Tavallaan haluaisin olla uskovainen.
Toisi lohtua ja hyvää mieltä, mutta skeptinen ajatustapani sekä puutteeni uskonnollisista kokemuksista lapsesta saakka ei salli mun mieltä mitään tuollaista hyväksymään täytenä totuutena. Rukoiluakin olen joskus kokeillut muttei koskaan ole toiminut minulle.
Kommentit (6)
Sama. Valitettavasti olen autisti, joten olen neurologisesti kykenemätön tuntemaan uskonnollisia tunteita. Muuten menisinkin varmaan luostariin. Kuvitelkaa miten ihanaa elämää se olisi kanonisine rukoushetkineen, jokainen päivä samanlainen, rauhaa ja hiljaisuutta ja yksinkertaista työtä.
Minä en sitten taas pysty olla uskomatta vaikka olen yrittänytkin. Aina tapahtuu jotain jossa tiedän jumalalla olevan näppinsä pelissä, miten voisin olla uskomatta??
Mä vieläpä olen kokenut uskonnollisia kokemuksia ja johdatusta, mutten usko 100% siten kuin Raamatussa lukee. Lisäksi koen itseni jotenkin niin rikkinäiseksi ja syntiseksi sekä ikikriittiseksi epäilijäksi, etten voisi olla puhtoisen täydellinen uskovainen.
Aina kun pyydän ääneen apua enkeleiltä, he auttavat. Hukkunut hanska tai surullinen ahdistunut mieli. Enkelit auttaa.
Silti ei ole aikaa olla harras. Olisipa.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Valitettavasti olen autisti, joten olen neurologisesti kykenemätön tuntemaan uskonnollisia tunteita. Muuten menisinkin varmaan luostariin. Kuvitelkaa miten ihanaa elämää se olisi kanonisine rukoushetkineen, jokainen päivä samanlainen, rauhaa ja hiljaisuutta ja yksinkertaista työtä.
Ei ole pakko kokea mitään "uskonnollisia tunteita".
Sama täällä. Mietin uskonnon vaihtamista, sujuisiko elämä paremmin.