Olen ainutlaatuinen
Vau, onpa hienoa!
No, ei ole. Olen ainutlaatuisen surkea. Joskus laskeskelin tilastoja ja päädyin lopputulokseen, että kaltaisiani häviäjiä ei ole Suomessa toista. Ei muita, jotka ovat hoitaneet itsensä tilaan, joka syntymäominaisuuksien kanssa yhdistettynä on kuin suoraan epäuskottavimmista elokuvista.
Hei, olen anonyymi ainutlaatuinen. Jos kerron tilanteeni et uskoisi puoliakaan.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Mitkä siis ovat nämä syntymäominaisuudet, joista kirjoitat, ap?
Ja miten käytännössä ne täysin hassasit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Ei ole mitenkään mahdollista, ettei olisi koskaan halannut ketään.
Kai sekin lasketaan, että joku halaa sinua ja halaat takaisin. Kai nyt edes äiti tai joku muu läheinen on sinua joskus halannut?
Vierailija kirjoitti:
Mitkä siis ovat nämä syntymäominaisuudet, joista kirjoitat, ap?
Ja miten käytännössä ne täysin hassasit?
Fyysinen vajavaisuus, tyhmyys, mielen heikkous, arkuus, puhevika.
Nuo noin alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Ei ole mitenkään mahdollista, ettei olisi koskaan halannut ketään.
Kai sekin lasketaan, että joku halaa sinua ja halaat takaisin. Kai nyt edes äiti tai joku muu läheinen on sinua joskus halannut?
Kuten sanoin, harva uskoo. Ja on varmasti lapsena halattu, mutta puhun tässä nyt lähinnä aikuisiän kokemuksista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Onhan meitä yhteiskunnan mielestä "luusereita" hyvinkin paljon. Itse olen ulkonäöllisesti rumahko ja ylipainoinen nainen, jolla on taustalla rankka ja onneton lapsuus täynnä yksinäisyyttä, kiusaamista ja suoranaista henkistä väkivaltaa.
Nyt 24-vuotiaana en omaa minkäänlaista koulutusta, en edes amispohjalta. En ole koskaan ollut töissäkään. Minulla ei ole sosiaalista elämään laisinkaan enkä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Minulla ei ole mitään erityisempiä harrastuksia, istun joka päivä suurimman ajasta neljän seinän sisälle linnoittautuneena. Olen vakavasti masentunut, jota psykiatriset lääkkeet vain pahensivat. Samoin ahdistusta.
Minulla ei ole minkäänlaisia unelmia, toiveita tai tulevaisuuden suunnitelmia. En ole koskaan käynyt ulkomailla enkä päässyt kokemaan monia niitä elämyksiä, joita muut ikäiseni ihmiset ovat päässeet kokemaan ja näkemään. Tuntuu että elämäni valuu ihan totaalisen hukkaan enkä yhtään tiedä mitä tälle tilanteelle oikein tekisin. Tuntuu siltä, että olen ihan turha ihminen, jota kukaan ei halua lähelleen ja joka on taakka muille ihmisille.
Olet ainutlaatuinen. Kuten kaikki muutkin.
On meitä muitakin täysluusereita, äläpäs kuvittele liikoja itsestäsi!
Suomessa on paljon sun kaltaisia. Eivät kauheasti mainosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Onhan meitä yhteiskunnan mielestä "luusereita" hyvinkin paljon. Itse olen ulkonäöllisesti rumahko ja ylipainoinen nainen, jolla on taustalla rankka ja onneton lapsuus täynnä yksinäisyyttä, kiusaamista ja suoranaista henkistä väkivaltaa.
Nyt 24-vuotiaana en omaa minkäänlaista koulutusta, en edes amispohjalta. En ole koskaan ollut töissäkään. Minulla ei ole sosiaalista elämään laisinkaan enkä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Minulla ei ole mitään erityisempiä harrastuksia, istun joka päivä suurimman ajasta neljän seinän sisälle linnoittautuneena. Olen vakavasti masentunut, jota psykiatriset lääkkeet vain pahensivat. Samoin ahdistusta.
Minulla ei ole minkäänlaisia unelmia, toiveita tai tulevaisuuden suunnitelmia. En ole koskaan käynyt ulkomailla enkä päässyt kokemaan monia niitä elämyksiä, joita muut ikäiseni ihmiset ovat päässeet kokemaan ja näkemään. Tuntuu että elämäni valuu ihan totaalisen hukkaan enkä yhtään tiedä mitä tälle tilanteelle oikein tekisin. Tuntuu siltä, että olen ihan turha ihminen, jota kukaan ei halua lähelleen ja joka on taakka muille ihmisille.
Tunnen sielunkumppanuutta.
Sinulla on kuitenkin jokin selitys ja syy. Minä olen pilannut oman elämäni lähes kokonaan itse. Sinulla on myös aikaa, olet nuori. Ehkä se tuo toivoa edes vähän. Minä olen jo keski-ikäinen. Ja jos jostain saisin voimaa tai kykyä lähteä tilannettani parantamaan ei siitä tässä iässä olisi enää hyötyä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on paljon sun kaltaisia. Eivät kauheasti mainosta.
En usko, että ainuttakaan. Kaltaiseni löytyminen olisi tilastollisesti lähes mahdotonta. Olen tehnyt asiasta tutkimusta. Puutteideni lista on pidempi kuin nälkävuosi, joten uskoni omaan ainutlaatuisuuteeni on järkkymätön.
Voin kertoa hieman lisää: eläkekertymäni on 10€, ansioluetteloni viimeisin saavutus on kolmen päivän työsuhde raksalla vuonna 2015
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Onhan meitä yhteiskunnan mielestä "luusereita" hyvinkin paljon. Itse olen ulkonäöllisesti rumahko ja ylipainoinen nainen, jolla on taustalla rankka ja onneton lapsuus täynnä yksinäisyyttä, kiusaamista ja suoranaista henkistä väkivaltaa.
Nyt 24-vuotiaana en omaa minkäänlaista koulutusta, en edes amispohjalta. En ole koskaan ollut töissäkään. Minulla ei ole sosiaalista elämään laisinkaan enkä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Minulla ei ole mitään erityisempiä harrastuksia, istun joka päivä suurimman ajasta neljän seinän sisälle linnoittautuneena. Olen vakavasti masentunut, jota psykiatriset lääkkeet vain pahensivat. Samoin ahdistusta.
Minulla ei ole minkäänlaisia unelmia, toiveita tai tulevaisuuden suunnitelmia. En ole koskaan käynyt ulkomailla enkä päässyt kokemaan monia niitä elämyksiä, joita muut ikäiseni ihmiset ovat päässeet kokemaan ja näkemään. Tuntuu että elämäni valuu ihan totaalisen hukkaan enkä yhtään tiedä mitä tälle tilanteelle oikein tekisin. Tuntuu siltä, että olen ihan turha ihminen, jota kukaan ei halua lähelleen ja joka on taakka muille ihmisille.
Tunnen sielunkumppanuutta.
Sinulla on kuitenkin jokin selitys ja syy. Minä olen pilannut oman elämäni lähes kokonaan itse. Sinulla on myös aikaa, olet nuori. Ehkä se tuo toivoa edes vähän. Minä olen jo keski-ikäinen. Ja jos jostain saisin voimaa tai kykyä lähteä tilannettani parantamaan ei siitä tässä iässä olisi enää hyötyä.
ap
Ei minulla ole mitään tarkoitusta eikä paikkaa tässä maailmassa, turhaan kulutan valtion verovaroja ja tuhlaan kallisarvoista happea muilta ihmisiltä. Elämäni ei ole ollenkaan elämisen arvoista. Miten tämä tästä yhtään paremmaksi muuttuisi?
T: sama
Aliarvioitte ominaisuuksianne. Ei suurin osa ihmisistä ole kovin kummoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.
Minä en ole koskaan saavuttanut mitään.
Aloitetaan vaikka kertomalla, että en ole koskaan halannut tai suudellut ketään, eikä minulla ole mitään koulutusta. Tämä on vain alkua. Kuten sanoin, ainoa laatuaan Suomessa.
Onhan meitä yhteiskunnan mielestä "luusereita" hyvinkin paljon. Itse olen ulkonäöllisesti rumahko ja ylipainoinen nainen, jolla on taustalla rankka ja onneton lapsuus täynnä yksinäisyyttä, kiusaamista ja suoranaista henkistä väkivaltaa.
Nyt 24-vuotiaana en omaa minkäänlaista koulutusta, en edes amispohjalta. En ole koskaan ollut töissäkään. Minulla ei ole sosiaalista elämään laisinkaan enkä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Minulla ei ole mitään erityisempiä harrastuksia, istun joka päivä suurimman ajasta neljän seinän sisälle linnoittautuneena. Olen vakavasti masentunut, jota psykiatriset lääkkeet vain pahensivat. Samoin ahdistusta.
Minulla ei ole minkäänlaisia unelmia, toiveita tai tulevaisuuden suunnitelmia. En ole koskaan käynyt ulkomailla enkä päässyt kokemaan monia niitä elämyksiä, joita muut ikäiseni ihmiset ovat päässeet kokemaan ja näkemään. Tuntuu että elämäni valuu ihan totaalisen hukkaan enkä yhtään tiedä mitä tälle tilanteelle oikein tekisin. Tuntuu siltä, että olen ihan turha ihminen, jota kukaan ei halua lähelleen ja joka on taakka muille ihmisille.
Tunnen sielunkumppanuutta.
Sinulla on kuitenkin jokin selitys ja syy. Minä olen pilannut oman elämäni lähes kokonaan itse. Sinulla on myös aikaa, olet nuori. Ehkä se tuo toivoa edes vähän. Minä olen jo keski-ikäinen. Ja jos jostain saisin voimaa tai kykyä lähteä tilannettani parantamaan ei siitä tässä iässä olisi enää hyötyä.
ap
Ei minulla ole mitään tarkoitusta eikä paikkaa tässä maailmassa, turhaan kulutan valtion verovaroja ja tuhlaan kallisarvoista happea muilta ihmisiltä. Elämäni ei ole ollenkaan elämisen arvoista. Miten tämä tästä yhtään paremmaksi muuttuisi?
T: sama
Ei se ehkä muutu. Samat ajatukset ovat minunkin kohdalla ne, jotka hallitsevat. Ehkä silti on mukavampi omata edes teoreettinen mahdollisuus? Kun lintu kakkaa pään päälle, niin onhan se kivempi ettei samanaikaisesti astu koiran kakkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Aliarvioitte ominaisuuksianne. Ei suurin osa ihmisistä ole kovin kummoisia.
Miksi tulit tänne vähättelemään kokemuksiani tai tilannettani? Seuraavaksi varmaan sanot, että ei saa valittaa, koska Afrikassa lapset näkevät nälkää?
Eikä kyse ole mistään ominaisuuksista (ainakaan pelkästään). On kyse siitä mitä ihmiseltä odotetaan tässä yhteiskunnassa ja niistä ihmisistä, jotka eivät tule koskaan saavuttamaan mitään noista odotuksista. On myös kyse siitä, että nämä samat ihmiset olisivat halunneet elää normaalia elämää ja nyt he elävät jatkuvassa häpeän ja epäonnistumisen suossa.
Jos sinulla on työpaikka, koulutus tai suhde, niin elät elämää, jota minä en voi edes kuvitella, enkä tule koskaan kokemaan.
Mulla ei ole työpaikkaa, ei koulutusta, no suhde on mutta ei niin kummoinen. Kuitenkin tiedän että ole elänyt hauskemman ja paremman elämän kun joku jolla on näennäisesti kaikki edellämainittu. Pessimisti en ole niin kuin ap. Ei sitä kannata koulutus ja työpaikka suunnitelmia kokonaan unohtaa ellei ole jo kuusikymppinen....
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole työpaikkaa, ei koulutusta, no suhde on mutta ei niin kummoinen. Kuitenkin tiedän että ole elänyt hauskemman ja paremman elämän kun joku jolla on näennäisesti kaikki edellämainittu. Pessimisti en ole niin kuin ap. Ei sitä kannata koulutus ja työpaikka suunnitelmia kokonaan unohtaa ellei ole jo kuusikymppinen....
Minä olen realisti, en pessimisti.
Keski-ikäinen kouluttamaton pitkäaikaistyötön ei tule työllistymään kuin tuurilla tekisi hän mitä tahansa. Tähän kun yhdistää heikkolahjaisuuteni on lopputulos selvä.
Keski-ikäinen seksikokemukseton seurustelematon ei tule ikinä pääsemään suhteeseen kenenkään kanssa, sillä juna meni jo. Aikaa ei saa takaisin.
Tähän kun lisätään ongelmat kropan kanssa, niin kasassa on Suomen harvinaisin keitos.
ap
En voi olla ap:n kanssa samaa mieltä. Olet ehkä turhan pessimisti. Kyllä mä ainakin löysin töitä yli nelikymppisenä. Seksiä on enemmän kun tarpeeksi vaikka kroppa on vähän niin tai näin, tosin heikkolahjaiseksi en oo ikinä itseäni tuntenut. Tosiaan, meitä on moneen junaan. Omani puksuttaa vielä kovaa....
Et ole ainutlaatuinen.
Olen varmasti samanlainen, ellen vielä surkeampi. Synnyin hyvin varakkaaseen perheeseen ja osoittauduin jo varhain hyvin lahjakkaaksi lapseksi. Olin myös ns. juhlittu kaunotar ja minulla oli poikaystävä, josta muut saattoivat vain haaveilla.
Kirjoitin kuusi laudaturia 90-luvun alussa.
Tällä hetkellä olen lihava, työtön ja köyhä yh. Ainoa valopilkku on, että lapseni ovat terveitä ja menestyvät hyvin niin koulussa kuin muissa aktiviteeteissa.