Lue keskustelun säännöt.
Vaikea suhde / välit poikki vanhempien kanssa?
05.01.2018 |
Onko ketään samassa veneessä? Itselleni on nyt riittänyt, piti näköjään 40 täyttää, että vihdoin seisoo omillaan eikä tarvitse yrittää miellyttää tai säilyttää välejä pelosta. Olen ainoa lapsi, mikään ei tunnu koskaan riittävän mutta kouluja käymätöntä isääni riepoo suunnattomasti sekin, että olen pärjännyt työelämässä, rakennuttanut talon jne. Jos on eri mieltä hänen kanssaan, tulee välirikko. Kun ensimmäistä lastani odotin, hän veti herneen nokkaansa kun uitin koiraani järvessä jossa olisi voinut olla sinilevää, ja tästä syystä ei onnitellut edes vauvauutisista ennen kuin useita kuukausia myöhemmin, ja silloinkin kun asiasta sanoin. Kerran hän hukkasi itselleen tärkeitä tavaroita, haukkui niiden hävittämisestä minut pystyyn. Seuraavana päivänä pyysi anteeksi mieheltäni, minulta taas kuukausia myöhemmin kun oli aarteensa löytänyt omista kätköistään. Kun olin lapsi, joulut itkin salaa kun ukko seurusteli kossulasin kanssa, kun kuulemma inhosi joulua.
Kun olin eroamassa, sain syyt niskaani ja aiheesta tietysti; miehelleni luvattiin kaikki mahdollinen apu ja minuun ei otettu mitään kontaktia. Äitini ei kykene mihinkään konfliktitilanteissa, itkee aina sovun perään, eli mistään ei saisi koskaan puhua eikä kupruja edes tulla. Joten nyt riitti, olkoot, pakolliset olen hoitanut, mutta muuten en halua olla tekemisissä. Isoissa projekteissa kuten taloa rakennettaessa en saanut mitään apua edes neuvoja, joten olkoot nyt rauhassa kun ovat halunneet ja äitini tällaisen riitelevän ja omapäisen lapsen vahingokseen saanut. Nuoruudessani kertoi usein olevansa häpeissään takiani, ja samaa joutuu olemaan kun olen aikuinenkin.
Mutta hei, koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus! 😚
Kommentit (20)
Eikö oikeasti ole ketään, jolla olisi omien vanhempien kanssa ollut hankalaa? Olen kateellinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille ei ole tullut konflikteja, kun ollaan muutenkin todella vähän tekemisissä. On siis asialliset välit, mutta ei mitenkään läheiset.
Yksi ystäväni meni naimisiin miehen kanssa, josta hänen vanhempansa eivät oikein piitanneet, ei ollut heidän mielestään tarpeeksi koulutettu ja hienostunut. Välillä sitten kuului, että on välit kokonaan poikki, joskus satunnaisesti tapasivat lapsenlapsiaan.
Tällaiset tarinat tuovat esiin sen, että kun aina eroperheitä syytetään lasten kärsimyksestä, niin kyllä vanhemmat voi aiheuttaa monenlaista muutakin vahinkoa riippumatta siitä onko kyseessä ydinperhe vai ei.
Minulla on välit poikki äitini kanssa. Hän luuli voivansa määrätä ja arvostella melkein nelikymppistä lastaan eli minua. Ei käy. Varsinkin kun siskoni on säästynyt kaikelta sellaiselta, niin tiedän äitini jotenkin inhoavan minua. En jaksa häntä yhtään ja täytyy sanoa että hengitän paremmin nyt. Ei olla nähty kahteen vuoteen.
Kuulostaa rankalta, hyvä että olet nyt herännyt tilanteeseen. Minulla ei ihan tuollaista ole ollut, mutta hyvin rankkaa myös. Ymmärsin vasta mieheni tavattuani, että olen kärsinyt koko ikäni kamalasta henkisestä väkivallasta vanhempieni, varsinkin äitini taholta.
Joskus teininä kävin kyllä psykologilla masennuksesta ja vihan tunteista, mutta hän ei saanut oikein sanoa omaa mielipidettään mihinkään, kun oli kunnan järjestämä. Jotain tuollaista minulle sanoi kun siellä aloin käymään, en tarkkaan muista. Silti muutaman kerran kerroin hänelle sellaisia asioita, ettei omien sanojensa mukaan vain voinut olla hiljaa, niin törkeitä asioita äitini minulle teki että hän suuttui niistä. Äitini vaati myös kerran päästä mukaan yhdelle noista käynneistä ja jestas sitä p*skan määrää mitä suolsi psykologilleni. Luuli hänen uskoneen kaiken, mutta seuraavalla käynnillä psykologini sanoi minulle, ettei ihmettele tuon puoli tuntia kestäneen ajan perusteella yhtään, miksi tunnen niinkuin tunnen.
Muutin heti pois kun olin täysi-ikäinen ja sen jälkeen oli vaikka ja mitä, syyllistämistä, seuraamista, haukkumista, jopa kerran kidnappaus ja vapauden riisto. Kuitenkin, äitini oli alistanut ja kasvattanut minua tiettyyn muottiin 18 vuotta, ei siitä niin helposti irti päässyt, vaikka kaikkea tapahtuikin. Näin itse kaiken sen sairauden, joka meidän suhteessamme oli, mutten vain osannut lähteä siitä.
Useamman kerran olin kuukausia puhumatta äidilleni. Sitten yritin olla väleissä, kaikki meni hyvin muutaman viikon, joskus jopa kuukauden, mutta aina palattiin samaan vanhaan kaavaan; mieheni manipuloi minua perhettäni vastaan, olen sairas, huono lapsi, tarvitsen äitiäni jne.
Muistaakseni kun yritin olla väleissä kolmannen kerran ja se meni puihin, silloin päätin ettei enää ikinä. Se päätös on pitänyt, se oli rankkaa mutta onnistuin mieheni avulla. Välien katkaisu vaati myös muuton satojen kilometrien päähän, kaikki tiedot salaisiksi, uuden muuton kun osoite oli vuotanut, kaikki välit poikki koko sukuun, kaikki some tilit lakkautin jne. Välirikosta on nyt 4 vuotta ja vieläkin yrittää saada yhteyttä minuun epätoivoisesti mitä tahansa kautta.
Tämä on vieläkin välillä rankkaa, kun yrittää väkisin saada tietojani kaikkialta ja pelkään joka päivä että hän tulee pihaan, pelkään antaa tietojani kellekään, pelkään käydä terveyskeskuksessa, koska hän opiskelee alalle jne.
Tämä on silti sen arvoista, en pelkää aivan niin paljoa kuin ennen, elämäni oli kamalaa kun olin hänen kanssaan väleissä, pelkäsin mennä jopa suihkuun, koska jos hän soitti sillä välin, sain haukut kun en vastannut ja että välttelen häntä jne.
Oikeasti, laita välit poikki ihmiseen, joka myrkyttää elämääsi. Anteeksi pitkä sepustus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiini välit poikki nyt vuoden, ei ymmärrä vieläkään,miksi. Käytöstään ei tule koskaan muuttamaan.Ainoa asia jonka siis pystyin muuttamaan oli välit, jotka pistin poikki.
Välit poikki, eipä ole enää elämässäni henkistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tein saman liikun kun sä mutta jo paljon aiemmin, 24-vuotiaana.
Mullakin vaikea suhde vanhempiin, eritoten äitiin. Hän on pilannut elämäni henkisellä /uskonnollisella väkivallalla. Koskaan, ku olin pieni, niin ei saanut kotona arvostella ketään/ puhua epäkunnioittavasti. En siis ole oppinut pitämään puoliani ennen kuin aikuisiällä vasta. Ja isäkään ei tähän puuttunut. Tästä johtuen en uskalla puhua uusille ihmisille mitään eli en ole työkuntoinen. Olen parikymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitoin välit poikki kokonaan 16-17 vuotta sitten.
Eiköhän se kuvaa paljon perheemme tilannetta, että vajaa 7-kymppinen tätini kävi jouluna ja tuossa olohuoneessa istuessaan totesi, että hänen olisi aikanaan pitänyt lapsuuden perheestäni tehdä lasu.
Päälle päin hyvin toimeentuleva perhe. Vanhemmat aktiivisia kuntapolitiikassa jne. Kaikki pelkkää pintaa. Kotona helvetti, josta en tiedä kumpi pahempi äiti vai isä.
Täti toki, joka on äitini sisko, selitti isäni olleen psykopaatti, muttei äitini voinut lähteä suhteesta, koska olisi menettänyt omakotitalon (?!). Syy kai sekin pistää perhe kestämään psykopaattia. Todellisuudessa on äitini marttyyrinarsisti, joka manipuloi meitä kaikkia selittämällä aina yhdelle toisesta perheenjäsenestä pahaa. Siskoilleen maalasi kuvan itsestään uhrautuvana äiti. Jep jep.
Meillä on sellaiset välit, että äitini on lapseni... Kiukkuaa ja kääntää kaikki asiat itseensä. Huutaa ja raivoaa. Nyt ollaan oltu erossa pidempään ja pitäisi nähdä. En tiedä miten saan tsempattuani itseäni sitä varten... mm. uutena vuotena soitin ja toivotin hyvää uutta vuotta. Hän tiuski ja kiukkuili puhelimessa.. Että se siitä hyvästä uudesta vuodesta sitten.. Yritin aiemmin puhua ongelmista ja saada välejämme kuntoon. Enää en jaksa. Välillä tuntuu, että en haluaisi nähdä häntä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän samantapainen juttu oli se viimeinen pisara; mukamas sovittiin erimielisyyksiä ja minä pyysin omasta puolestani reippaasti anteeksi, mutta annas olla kun hetki meni niin kyllä näki taas olemuksesta ja teoista, kun piti pitkää naamaa näyttää, että kaikki puhe oli ollut taas kerran turhaa. Jos kerran olen niin kamala, että vuodesta toiseen aiheutan ikäviä tunteita tekemällä omia valintojani enkä suostu sulloutumaan vanhempien muotteihin ja sillä aiheutan noin hurjan pahaa mieltä, voin elää omissa oloissani. Pitäkööt toisilleen seuraa, vuosikymmenet ovat riidelleet, onneksi sentään heidän lapsensa metkujen häpeäminen ja sureminen antaa heille jotain yhteistä! Enkä tosiaan ole mitenkään normista poikkeava muuta kuin siinä mielessä, että seuraan omaa polkuani.
Välit vanhempien kanssa on lähes poikki, se vähän mietityttää että miten pärjäävät vanhoina, jos tarvitsevat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa rankalta, hyvä että olet nyt herännyt tilanteeseen. Minulla ei ihan tuollaista ole ollut, mutta hyvin rankkaa myös. Ymmärsin vasta mieheni tavattuani, että olen kärsinyt koko ikäni kamalasta henkisestä väkivallasta vanhempieni, varsinkin äitini taholta.
Joskus teininä kävin kyllä psykologilla masennuksesta ja vihan tunteista, mutta hän ei saanut oikein sanoa omaa mielipidettään mihinkään, kun oli kunnan järjestämä. Jotain tuollaista minulle sanoi kun siellä aloin käymään, en tarkkaan muista. Silti muutaman kerran kerroin hänelle sellaisia asioita, ettei omien sanojensa mukaan vain voinut olla hiljaa, niin törkeitä asioita äitini minulle teki että hän suuttui niistä. Äitini vaati myös kerran päästä mukaan yhdelle noista käynneistä ja jestas sitä p*skan määrää mitä suolsi psykologilleni. Luuli hänen uskoneen kaiken, mutta seuraavalla käynnillä psykologini sanoi minulle, ettei ihmettele tuon puoli tuntia kestäneen ajan perusteella yhtään, miksi tunnen niinkuin tunnen.
Muutin heti pois kun olin täysi-ikäinen ja sen jälkeen oli vaikka ja mitä, syyllistämistä, seuraamista, haukkumista, jopa kerran kidnappaus ja vapauden riisto. Kuitenkin, äitini oli alistanut ja kasvattanut minua tiettyyn muottiin 18 vuotta, ei siitä niin helposti irti päässyt, vaikka kaikkea tapahtuikin. Näin itse kaiken sen sairauden, joka meidän suhteessamme oli, mutten vain osannut lähteä siitä.
Useamman kerran olin kuukausia puhumatta äidilleni. Sitten yritin olla väleissä, kaikki meni hyvin muutaman viikon, joskus jopa kuukauden, mutta aina palattiin samaan vanhaan kaavaan; mieheni manipuloi minua perhettäni vastaan, olen sairas, huono lapsi, tarvitsen äitiäni jne.
Muistaakseni kun yritin olla väleissä kolmannen kerran ja se meni puihin, silloin päätin ettei enää ikinä. Se päätös on pitänyt, se oli rankkaa mutta onnistuin mieheni avulla. Välien katkaisu vaati myös muuton satojen kilometrien päähän, kaikki tiedot salaisiksi, uuden muuton kun osoite oli vuotanut, kaikki välit poikki koko sukuun, kaikki some tilit lakkautin jne. Välirikosta on nyt 4 vuotta ja vieläkin yrittää saada yhteyttä minuun epätoivoisesti mitä tahansa kautta.
Tämä on vieläkin välillä rankkaa, kun yrittää väkisin saada tietojani kaikkialta ja pelkään joka päivä että hän tulee pihaan, pelkään antaa tietojani kellekään, pelkään käydä terveyskeskuksessa, koska hän opiskelee alalle jne.
Tämä on silti sen arvoista, en pelkää aivan niin paljoa kuin ennen, elämäni oli kamalaa kun olin hänen kanssaan väleissä, pelkäsin mennä jopa suihkuun, koska jos hän soitti sillä välin, sain haukut kun en vastannut ja että välttelen häntä jne.
Oikeasti, laita välit poikki ihmiseen, joka myrkyttää elämääsi. Anteeksi pitkä sepustus.
Kannasta näen sitten missä mennään mielenterveysasioissa.
Ja taas sinä kiittämätön kirjoitat perättömiä palstalla. Mikään kuritus sinuun ei tehonnut. Pidä varasi, minä olen kuulolla.
Löysikö sun hullu mutsis palstalle?
Vierailija kirjoitti:
Laitoin välit poikki kokonaan 16-17 vuotta sitten.
Eiköhän se kuvaa paljon perheemme tilannetta, että vajaa 7-kymppinen tätini kävi jouluna ja tuossa olohuoneessa istuessaan totesi, että hänen olisi aikanaan pitänyt lapsuuden perheestäni tehdä lasu.
Päälle päin hyvin toimeentuleva perhe. Vanhemmat aktiivisia kuntapolitiikassa jne. Kaikki pelkkää pintaa. Kotona helvetti, josta en tiedä kumpi pahempi äiti vai isä.
Täti toki, joka on äitini sisko, selitti isäni olleen psykopaatti, muttei äitini voinut lähteä suhteesta, koska olisi menettänyt omakotitalon (?!). Syy kai sekin pistää perhe kestämään psykopaattia. Todellisuudessa on äitini marttyyrinarsisti, joka manipuloi meitä kaikkia selittämällä aina yhdelle toisesta perheenjäsenestä pahaa. Siskoilleen maalasi kuvan itsestään uhrautuvana äiti. Jep jep.
Tuo ikäluokka hienoinen kulisseineen on melko karmeaa. Taustalla on sodat ja köyhyydet, äkillinen loikka uuninpankolta olohuoneisiin. Ja kaikkea on määrittänyt työ ja raha. Uskonnollisuus on levolle laske luojani-tasoa, jos sitä ei ole korvattu materialla. Aika usein on.
Vierailija kirjoitti:
Löysikö sun hullu mutsis palstalle?
Täällä olen. Eipäs nimitellä.
Someone...? 😊