Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen ihmisen käyttäytyminen
Pampidaa
03.01.2018 |
Aloin seurustelemaan 1,5 vuotta sitten miehen kanssa, jonka koko elämä on ollut aika taistelua ja tahimista. Miehellä on vasta ikää 21 vuotta, mutta siis nuoruusvuodet ovat menneet pelaillessa, juodessa ja noh.. tekemättä oikein mitään "järkevää". Mies/(poika?) oli työkaverini muutaman vuoden ennen kuin suhteemme alkoi, eli töihin sai aikaiseksi mennä suhteiden kautta aikanaan sentään.
Suhteemme alkoi tulisesti, ja koimme molemmat vahvoja tunteita toisiamme kohtaan. Vietimme paljon aikaa keskenämme, puhuimme tulevaisuudesta ja nautimme olla toistemme kanssa, nauroimme ihan vedet silmissä ja kuset housuissa jotain asioita..
Tämä hyvä vaihe kesti vuoden. Miehellä oli siinä välissä armeija yms, joten emme muuttaneet yhteen tai mitään sellaista. Nyt viimiset puoli vuotta miehen "fiilis" minusta alkoi jotenkin vain laskemaan pikku hiljaa. Aina kun näimme, meillä oli kyllä hauskaa ja läheisyyttä, mutta muuten mies alkoi etääntymään pikku hiljaa. Hänen elämänsä on aika myllerryksessä, koska aloitti koulun, jonka jätti kesken rahapulan vuoksi. Nyt hän sai hommattua itselleen uuden työn, ja se on todella stressaava. Iso hatun nosto siis, että jaksaa elämäänsä yrittää saada kuntoon, mutta tiedän, että pelailee taas myöhään yöhön ja esimerkiksi vapaapäivät nukkuu todella pitkään. Ymmärrän, että siis aikaa/kiinnostusta ei oikein minuun jääkään.
Olen rivien välistä lukenut, että mies vihaa itseään ja elämäänsä. Ei haluaisi tehdä töitä, mutta on pakko. Näen hänen päältään, että hän voi taas huonommin. Ei ole enää niin avoin ja nauravainen kuin aikaisemmin, ja se vaikuttaa meidänkin suhteeseen. Ei hän saa oikein mitään irti mistään, minustakaan. Ymmärrän, että hänellä on "uusi elämä", jonka ylläpitäminen vaatii jaksamista, mutta tuntuu pahalta, että samalla hän työntää minua pois vaikka jollain tapaa vielä välittää.
Kuinka masentuneen mieli siis toimii, miksi niin hyvin ja kiintyneesti alkanut suhde tippuu kuin lehmän häntä? Tuntuu, kun mies olisi päässyt minusta yli ihan yhtäkkiä, eikä edes kaipaa seuraani tai minua. Onko tämä masentuneelle tavanomaista, että mikään ei tunnu miltään ja siksi suhdekin on helppo heittää tuosta noin vaan menemään? Itselleni taas tuottaa niin paljon vaikeuksia, koska rakastan miestä ja välitän hänestä kovasti. Harmittaa, että hän kohtelee minua näin, mutta vaikuttaa ihan siltä, ettei edes ymmärrä mikä tämä ongelma tässä nyt on. Minä en siis tiedä, haluaako hän enää edes olla minun kanssa, koska mies käyttäytyy niin, kuin meillä ei olisi ikinä mitään ollutkaan ja kaikki on vain "ihan sama". Mutta kun hän näkee minut esimerkiksi kaupungilla, jollain tapaa mieleen "muistuu" taas kuka minä olen, ja hakeutuu seuraani ja juttelee normaalisti ja meillä on taas kivaa.. Huoh, raskasta.
Tuleeko miehelle misään vaiheessa ikävä minua, jos tuo masennus tuosta helpottaa? Tai ymmärtääkö, mitä on päästänyt menemään? Tällä hetkellä ei taida kaivata lainkaan naista, parisuhdetta, toisen ihmisen kosketusta jne, vaan hengaa josain omassa kuplassaan.
Kommentit (17)
Kaksisuuntaisuus siis voisi selittää tuota kiihkeää alkua ja nyt tätä "masennusvaihetta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ainakin minulle, vakavasti masentuneelle, on nimenomaan tavallista tuollainen kaikesta irti päästäminen ja ettei millään tunnu olevan mitään väliä. Ja myös tuollainen omassa kuplassa eläminen, josta suljen ulkomaailman pois. Välillä se kupla särkyy ja tunteet vyöryy sisään, mikä on tietysti pelottavaa kun on eristäytynyt osittain kuviteltuun todellisuuteen ja täyttänyt ajatuksensa muulla kuin ulkomaailman jutuilla.
En valitettavasti tiedä mitä tuolle voisit tehdä, tai pikemminkin mitä mies itse voisi, muuta kuin käydä terapiassa ja yrittää käsitellä tunnelukkojaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntaisuus siis voisi selittää tuota kiihkeää alkua ja nyt tätä "masennusvaihetta".
Masennuksessa on vain yksinkertaisesti voinut olla vähän parempi vaihe. Tuollaiset positiiviset uudet asiat kuten hienon ihmisen tapaaminen yleensä tekevät sen, olo voi tuntua jopa normaalilta hetken, ennen kuin taas romahtaa. Ei tuo manialta kuulosta.
No miten minun kuuluu käyttäytyä?
Idioottina menin tivaamaan mikä on, ja se vain pahensi asiaa. Nyt ajattelin, että yritän pysyä miehen elämässä, mutta etten kuitenkaan roiku tai tyrkytä itseäni jatkuvasti... Mutta olen ystävällinen, jotta hän tietää että aion olla tukena. Vaikka sitten suhteemme ei kantaisikaan.
Välillä mietin teenkö itseni idiootiksi kun annan kohdella näin ja odotan parempia aikoja. Mies ei tunnu itse tajuavan, että myös minä voin pahoin.
Välillä mietin pitäisikö vain antaa olla ja jatkaa elämää, sillä en tiedä tuleeko mies ikinä "palaamaan" elämääni vai unohtaako minut tuosta noin vain jossen laita mitään viestiä.
Mies siis oli joskus aivan hulluna minuun ja uskoi 100%:sti, että juttumme tulee toimimaan.. Nyt on kelkka kääntynyt täysin.
AP
Mies voi olla masentunut tai ei vain muuten saa elämäänsä hallintaan. Parisuhteen alku saattaa olla usein hyvin kiihkeä ja tosiaan loppua kuin seinään 2-12 kk jälkeen. Kiihkeä alku ei ole merkki tosirakkaudesta tai rakkaudesta ensisilmäyksellä. Toivottavasti saat miehen mielessäsi kaverialueelle, koska ei teillä tasapuolista parisuhdettakaan ole. Sinulla on hyvät mahdollisuudet löytää tasapainoisempi kumppani, joka ei koko aikaa pelaa ja elämällä on suunta sekä halua parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bambidaa kirjoitti:
No miten minun kuuluu käyttäytyä?
Idioottina menin tivaamaan mikä on, ja se vain pahensi asiaa. Nyt ajattelin, että yritän pysyä miehen elämässä, mutta etten kuitenkaan roiku tai tyrkytä itseäni jatkuvasti... Mutta olen ystävällinen, jotta hän tietää että aion olla tukena. Vaikka sitten suhteemme ei kantaisikaan.
Välillä mietin teenkö itseni idiootiksi kun annan kohdella näin ja odotan parempia aikoja. Mies ei tunnu itse tajuavan, että myös minä voin pahoin.
Välillä mietin pitäisikö vain antaa olla ja jatkaa elämää, sillä en tiedä tuleeko mies ikinä "palaamaan" elämääni vai unohtaako minut tuosta noin vain jossen laita mitään viestiä.
Mies siis oli joskus aivan hulluna minuun ja uskoi 100%:sti, että juttumme tulee toimimaan.. Nyt on kelkka kääntynyt täysin.
AP
No, itse varmaan ottaisin asian puheeksi. Sanoisin, ettei homma voi jatkua näin ja mitäs tehdään, haluaako mies erota vai korjata asioita. Ehkä hän herää ajattelemaan asiaa ja tajuaa joko sen, ettei halua menettää sinua ja tarvitsee apua tai ettei kykene suhteeseen.
Ilman kunnollista keskustelua hän varmaan voi jatkaa tuossa kuplassaan oleilua vaikka kuinka pitkään, kun ei ole syytä miettiä mitä tehdä vaan voi vain antaa asioiden olla perseellään.
No ensinnäkin pitää muistaa, että mieshän ei sinua kohtele noin. Hänellä on sairaus, joka vie välillä enemmän voimavaroja ja silloin sairaus vaikuttaa käyttäytymiseen tuolla tavalla. Masennus aiheuttaa tietynlaista tunteiden turtumista, sitä on kuin persoonaltaan halvaantunut. On vaikea keskustella, keskittyä, tunnistaa tunteita itsessään. Kaikki energia menee yksinkertaisten asioiden suorittamiseen. Siihen, että pakottaa itsensä tekemään edes joitakin yksinkertaisia juttuja. Monimutkaisten tunteiden käsittely on tuolloin vaikeaa, kun energiataso on todella alahainen ja toimintakyky ei riitä kunnolla mihinkään. Tuntuu, että tunteet ovat kadoksissa. Mikään ei tunnu miltään. Yrittää vain suorittaa sen päivän jotenkin loppuun ja herätä taas seuraavana päivänä. Pitäisi yrittää muistaa siis, että se ei johdu tunnekylmyydestä sinuun, vaan siitä, että sairaus jyllää tuossa nyt kovemmin ja se ottaa hänen voimavaransa.
Tärkeää on sisäistää, että sä et pysty noita tuntemuksia millään sanoilla tai teoilla poistamaan. Ne ovat siinä nyt, mutta helpottuvat jossakin vaiheessa. Kovasti auttaa, jos mies kävisi terapiassa ja treenaisi erilaisia tekniikoita, joilla auttaa itse itseään silloin kun tuo pahempi vaihe iskee.
Tuo eristäytyminen sinusta voi myös johtua siitä, että hän tuntee ettei ole ihmissuhteen arvoinen. Eli tällä hetkellä päässä on vain ajatuksia tyyliin "olen paska, en ansaitse ketään, minun tulisi kuolla, en saa vetää muita alas mukanani, en saa sitoutua kehenkään, en saa rakastaa ketään, olen itsekäs, jos haluan parisuhteen, tulen loukkaamaan kaikkia läheisiä, on parempi kaikkien kannalta, että olen yksin, jos kuolen, niin kukaan ei ainakaan joudu kärsimään siitä..."
Olis hyvä, jos siis pystyt jollakin tasolla hyväksymään sen, että tämän ihmisen elämää leimaa sairaus, johon kuuluu hyvin raskaita negatiivisia tunteita, joita ei voi poistaa. Ainut, mitä voi tehdä, on osoittaa, että välittää. Sun ei tarvitse korjata mitään etkä sitä edes voi tehdä. Yrittää olla läsnä sen, mitä itse jaksaa ja samalla huolehtia omasta hyvinvoinnista. Koskettaa, halata, kysyä vointia. Mutta samalla koko aika tiedostaa se, että sinä et toiselta sitä sairautta pysty poistamaan ja se ei johdu susta. Mutta kyllähän se vaatii sitä, että jaksaa sietää tietynlaista epämukavuutta, mitä ei sitten joissain toisissa suhteissa ole. Täytyy miettiä vain omalla kohdalla, että onko tämä henkilö sen arvoinen. Eli se oikea mieshän on se, joka vietti sun kanssa vuoden ihanaa aikaa. Ja nyt tällä hetkellä taas olet kosketuksissa tämän henkilön sairauden kanssa. Jos tämä henkilö on sen arvoinen, niin yritä kehittää keinoja kommunikoida hänen kanssaan silloinkin, kun on näitä vaikeita hetkiä. Toisen voi olla vaikea kertoa niistä tuntemuksistaan, mutta ehkä jos hän "terveinä" aikoina puhuu niistä sulle, niin pystyt paremmin käsittämään, mitä hän käy vaikeina hetkinä läpi ja miksi hän just silloin ei sitten enää pystykään samalla lailla tulemaan vastaan kuin normaalisti. Silloin et ehkä ota sairautta ja sen oireilua niin itseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mahdollista.
Googlaa läheisriippuvaisuus.
Mieti omien vanhempiesi suhdetta: onko suhdemallisi tasapuolinen niin että kummankin osapuolen kuuluu saada ja antaa tukea, vai onko sinulla "heikko" ja "vahva" vanhempi jotka eivät tulisi toimeen ilman toisiaan?
Mieti kiinnostaako sinua se toinen ihminen, vai kiinnostaako sinua omien vaikeuksiesi välttäminen toisen ihmisen elämään uppoamalla?
Olet nuori ihminen, ette ole vanha pariskunta josta toinen osapuoli vuosien yhteiselämän jälkeen sairastuu. Siinä tapauksessa "omaishoitajuus" (huom. lainausmerkit) olisi ihan ymmärrettävää, mutta näin lyhyellä seurustelulla miettisin sinuna vakavissani, olenko valmis sitoutumaan masentuneeseen ihmiseen.
Terveeseen parisuhteeseen kuuluu molempien kyky ja halu kantaa vastuuta suhteesta. Parisuhteen perinteiset roolit on kuvattu parisuhteen roolikartassa (http://www.vslk.fi/index.php?id=20). Kertomasi perusteella kumppanisi ei kykene täyttämään omaa rooliaan suhteessanne.
Lisäksi hänellä on pelaamis- ja alkoholitausta. Luultavasti kyseessä on jo jonkin asteinen riippuvuus. En saanut tekstistäsi käsitystä, että hän itse edes kokisi yöllistä pelaamistaan ongelmaksi, vaikka se selkeästi sellainen on. Jos hän ei koe sitä ongelmaksi, niin hän ei sitä ilmeisesti halua myöskään lopettaa. Jatkamalla suhdetta hänen kanssaan sinä mahdollistat hänen peliongelmansa jatkumisen. Ovatko myös päihteet mukana?
Minusta parasta, mitä voisit tehdä, olisi kehottaa kumppaniasi hakeutumaan hoitoon ja ehkä olla apuna sitä etsimässä. Jos hän hakeutuu ja sitoutuu hoitoon, voi olla että jonakin päivänä taas pystytte tasa-arvoiseen suhteeseen, tai sitten ei. Jos hän ei edes koe elämänhallintapuutteitaan ongelmaksi, sinun tehtäväsi on huolehtia itsestäsi ja pakottaa hänet kantamaan vastuu omista valinnoistaan. Eli erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä mahdollista.
Googlaa läheisriippuvaisuus.
Mieti omien vanhempiesi suhdetta: onko suhdemallisi tasapuolinen niin että kummankin osapuolen kuuluu saada ja antaa tukea, vai onko sinulla "heikko" ja "vahva" vanhempi jotka eivät tulisi toimeen ilman toisiaan?
Mieti kiinnostaako sinua se toinen ihminen, vai kiinnostaako sinua omien vaikeuksiesi välttäminen toisen ihmisen elämään uppoamalla?
Mitä vittua sä pöliset? Eihän ap tuohon kaveriin tutustunut, silloin kun tällä meni huonosti. Eli ap ei ollut millään pelastusreissulla. Ja nytkin tuo mies eristäytyy eikä ripustaudu eli ei edes vaadi ap:ta "uppoamaan" hänen ongelmiinsa.
Masennus johtuu ihmisen suhtautumisesta omaan itseensä.
Aaltoilu on normaalia, etenkin elämän tapahtumien myötä, mutta perusongelma on se ihmisen oma armottomuus ja halveksunta suhteessa itseensä.
Niitä sinä et voi muuttaa, vain masentunut itse pystyy puutokseen niin halutessaan, mahdollisesti apua hakien.
Läheinen voi tukea muutoksessa, mutta se muutoksen tekeminen on masentuneen omaa työtä jota muut eivät voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No luultavasti pelailee yöllä, koska ei saa unta. Unettomuus on hyvin tyypillistä masennusta sairastavilla. Ei välttämättä siis ole mitään peliriippuvuutta. Alkoholista olisin enemmän huolissani, koska se on kyllä huono keino itselääkitsemiseen.
Mies ei käytä enää alkoholia, joten päihteet ovat poissa kuvioista. Sen sijaan pelailee kyllä. Minun seuraa ei oikein kaipaa, mutta kavereidensa kanssa viettää toisinaan aikaa. Ovat varmaan kevyempää seuraa kuin minä, kun ei ole mitään tunnejuttuja mukana.
En tiedä nyt yhtään mitä tässä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Liikaa olen analysoinut miehen tunnekylmyyttä ja nyt vasta pikkuhiljaa alan ymmärtämään mistä kaikki johtuu.
Kiitos teille viisaista sanoista, paransivat minun oloani paljon, kun alan hahmottamaan mikä tämä kuvio on.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mahdollista.
Googlaa läheisriippuvaisuus.
Mieti omien vanhempiesi suhdetta: onko suhdemallisi tasapuolinen niin että kummankin osapuolen kuuluu saada ja antaa tukea, vai onko sinulla "heikko" ja "vahva" vanhempi jotka eivät tulisi toimeen ilman toisiaan?
Mieti kiinnostaako sinua se toinen ihminen, vai kiinnostaako sinua omien vaikeuksiesi välttäminen toisen ihmisen elämään uppoamalla?
Mitä vittua sä pöliset? Eihän ap tuohon kaveriin tutustunut, silloin kun tällä meni huonosti. Eli ap ei ollut millään pelastusreissulla. Ja nytkin tuo mies eristäytyy eikä ripustaudu eli ei edes vaadi ap:ta "uppoamaan" hänen ongelmiinsa.
Jos on silmät lukea niin jo ap:n ekassa kirjoituksessa mennään hirveän paljon sen masentuneen miehen pään sisälle, mutta senkään vertaa ei ole pohdintaa siitä että miksi ap on tällaiseen suhteeseen hakeutunut, ja miksi häntä noin voimakkaasti kiinnostaa toisen ihmisen asioiden selvittäminen.
Rakkaushan se syy tietysti on, mutta se kehen rakastumme tulisesti ei ole mitään sattumaa: se johtuu monesti kiintymyssuhdeongelmien senhetkisestä yhteensopivuudesta.
Sitten voikin seuraavaksi miettiä että miksi sinä joka et osaa kovin kummoisesti syvälukea reagoit noin voimakkaasti asioihin joita et selvästikään kovin hyvin käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mahdollista.
Googlaa läheisriippuvaisuus.
Mieti omien vanhempiesi suhdetta: onko suhdemallisi tasapuolinen niin että kummankin osapuolen kuuluu saada ja antaa tukea, vai onko sinulla "heikko" ja "vahva" vanhempi jotka eivät tulisi toimeen ilman toisiaan?
Mieti kiinnostaako sinua se toinen ihminen, vai kiinnostaako sinua omien vaikeuksiesi välttäminen toisen ihmisen elämään uppoamalla?
Mitä vittua sä pöliset? Eihän ap tuohon kaveriin tutustunut, silloin kun tällä meni huonosti. Eli ap ei ollut millään pelastusreissulla. Ja nytkin tuo mies eristäytyy eikä ripustaudu eli ei edes vaadi ap:ta "uppoamaan" hänen ongelmiinsa.
Jos on silmät lukea niin jo ap:n ekassa kirjoituksessa mennään hirveän paljon sen masentuneen miehen pään sisälle, mutta senkään vertaa ei ole pohdintaa siitä että miksi ap on tällaiseen suhteeseen hakeutunut, ja miksi häntä noin voimakkaasti kiinnostaa toisen ihmisen asioiden selvittäminen.
Rakkaushan se syy tietysti on, mutta se kehen rakastumme tulisesti ei ole mitään sattumaa: se johtuu monesti kiintymyssuhdeongelmien senhetkisestä yhteensopivuudesta.
Sitten voikin seuraavaksi miettiä että miksi sinä joka et osaa kovin kummoisesti syvälukea reagoit noin voimakkaasti asioihin joita et selvästikään kovin hyvin käsitä.
Höpöhöpö. Ap tutustui ihmiseen, johon ihastui ja jonka seurasta nautti. Ei hän hakeutunut ongelmaisen ihmisen kanssa suhteeseen vaan tutustui tähän, kun tämä oli kunnossa. Masennus nosti päätään vasta vuoden tuntemisen jälkeen ja totta kai se on laittanut ap:n pään pyörälle, jos hän ei aikaisemmin ole nähnyt miestä tässä kunnossa. On ihan inhimillistä, että hän nyt haluaa tietää, mitä tämä rakkaan mutta yhtäkkiä masennuksen kanssa kamppailevan miehen päässä liikkuu. Valitettavasti mies ei itse sitä tällä hetkellä pysty avaamaan, koska sairaus on selvästi vienyt toimintakykyä. Mutta siksipä onkin hyvä, että ap kysyy heiltä, joilla on kokemusta masennuksesta ja osaavat siitä kertoa. Sinä sen sijaan vastasit ihan puuta heinää ja asian vierestä. Olisit ollut hiljaa kun et tiedä mistä puhut.
Siis onko kyseessä bipo?