Lue keskustelun säännöt.
Peppi Pitkätossu - synkkä vai hauska? Onko siinä kaksoismerkitys?
Luin juuri sen kirjan (missä kaikki tarinat) loppuun. En muistanut tätä omasta lapsuudesta mutta sehän on paikoin tosi synkkä. Lapsena sitä ei ymmärtänyt, mutta nyt aikuisena sen tajuaa miten yksinäinen se Peppi on, ja miten se näkyy hänessä. Ja tuo loppuhan oli suorastaan kauhea, pala kurkussa luin viimeiset rivit. Oon siis kuullut ne tarinat viimeksi lapsena, ja nyt luin sitä iltasaduksi omalle lapselle.
Tolla kaksoismerkityksellä hain takaa sitä, että mulla tuli jotenkin sellain fiilis, että peppi olis ollut vain Tommin ja Annikkan mielikuvituksen tuotetta, ja että ne olis kenties lopussa kuolleet ne lapset. Perustelen:
1) Kirjahan alkaa siitä että T&A leikkivät omalla pihallaan kahdestaan ja toivovat kovasti, että naapuriin muuttaisi joku leikkikaveri. Vaikuttavat olevan kovin yksinäisiä. Ja kas kummaa, sinne muuttaakin parin päivän päästä "täydellinen" kaveri.
2) Peppi ja tämän isä ovat kirjassa ainoat, joilla on "supervoimit" eli ovat mahdottoman voimakkaita. Kaikki muut ovat ihan tavallisia ihmisiä ja hyvin realistisia hahmoja.
3) Peppi asui yksin (mielikuvitusystävillä harvoin on isoa perhettä ja sukulaisia/muita kavereita, koska se olisi jo aika työlästä mielelle tuottaa), jos eläimiä ei lasketa mukaan.
4) Kaikkein suurin "todiste" mun mielestä oli se kun T&A:n äiti laski lapset lopussa sinne Etelä-merelle, vaikka oli muutoin ollut kovin tiukka (tai siis tavallinen, kuria pitävä) vanhempi. Ja tähänhän syy oli se, kun lapset olivat juuri sairastaneet monta viikkoa ja olleet vuoteen omia koko ajan. Äidin mukaan oli hyväksi että lapset saa aurinkoa. Kirjassa kerrottiin, kuinka lapset eivät jaksaneet nousta ollenkaan, olivat kovin kalpeita eivätkä syöneet juurikaan ollessaan sairaita. Minun teoriani on siis, että lapset kuolivat tuohon tautiin ja pääsivät "taivaaseen" (=Kurrekurredut-saarelle).
Tosin teoriaani romuttaa pari juttua. Muutkin aikuiset puhuvat Pepille. Toisaalta, voisiko sekin olla T&A:n mielikuvituksen tuotetta? Lapset myös palaavat Kurrekurredut-saarelta, mutta se loppu on kyllä musta tosi omituinen. Nehän syö yhdessä ne pillerit (jotka kyllä saattoivat olla vain herneitä, mikäli teoriani on väärässä), joiden pitäisi estää heitä vanhenemasta. Loppuhan menee niin, että T&A seisovat omassa kodissaan ikkunan edessä ja katselevat Peppiä, joka istuu oman kotinsa pimeässä keittiössä, pöydän ääressä, tuijottamassa ainoaa valonlähdettä; kynttilää. Lapset puhuvat siitä kuinka Peppi tulisi aina olemaan siellä, ja he tulisivat aina olemaan siellä. Ikuisesti Huvikummussa. Lapset toteavat Pepin näyttävän yksinäiseltä, ja toivovat tämän kääntyvän katsomaan heihin, mutta Peppi ei käänny. Istuu vaan hiljaa ja puhaltaa kynttilän sammuksiin.
Musta toi loppu on karmiva. Eikä olisi Lindgrenin ainut aihetta sivuava teos. Mitä mieltä olette? Voisiko teoriani pitää paikkaansa? Onko joku jopa ajatellut vastaavaa? Vai olenko ihan hakoteillä?
Kertokaa vaikka jos teillä on vastaavanlaisia teorioita jostain kirjasta/leffasta/sarjasta.
Kommentit (60)
Mielenkiitoinen teoria! Muistan kyllä itkeneeni tuota loppua tarinassa, kun Peppi istuu yksin kotonaan ja A&T katsovat häntä ikkunan läpi.
Näin aikuisena en oikein osaa suhtautua tuohon tarinaan, lastensuojeluilmoitushan hylätystä tyttöparasta tulisi tehdä. Huvikumpu pakkolunastettaisiin kun ei ole isäukkoa maksamassa veroja, hevosesta tulisi makkaraa, ja Tossavainen vangittaisiin Korkeasaareen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiitoinen teoria! Muistan kyllä itkeneeni tuota loppua tarinassa, kun Peppi istuu yksin kotonaan ja A&T katsovat häntä ikkunan läpi.
Näin aikuisena en oikein osaa suhtautua tuohon tarinaan, lastensuojeluilmoitushan hylätystä tyttöparasta tulisi tehdä. Huvikumpu pakkolunastettaisiin kun ei ole isäukkoa maksamassa veroja, hevosesta tulisi makkaraa, ja Tossavainen vangittaisiin Korkeasaareen.
No sepäs se. Normaalisti ajattelisin, ja ennen ajattelin Pepinkin kohdalla, että lasten tarinat on fiktiota ja siksi noita juttuja ei tapahdu. Mutta kun kirjan muut hahmot ovat realistisia. Heillä on "oikeiden ihmisten" ongelmat. Siitä sainkin ajatuksen, että jospa Peppi ei olekkaan oikea.
-ap
Sitten se olisi kuin KattoKassinen
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiitoinen teoria! Muistan kyllä itkeneeni tuota loppua tarinassa, kun Peppi istuu yksin kotonaan ja A&T katsovat häntä ikkunan läpi.
Näin aikuisena en oikein osaa suhtautua tuohon tarinaan, lastensuojeluilmoitushan hylätystä tyttöparasta tulisi tehdä. Huvikumpu pakkolunastettaisiin kun ei ole isäukkoa maksamassa veroja, hevosesta tulisi makkaraa, ja Tossavainen vangittaisiin Korkeasaareen.
Tehtiinhän Pepistä lasuja. Monessa sarjassa on se vierailulle tuleva sosiaalitäti. Tosin olen vain katsonut elokuvia Pepistä:)
Mielenkiintoinen teoria tosiaan! En ole ikinä ajatellut sitä noin, tosin se loppu - just tuo, kun Peppi istui yksin keittiössään - oli musta jo lapsena jotenkin murheellinen. Onhan Lindgrenillä muitakin kuolemasta ja lasten mielikuvitukseen pakenemisesta kertovia kirjoja, kuten Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio. Lisäksi mm. sadut Kultasiskoni, Hämärän maassa ja Päivärinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen teoria!
Kyllä minäkin lapsena ajattelin, että Peppi on hauska ja kiva muille. Mutta eikö hänellä itsellään ole ikävää ja yksinäistä? Let's face it, A&T ovat melko tylsiä. Pepin kaikkivoipuus oli jopa lapsen mielelle ylimitoitettua.
Veijariromaanissa on aina sankarin apuna
hahmo, jolla on käytettävissään ylenpalttisia voimavaroja: kasoittain rahaa, kontakteja, taitoja tai määrättömästi tietoa. Tämä mahdollistaa hurjat juonenkäänteet.
Pepissä yliluonnollinen hahmo on itse Peppi.
En kuitenkaan usko että lapset kuolevat lopussa. Tämä idea on jo käytetty kirjassa Veljeni Leijonamieli.
Kyllähän Pepistä tehtiin lastensuojeluilmoituksia. Siinä tarinassa, jossa Peppi on hippasilla poliisien kanssa, poliisit sanovat, että kaupungin aikuiset ovat järjestäneet Pepille paikan lastenkotiin, sillä 9-vuotias lapsi ei voi asua yksinään. Peppi kuitenkin heittäytyi niin hankalaksi, että poliisit ja sosiaalitädit päättivät antaa asian olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä tarinahan on sellainen, että siitä syntyy monia tulkintoja.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen teoria tosiaan! En ole ikinä ajatellut sitä noin, tosin se loppu - just tuo, kun Peppi istui yksin keittiössään - oli musta jo lapsena jotenkin murheellinen. Onhan Lindgrenillä muitakin kuolemasta ja lasten mielikuvitukseen pakenemisesta kertovia kirjoja, kuten Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio. Lisäksi mm. sadut Kultasiskoni, Hämärän maassa ja Päivärinne.
No juuri tuota ajattelinkin kun hänellä on muutakin vastaavaa kirjallisuutta. :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se Pepin isäkin kauhea ihminen. Hylännyt lapsensa, joka jäänyt äidittömäksi. Ryyppää vaan jollain saarella Afrikassa ja pitää jotain alkuasukkaita orjinaan.
Minä puolestaan olen jäänyt aina Peppiä luettuani miettimään, kuinka todellinen Peppi voisi/olisi voinut olla, jos vain lastensuojelu ei puutu asioihin. Kuinka hyvin 9-vuotias osaisi pitää huolta itse itsestään, jos toimeentulo ei olisi ongelma? Rahaahan Pepille oli jätetty, ja sen lisäksi hän oli ikäänkuin vanhempi itselleen - laittoi itse itsensä nukkumaan, lauloi itselleen rauhoittuakseen, nuhteli itseään valehtelusta, siivosi itse vaikkakin vähän sinne päin ja niin edelleen. Tällainen on kuitenkin todellista joillekin lapsille, joilla kyllä on vanhemmat, mutta huonot. Pepin yliluonnollinen fyysinen voimakkuus olisi symboli hänen yrityksestään kaikkivoipaisesti kasvattaa itse itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle Peppi oli lapsuuteni sankari. Tytötkin voivat olla vahvoja ja itsenäisiä. Jotenkin noi kuolemiset olivat vähäpätöisiä suruja Astrid Lindgrenin kirjoissa, paljon tärkeämpää oli eläminen ja selviytyminen.
Vierailija kirjoitti:
On se Pepin isäkin kauhea ihminen. Hylännyt lapsensa, joka jäänyt äidittömäksi. Ryyppää vaan jollain saarella Afrikassa ja pitää jotain alkuasukkaita orjinaan.
Astridhan itse jätti lapsensa kasvatiksi, ja on paljon spekuloitu antoiko sitä koskaan täysin itselleen anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin jostain, että Lindgren keksi näitä tarinoita, kun hänen lapsensa sairasteli. Ja ylipäätään siihen aikaan lasten vakavat sairastelut ja kuolemat olivat paljon tavallisempia. Vanhukset hoidettiin itse kuolemaan saakka. Kuolema on ollut lähempänä ja ehkä hän halusi jollain tavalla käsitellä niitä tarinoissaan.
Sadut (ylipäätään) ovat muutenkin paljon raaempia alkuperäisversioissaan. Niitä on todella paljon siloiteltu.
Astrid alkoi kertoa Pepistä, kun hänen lapsensa oli sairaana ja pyysi kertomaan tytöstä nimeltä Peppi Pitkätossu.
Minä en ajattele, että olisi kuollut. Se mitä Astrid on kertonut sotii minusta sellaista teoriaa vastaan. Hän halusi kirjoittaaa kaikkivoipaisesta tytöstä, joka osaa ja voi mitä vaan. Astrid itse oli tällainen nainen. Mutta ei voinut ihan mitä vaan. Esim. lapsen jättäminen vuosiksi hoitoon muille johtui odotuksista. Mutta toisaalta hän oli ensimmäinen nainen kotipaikassaan, joka leikkasi tukkansa lyhyeksi.
Näkisin niin, että lopussa Peppi vähän suree sitä, että vaikka he söivätkin ihmepillerit, niin he tulevat kuinkin kasvamaan aikuisiksi. Astrid itse sanoi joitain vuosia miehensä kuoleman jälkeen, että tietty melankolia on seurannut häntä läpi aikuisuuden, eivätkä ihmiset oikeastaan ole edes sitä tajunneet. Ja ainoa aika, jolloin oli täysin onnellinen oli lapsuutensa. Siksi hän mielellään siihen kirjoissaan palasi.
Tämä on ollut tosi mielenkiintoinen keskustelu. Voi, kun tällaisia olisi tällä palstalla enemmänkin. Kiitos ap.
Lindgren ei varsinaisesti antanut lastaan kasvatiksi vaan hän oli siihen pakotettu. Hän tuli 18-vuotiaana raskaaksi viisikymppiselle ukkomiehelle, joka oli myös hänen pomo.
Siihen aikaan avioton lapsi oli katastrofi. Lindgren joutui lähtemään Tanskaan, jossa hän synnytti pojan. Poika jäi kasvatiksi, sillä siihen aikaan yksinäinen äiti ei yleensä voinut elättää lastaan. Lindgren kävi töissä ja matkusti usein tapaamaan lastaan. Erot olivat sydäntä raastavia ja hän kaipasi lastaan.
Lopulta hän pystyi ottamaan pojan luokseen. Luulen, että tuo järkyttävä ikävä ja lapsen jättäminen vieraille näkyvät hänen kirjojen synkkinä sävyinä.
Olen ollut alakuloinen, ja tämän luettuani alkoi itkettää. :(
Peppi on ikuinen sankarini ja hän asuu onnellisen lapsuuden maassa ja on tavoitettavisasa sieltä aina milloin haluan. (...usein kyllä kepposet mielessään. )
Tietenkin Peppi on mielikuvitusta. Ja Kurrekurredut-saaren matka myös. Mutta lapset eivät kuole. LApsuus loppuu siihen kun tajuaa, että joskus se loppuu - leikkipillereistä huolimatta.