Kolmatta vuotta peräkkäin vaimo pilasi uuden vuoden vieton
Olimme sopineet, että vaimo tulee illalla kotiin ja juhlimme uutta vuotta kahden kesken. Viikko sitten kertoi, että päivällä menevät tyttöporukassa syömään brunssia ja äsken kaveri toi humalaisen vaimoni kotiin. Vaimon puheesta ei saanut mitään selkoa ja kävi ilmi, että on valehdellut minulle brunssista. Eivät olleet missään brunssilla olleet vaan ravintolassa juomassa ja vaimolla lähtenyt mopo käsistä. Haettiin vaimolle yhdessä jo aiemmin apua juomisongelmaan, käy terapiassa ja kyttään hänen ajanviettoaan. Typeränä luulin, että on päästy yhdessä pahimman yli, mutta karvas pettymys tuli, kun vaimo kännisenä kaatui ja sammui eteisen lattialle. Kannoin sohvalle nukkumaan, kun en viitsinyt jättää makaamaan eteiseen, tekisi mieli kostaa ja piilottaa särkylääkkeet, koska huomenna kuitenkin valittaa krapulaa. Olin panostanut tähän iltaan siivoamalla kodin ja kokkaamalla vaimon lempiruokia, joita tein monta tuntia eikä raaka-aineet olleet mitään halpoja. Taidanpa puhaltaa kynttilät sammuksiin ja syödä kaiken itse. Olen vihainen, koska meillä oli puhetta lapsen teosta, mutta ei tuollaisen juopon kanssa kannata lasta hankkia. Kuitenkin joutuisin senkin yksin hoitamaan ja suojelemaan omalta äidiltään. Hyvää uutta vuotta! Kaikilla muilla se on varmaan hauska, mutta meillä ei.
Kommentit (14)
Pistit sitten kääntäen yleisimmän naisten valituksen.
Vierailija kirjoitti:
Pistit sitten kääntäen yleisimmän naisten valituksen.
Tavallisuudesta poiketen se ei ole vielä saanut kuutta miljoonaa alapeukkua.
Montako vuotta aiot vielä "yllättyä". Alkoholisti ei parane ennen kuin on pakko.
Sinuna nostaisin asian esille heti, kun hän selviää. Tsemppiä keskusteluun. En ainakaan tuollaisen kanssa hankkisi lapsia enkä kyllä koko suhdettakaan. Hän ei arvosta sinua.
Voimia,on todella raskasta olla liitossa missä puoliso juo. Keskustelkaa,vaimo katkolle(jos suostuu)
Parempaa Uutta Vuotta
No älä nyt ihmeessä rupea lisääntymään alkoholistin kanssa. Alkoholin aiheuttamat sikiövauriot ovat ihan todellisia, ei mikään "pelottelu" juttu. Ja juu, mikään määrä sinun ymmärtämistäsi ei saa kyseistä henkilöä lopettamaan juomista. Sen voi tehdä vain henkilö itse, ja vain oman itsensä takia. Raittius ei onnistu, jos yrittää pinnistellä jonkun toisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Tässä tapauksessa varmaankin lehmä.
Moikka!
Tsemppiä teidän perheelle. Olen kokenut samoja asioita kuin sinä. Jossain vaiheessa tulee sellainen olo, että tunteiden vuoristorata ottaa haltuunsa ja järki ei toimi kunnolla. Tosi hyvä juttu, että jaoit tuon asian , nyt et enää ole yksin sen kanssa. Suosittelen , että katsot esim Al-Anon sivustoa tai joitakin päihdelinkkejä. Niistä varmasti löytyy hyvää tietoa sinulle ja perheellenne.
Voimia ja muistuu mieleeni hyvä ohje lentokoneesta.....Happinaamari laitetaan ensin omalle naamalle ja vasta sen jälkeen autetaan kanssamatkustajia.
Lämpimin ajatuksin voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Voimia,on todella raskasta olla liitossa missä puoliso juo. Keskustelkaa,vaimo katkolle(jos suostuu)
Parempaa Uutta Vuotta
On ollut puhetta katkosta ja vaimo tarvitse apua. Syksyllä kävimme ravintolassa ja nautti tuolloin vain yhden lasillisen, mutta kun kotiin päästiin niin oli heti aukaisemassa uutta viinipulloa selkäni takana. Heräsi äsken ja kuten arvasin niin valittelee krapulaa ja vannoo ettei ikinä enää juo. Annan vähän aikaa maistaa omaa lääkettään enkä anna särkylääkettä.
Vaimosi on ilmeisesti alkoholisti. Mun ex mies oli alkoholisti. Kannattaa miettiä miten pitkään jaksat yrittää ja vaimoasi auttaa jos hän ei kuitenkaan halua lopettaa juomista kokonaan. Kohtuukäyttäjäksi opettelu on itsepetosta, sen voin sanoa. Itse jaksoin yrittää neljä vuotta ja jälkeenpäin ajatellen se oli ihan liikaa hukkaanheitettyä aikaa itseltäni. Puhumattakaan siitä millaiset jäljet se jätti mulle psyykkisesti.
Tsemppiä sulle ja usko minua. Sinä et ansaitse alkoholistia vaan jotain paljon parempaa!
Huomenna laitat luuskan kylmästi pihalle.