Onko Kjell Westön Riikinkeltainen taivas hyvä?

rikinkeltainen

Riikineltainen...

Ai että mua ärsyttää nyt kaikki pikkujutut tänään.

Oli se ihan hyvä, parempi kuin Älä käy yöhön yksin.

Aina noissa vähän toistetaan samoja teemoja, päähenkilö ihailee ns. paremmissa piireissä olevaa perhettä, jonka lapset on semmoisia narsistis-taiteellisia tyyppejä.

Mutta mua viehättä tässä muistamisen teema. Se, miten aika ja ihmisen oma psyyke muokkaa muistikuvia.

On

Pidin kirjan alkuosasta, keskivälin tienoilla se muuttui masentavaksi...

Vähän sellainen viipyilevä ja hidastempoinen loppuosa, jotenkin aistin, että kirjailija on jo vanha mies tai haluaa antaa sellaisen kuvan. Samaa mieltä, että on parempi kuin Westön edellinen kirja. Kyllä lukisin uudelleenkin.