Tarviin tukea kanssasiskoilta, äitipuolilta

....itse olen tuleva sellainen. Mun on pakko saada avautua koska mulla ei ole ketään kelle puhua näistä asioista, sellaisia siis jotka osaisivat samaistua. Mä olen seurustellut 1,5 vuotta aivan ihanan miehen kanssa, kutsutaan häntä vaikka Sakuksi. Hän on rakastava, rauhallinen, huumorintajuinen ja fiksu mies ja mulle Se Oikea. Ainoa mikä välillä ärsyttää on se, että hänellä on edellisestä liitosta 2- ja 5-vuotiaat lapset. Lapset asuvat Sakun luona koska ex on vuorotöissä ja noh, tuntuu ettei häntä lapset pahemmin edes kiinnosta. Ensimmäisen puolen vuoden aikana kun näin lapsia ei ex ottanut lapsia kertaakaan viikonlopuksi luokseen. Tuli hakemaan lapset päiväkotiin ja toi päiväkodista sovitusti mutta ei yhtään sen enempää. Tämä "vähän" rassasi koska olen itse lapseton ja meillä on 350 kilometriä välissä. Aina jos nähtiin niin siinä oli lapset. Näemme noin joka toinen "viikonloppu", minun vapaapäiväni sattuvat su-ma välille joten maanantaista menee yhteisestä ajasta aikaa jo siihen että mies on töissä.
Ex oli myös alkuun mua kohtaan ärsyttävä. Hän teki kamalan vaatimuslistan että miten minun ja lasten on nähtävä ensimmäisen kerran vaikka itse tutustutti lapset silloiselle miesystävälleen Sakulta kysymättä, kertoi asiasta vasta jälkikäteen. Saku oli sitä mieltä ettei sitä kannata ärsyttää vaan voitais suostua sen vaatimuksiin, mutta minä totesin etten pompi sen naisen oikkujen mukaan. Lopulta Saku laittoi tälle tekstaria että me nähdään lasten kanssa miten nähdään parhaaksi ja ex nieli asian. Kerran toinen lapsista oli kirjoittanut jääkaappiin kirjaimilla mun nimeni sunnuntai-iltana. Olin maanantaiaamuna nukkumassa kun Saku lähti töihin ja ex tuli pukemaan lapset ja valmistamaan näitä päiväkotiin, ja kun heräsin pari tuntia myöhemmin oli nimeni pyyhitty pois. Tämä toistui muutaman kerran. Kun sitten Saku tutustutti meidät ensimmäistä kertaa ex ei suostunut kättelemään vaan käänsi selkänsä minulle. Ei koskaan katsonut päinkään jos nähtiin ja tervehdin häntä, mutta myöhemmin hän on pyytänyt anteeksi.
Ajatuksissa olisi että tässä jossain kohtaa muutettaisiin yhteen koska tämä etäsuhde alkaa olla rasittavaa mutta mietin että koska se tulee se seesteinen olo ja kaikki rauhoittuu paikalleen? Mua risoo kun kaikki aikataulut pyörii exän työvuorojen ympärillä. Mitään viikonloppua ei voi sopia reilusti etukäteen että lähdettäisiin vaikka Sakun kanssa kaksistaan jonnekin koska ei tiedä exän työvuoroista. Hän on hieman petrannut lasten kanssa mutta tuntuu että hänellä on aina muka silloin töitä kun me tarvittaisiin Sakun kanssa aikaa. Lopputulos on se, että Saku on moneksi viikonlopuksi sidottu olemaan lasten kanssa ja meidän yhteistä aikaa kaksin on sunnuntai - ja maanantai-ilta. Ja silloinkin tulee exältä tekstaria ja vaikka on kuinka lapsiin liittyvää niin se kismittää. Meillä on niin vähän yhteistä aikaa kaksin että en haluaisi ensimmäistäkään muistutusta silloin exän olemassaolosta. Joskus olen pahalla tuulella ja provosoidun exästä vaikkei tämä tekisi mitään väärää. On hyvä että Sakulla ja exällä on hyvät välit lasten takia mutta joskus on ulkopuolinen olo kun minä en osallistu vielä lasten kasvatukseen enkä ole vanhempi, tunnen alemmuudentunnetta. Välillä on aikoja kun kaikki on ihan ok, ja välillä kaikki tämä ahdistaa. Ärsyttää että miehellä on exän kanssa lapsia ja että sen exän kanssa pitää olla tekemisissä hyvällä tuurilla loppuelämä. Kohtalotovereita?