Ei ole hallituksen ansiota jos työttömyys vähenee
Jos kaasuttaisivat hengiltä 8000 työtöntä, niin sitten toki olisi syy-seuraus suhde. Mutta muuten ihmisten työpaikan saanti, opiskelemaan lähtö tai kuolema eivät hallituksen toimista riipu.
Kommentit (7)
Pistävät senverran keppiä, että moni työtön ihan vapaaehtoisesti tiputtautuu ulos "systeemistä" ja sitten paukutellaan henkseleitä kun on saatu työttömyys laskuun, eli onhan se tavallaan hallituksen ansiota.
Ei ole hallituksen ansiota vaan maailmantalous on kohentunut jo jonkin aikaa. Tämän hallituksen ansiota on ollut se, että ovat saaneet kansan jakaantumaan hyviin ja huonoihin ja tappelemaan keskenään. Työttömät, eläkeläiset, muuten vaan köyhät ja sairaat vastaan ns. paremmat ihmiset.
Toivoa sopii, että äänestäjät muistavat.
Vierailija kirjoitti:

Eikös se ole aika hupaisaa juuri tähän aikaan, kun 100 vuotta sisällissodasta. Ikäänkuin hämmenneltäisiin se mielessä, että tänne tulisi uusi sisällissota. Ei tätä ihmisten jakamista oikein muuten pysty selittää, vaikka nyt tietysti toista yritetäänkin louskuttaa.
Nykyhallitus varmasti kaasuttaisi työttömät hengiltä, jos voisivat. Sipilä ja Vartiainen sekä Mykkänen olisivat onnensa kukkulalla, jos saisivat tapettua kaikki suomen työttömät. Sitten he voisivat tuoda intiasta orjatyövoimaa suomeen pakkotöihin, asumaan joihinkin parakkikyliin metsän keskelle. Samoin kuin esim. dubaissa kohdellaan siirtotyöläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hallituksen ansiota vaan maailmantalous on kohentunut jo jonkin aikaa. Tämän hallituksen ansiota on ollut se, että ovat saaneet kansan jakaantumaan hyviin ja huonoihin ja tappelemaan keskenään. Työttömät, eläkeläiset, muuten vaan köyhät ja sairaat vastaan ns. paremmat ihmiset.
Toivoa sopii, että äänestäjät muistavat.
Netissä on helppo muistuttaa, onneksi.
Toivoisin, että jotkut päättäjät tekisivät jotain, jotta Suomeen saataisiin enemmän työpaikkoja. Se on paras keino vähentää työttömyyttä. Nyt työpaikkoja ole, joten ei voi edes hakea mihinkään.
Juurikin noin. Mutta kyllä ne yrittävät valehdella tietenkin katkeraan loppuunsa saakka. Kuvottavaa.