En ymmärrä perheitä jotka lähtevät lomalle pariskuntana ja jättävät lapset kotiin. Tai ottavat nuorimman lapsen mukaan ja
vanhemmat lapset jää kotiin.
En ymmärrä. Omat vanhempani tekivät noin ja itse olen sitä mieltä, että jos ei ole varaa lähteä yhtenä kokonaisena perheenä matkaan niin ei lähetä ollenkaan.
Kommentit (22)
Sit kun pariskunnalla tulee ero, niin et ymmärrä miksi he eivät ottaneet omaa aikaa..
Kyllä meillä lomaillaan sekä koko perheenä että kahdestaan mieheni kanssa. Pariskuntalomat ovat rentouttavia.
Kyllä minä ymmärrän, että lasten kanssa on raskasta. Ne on viikolla päivähoidossa ja niiden kanssa on oltava ainakin 3 tuntia päivässä. Viikonlopuiksi ne saa onneksi mummolaan. Kyllä niillä vanhemmilla on oikeus päästä lapsista eroon, koska muuten menee parisuhde kokonaan pieleen. Lapsista ei niin väliä, tunteehan ne mummolan väen paremmin kuin vanhempansa.
Ei kyllä ole kyse mistään varoista, jos mieheni kanssa lähdemme kahdestaan johonkin niin yleensä ovat sellasia paikkoja missä lapset että edes viihtyisi. Perhelomat ovat sitten erikseen.
Voi ei, miten jämähtänyttä ajattelua. Tottakai pitää voida kaksinkin matkustaa. Hyvä hoito lapsille jne.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän, kuten itsellänikään ei ollut aikoinaan, mutta silti. Pitää joskus päästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä ole kyse mistään varoista, jos mieheni kanssa lähdemme kahdestaan johonkin niin yleensä ovat sellasia paikkoja missä lapset että edes viihtyisi. Perhelomat ovat sitten erikseen.
Lisään tähän vielä että lapsi oli ensimmäisen kerran yön yli hoidossa mummolassa ollessaan 5v ja minä sentään teiniäiti, ja sitä ennen en missään ilman lasta edes käynyt. Ehkä olisi aiemminkin voinut, kyllä se ihan hyvää tekee välillä lomailla aikuisten kesken.
Ihanaa, jos pari voi silloin tällöin lomailla kaksin ilman vastuuta lapsista ja nakata hetkeksi äidin ja isän roolit narikkaan. Myös lapset tarvitsevat lomaa vanhemmistaan, totesi aikoinaan joku lastenpsykologi.
Minun mielestä on ihan hyvä että aikuiset lähtee joskus kahdestaan, se on ihan ok. Mutta jos otetaan vain yksi lapsista mukaan ja muut jää pois niin se on jo epäreilua. Ainakin jos se mukaanpääsijä on aina vaikka nuorin, eli matkaan lähtee joko vanhemmat ja nuorin tai koko perhe, ei ikinä vanhemmat ja vanhin tai vanhemmat ja keskimmäinen.
Mun vanhemmat lähti joka vuosi viikoksi ulkomaille talvilomalle kaksin ja jätti meidät lapset keskenään. Vanhin oli ekalla kerralla 13-vuotias ja hän huolehti meistä nuoremmista. Kun olin 14 ja rippikoulussa, jättivät minut yksin kotiin viikoksi, kun halusivat juuri sillä samalla viikolla lähteä etelään. Arvatkaa jurppiko?
Me reissaamme yleensä 2+4 vkoa/v perheenä ja 1-2 pitkää vkl pariskuntana.
Kaikki lapset ovat reissanneet mukana niin kauan kun ovat kotona asuneet. Ja sen jälkeenkin muutaman kerran perheittensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat lähti joka vuosi viikoksi ulkomaille talvilomalle kaksin ja jätti meidät lapset keskenään. Vanhin oli ekalla kerralla 13-vuotias ja hän huolehti meistä nuoremmista. Kun olin 14 ja rippikoulussa, jättivät minut yksin kotiin viikoksi, kun halusivat juuri sillä samalla viikolla lähteä etelään. Arvatkaa jurppiko?
Voi luoja miten kamalaa... Kun olin 15 niin muutin opiskelemaan yli 500km päähän kotoa. Arvaa jurppiko? 😂
Miksi ihmeessä lapset pitäisi ottaa joka paikkaan mukaan? Me käymme välillä miehen kanssa kaupunkilomilla pidennetyllä viikonlopulla. Silloin käymme teatterissa ja museoissa, syömme paremmissa ravintoloissa, panemme pitkän kaavan mukaan, nukumme myöhään jne. Mitä iloa siitä olisi lapsille? Mukavampaa heillä on mummolassa tai tädin luona. Ja isovanhemmat sekä tädit pyytävät itse lapsia yökylään.
Lasten kanssa lomailu on jotain ihan muuta. Silloin mennään lasten ehdoilla ja tehdään asioita joista he pitävät. Tätäkin harrastetaan, mutta sen jälkeen pitäisi aikuisten melkein saada lepoloma, sen verran rankkaa se on pienten lasten kanssa.
Suomi on niitä harvoja maita, missä katsotaan pahalla kun vanhemmat hoitavat omaa suhdettaan. Sitten ihmetellään avioerojen yleisyyttä.
Tuttavan perheessä tehdään niin, että ottavat nuoremman lapsen mukaan reissuille, mutta vanhempi jää kotiin. Sääliksi käy tuota kotiin jäävää lasta, kun tuntuu, että häntä hyljeksitään muutenkin. Nuorempaa aina ylistetään ja kehutaan, mutta teiniä haukutaan.
Ja mä taas päinvastoin aina kannustan kaikkia vanhempia ottamaan niitä aikuisten lomia, ilman lapsia. :) Olemme vastavoimia.
Tasapaino on se paras juttu, välillä lasten kanssa ja välillä ilman. Vanhempien hyvinvoiva parisuhde on aina lasten eduksi, siihen panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä lapset pitäisi ottaa joka paikkaan mukaan? Me käymme välillä miehen kanssa kaupunkilomilla pidennetyllä viikonlopulla. Silloin käymme teatterissa ja museoissa, syömme paremmissa ravintoloissa, panemme pitkän kaavan mukaan, nukumme myöhään jne. Mitä iloa siitä olisi lapsille? Mukavampaa heillä on mummolassa tai tädin luona. Ja isovanhemmat sekä tädit pyytävät itse lapsia yökylään.
Lasten kanssa lomailu on jotain ihan muuta. Silloin mennään lasten ehdoilla ja tehdään asioita joista he pitävät. Tätäkin harrastetaan, mutta sen jälkeen pitäisi aikuisten melkein saada lepoloma, sen verran rankkaa se on pienten lasten kanssa.
Suomi on niitä harvoja maita, missä katsotaan pahalla kun vanhemmat hoitavat omaa suhdettaan. Sitten ihmetellään avioerojen yleisyyttä.
Nykyään, ei ole ollut ennen. Nyt pitää vanhemman uhrautua täysin lastensa vuoksi, se on hyvän vanhemmuuden merkki. Mitä enemmän unohdat itsesi lasten vuoksi ja mitä kovempaa siitä ilmoitat kaikille, sitä parempi äiti olet.
Vierailija kirjoitti:
Ja mä taas päinvastoin aina kannustan kaikkia vanhempia ottamaan niitä aikuisten lomia, ilman lapsia. :) Olemme vastavoimia.
Tasapaino on se paras juttu, välillä lasten kanssa ja välillä ilman. Vanhempien hyvinvoiva parisuhde on aina lasten eduksi, siihen panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Toisaalta me kaikki tiedämme, että säästämine on tehokkainta joka päivä harjoitettuna eli mieluummin puolison kanssa hyvä arki ja mukavaa yhdessäoloa joka päivä kuin kerran vuodessa hotelliviikonloppu. Lapsillekin on eduksi nähdä, että isä ja äiti ovat mielellään yhdessä joka päivä eikä niin, että arki on tiuskimista ja toiselle voi puhua kauniisti vain lomalla.
Vierailija kirjoitti:
vanhemmat lapset jää kotiin.
En ymmärrä. Omat vanhempani tekivät noin ja itse olen sitä mieltä, että jos ei ole varaa lähteä yhtenä kokonaisena perheenä matkaan niin ei lähetä ollenkaan.
Minä ymmärrän. Ei ole pahemmin matkusteltu kun lapset oli pieniä, mutta meilläkin oli paljon syitä miksi olisin varsin mielläni lähtenyt ilman lapsia. Esimerkiski pahat allergiat, Suomessakin on ravintoloissa haasteelista vältellä esimerkiksi viljoja, ulkomailla se olisi aika haastavaa. Meidän nuorin on aina vihannut matkustamista ja se tietysi ilmee niin että ollaan sitten koko ajan naama norsunvitulla, kun on niin mälsää. Ei kovin mieltä ylentävää matkaseuraa.
Me lomaillaan sissimeiningillä Jäämerellä. En todellakaan ota lasta mukaan eräolosuhteisiin , eikä tuo kohta 17-vuotias ole myöhemminkään osoittanut mitään mielenkiintoa sellaista kohtaan. ("Eihän siellä kuulu edes puhelin, enkä mä tosiaankaan telttaile" :)) Niinpä lapsi on matkustanut etelänreissut isänsä perheen kanssa. Lähtevät kuulemma keväällä Balille.
Ap:n kanssa samoilla linjoilla. Johtuen varmaan omasta lapsuudestani kun tunsin olevani ei toivottu.
Meillä reissaa aina koko perhe, tosin vanhin lapsista 18v voi jäädä kotiin jos ei halua lähteä mukaan. Mutta on tietysti tervetullut, kuten hänen seurustelukumppaninsakin.
Olen sama ihminen perheen kanssa kuin puolison kanssa kaksinkin. Saamme kyllä iltaisin yhteistä aikaa kahden ja matkoilla huolehdimme, että edes välillä meillä on käytössä oma makuuhuone. Se riittää, muuten viihdymme lastemme kanssa. Tarvittaessa lapset sitten vetäytyvät omaan rauhaan omaan huoneeseen.
Emme tarvitse parisuhdematkoja, jotta parisuhteemme toimisi. Se toimii arjessa ja perheen yhteisillä matkoilla loistavasti.
Eikö vanhemmat saisi reissata keskenään? Nuorin otetaan ehkä mukaan, kun sielle on hankala saada hoitajaa ja 1 lapsi koko lauman sijaa keventää myös lomaa reippaasti. Mä en tajua miten kukaan voi olla perheen kanssa koko ajan.