakin. Kaksivuotiaana pukeminen sujui aika hyvin. Nyt osaa jo oikoa vaatteet suoriksi, viikata ne ja tietenkin pukea kaikki oikeinpäin. Onneksi pph:lla oppii myös jos et itse ole ohjannut lastasi tekemään itse.
Lapseni osaa myös pestä kätensä aina kun tulemme kotiin ja ruoanjälkeenkin ihan ilman kehoitusta, ettei koti tahriintuisi. Osaa niistää nenänsä. Pyllyn pyyhinnässä tarvitsee kyllä vielä apua.
Tottakai 2-vuotiaan kanssa aloitetaan jo harjoittelemaan pukemista. Vauvanako sen ikäistä vielä pidät?
mun likaiset pikkuhousut päähänsä. Harvinaislaatuisen älykästä toimintaa.
puki kyllä ihan itse vaatteet päälle! Autoin tarvittaessa, mutta yleensä apu ei kelvannut... Tasan ei tosin mene onnen lahjat, sillä vastaavasti meidän 4-vuotias poika ei vieläkään millään viitsisi itse pukea, ei kodissa eikä päiväkodissa. Osaa kyllä, mutta ilmeisesti tietää, että jos tarpeeksi kauan vitkuttelee, niin joku tulee pukemaan...
Nyt 3v 3kk eikä todellakaan pue itseään. Pikkuhousut ehkä saa juuuri ja juuri vedettyä pään sijasta jalkoihinsa =)
muuten täytyy sitten vähän auttaa. Hidastahan tuo touhu on mutta hauska seurata nuoren miehen totista yritystä...
mutta 3v 7kk ikäistä ei voisi pukeminen vähempää kiinnostaa joten hänet saa pukea lähes kokonaan :)) On se hassua kun pienempi pukee vieressä äidin auttaessa isompaa :)
pph:lta menee aika kauan aikaa jos pukee jokaisen yksitellen sen sijaan että ovat suunnilleen yhtä aikaa valmiita ja ulos päästään yhtä aikaa.
Oma 2v4kk lapseni pukee haalarin itse, samoin pipon. Kengissä ja hanskoissa pitää auttaa.
Vanhemmat pitävät lapsiaan niin vauvana liian pitkään. Olen huomannut monta asiaa mitä lapseni oikeasti osaa, vaikka en olisi ikinä uskonut. Monet taidot on opittu pph:lla. Lisäksi jos hoitajalla on isompia lapsia niin pienemmät ottavat mallia. Omani on pian 4v ja hoitajan vanhin lapsi ja nämä 2v:t matkivat häntä joka asiassa (joskus huonokin juttu!) eli juuri harjoittelevat vetoketjua, takin pukemista, haalarin laittamista jne. " kun xxkin osaa!"
Aina on vaatteet oikein ja kunnolla vetoketjut ja kintaat eli kyllä hoitaja auttaa sitten loput. Minusta on hienoa, että hoidossa lapsi saa harjoitella rauhassa, kun tuntuu kotona olevan aina muka kiire lähteä... Nyt vajaa 3v. on tosi hyvä pukemaan ja tarvii apua vain kintaiden kanssa ja tietysti kireimpien jalkalenksujen.
tuon ikänenhän osaa jo paljon itse, tottakai ne harjottelee sitä itse, sit vetoketjuissa, kengännauhoissa, hanskoissa voi vähä auttaa.