Onko niin, että ihmiset eivät enää erityislapsen jälkeen hanki enempää lapsia?

Ei pidä paikkaansa ainakaan mun tutuilla.

Heillä on ensimmäinen lapsi cp-vammainen, vammautui synnytyksen yhteydessä. Nyt 8 vuotias. Sen jälkeen heille on tullut terve lapsi, nyt 4 vuotias ja nyt on taas tulossa vauva.

Oon itsekseni ihmetellyt, että miten oikein jaksavat kun ensimmäisessäkin lapsessa joka on erotyislapsi on niin paljon työtä. Itse en jaksaisi.

Yhdellä perheellä 4 lasta, joista toiseksi nuorin on erityislapsi.

Kai se riippuu vähän siitäkin, mitä haluaa elämässään tehdä lasten lisäksi.

Kaverilla on älyttömän rankkaa yhden leikki-ikäisen kanssa, mutta hänellä on ns. ura.

Jokaisella on sama määrä tunteja vuorokaudessa, eikä se erityislapsikaan ole olemassa enempää kuin sen 24 h/vrk.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä perheellä 4 lasta, joista toiseksi nuorin on erityislapsi.

Yhdellä perheellä :D

Näitä lienee useampikin..

Ei piä paikkaansa omassa tuttavapiirissä. Ne jotka on useamman lapsen tehneet, on tehneet ne vaikka joku vanhemmista lapsista erityislapsi olisi. Harvassa se erityislapsi katraan nuorin on.

Enemmänkin tuntuu olevan sitten niitä jotka kaksi tervettä lasta saatuaan julistaa kovaan ääneen että oisi se kolmas kiva, mutta ei sitä uskalla enempää lapsia hankkia kun ei se kolmas enää mitenkään voisi terve olla, ei sellaista tuuria heille kuulemma voisi olla että kolmaskin olis terve. Että ne kakslapsiset yleensä niitä on jotka ei enempää lapsia hanki jos terveitä ovat.

En vetäisi katgorista johtopäätöstä. Jos olisin ajoissa tiennyt että esikoiseni oli erityislapsi, hän olisi varmaan saanut sisaruksia. Kun luulin, että ongelmat johtuivat minusta, ajattelin, ettn sovi äidiksi eikä minun pidä tehdä lapsia.

Ei ole mitään tilastoja antaa, ihan vain havaintoja viisikymmenvuotisen elämäni varrelta. 

Yleensä kokemukseni mukaan vaikeasti "erityinen" jää viimeiseksi tai ainokaiseksi. Tällaiset tavanomaiset erityisyydet: dysleksia, ADHD ym. eivät juuri vaikuta, mutta vaikeavammaisuus ihan ehdottomasti. 

Senkin olen havainnut, että kaksoset ovat se viimeinen synnytys, jos lapsia on yksi tai kaksi entuudestaan. 

Myös jos kaksoset tulevat ensimmäisinä, niin useampia ei tule. 

Mutta kuten sanoin mutua tämä. 

Olen huomannut, että esim. aspergerit, joilla on suht. samaa ikäluokkaa oleva sisarus tai useampia, oppivat usein paremmin joustamaan, ottamaan muut huomioon ja ymmärtämään sen, ettei maailma pyöri vain hänen ympärillään eivätkä asiat suju aina niin kuin haluaisi tai on suunniteltu. Voi olla raskasta siinä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä ja ehkä vielä teini-iässäkin, mutta kärsivällisyys "palkitaan" usein myöhemmin.

Ei. Mutta juuri oli jossain lehdellä juttu, jonka mukaan keskoset saavat vähemmän pikkusisaruksia kuin täysiaikaisina syntyneet. Syytä ei tutkimuksessa selvitetty. Jutussa spekuloitiin, että kokemus oli ehkä vanhemmille rankka ja siitä saattaa johtua, ettei uutta vauvaa uskalleta/jakseta hankkia. Varmaan voi päteä muihinkin lapsiin, joiden hoito on hankalampaa? Esim. minun nuorempi lapseni on keskonen enkä halua enempää lapsia. Pitkään olen ketkutellut kahden vaiheilla yrittäisimmekö vai emme, mutta jotenkin siitä kuolemanpelosta on jäänyt kammo enkä missään tapauksessa halua enää kokea mitään sellaista. Vauva oli kiikun kaakun pitkään, hänelle tehtiin kaikenlaisia ikäviä tutkimuksia, aina kun nenämahaletkua laitettiin oli hirveää kuunnella sitä itkua. Vasta kun lapsi oli noin vuoden, uskalsin antaa itseni kiintyä häneen kun aloin uskoa, että hän taitaakin pysyä elossa. Se oli erityisen ikävää, koska tavallaan missasin hänen vauvavuotensa ja olen miettinyt, mitä se vaikuttaa meidän suhteeseemme, joka on etäisempi kuin esikoisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään tilastoja antaa, ihan vain havaintoja viisikymmenvuotisen elämäni varrelta. 

Yleensä kokemukseni mukaan vaikeasti "erityinen" jää viimeiseksi tai ainokaiseksi. Tällaiset tavanomaiset erityisyydet: dysleksia, ADHD ym. eivät juuri vaikuta, mutta vaikeavammaisuus ihan ehdottomasti. 

Senkin olen havainnut, että kaksoset ovat se viimeinen synnytys, jos lapsia on yksi tai kaksi entuudestaan. 

Myös jos kaksoset tulevat ensimmäisinä, niin useampia ei tule. 

Mutta kuten sanoin mutua tämä. 

Kaksosten todennäköisyys kasvaa äidin iän kasvaessa, ja kaksosia tulee monelle myös lapsettomuushoitojen jälkeen. Kaksi on myös useimpien toive lapsiluvuksi. Joten varmasti kaksoset jäävät usein viimeisiksi.

Jos se riski realisoituisi toisenkin kerran, niin eihän sitä elämää täyspäinen aikuinen jaksaisi, erityislapset kun ei lähde itsenäisen elämään ikinä.

Itsellä jäi raskausmyrkytyksen ja keskosvauvan (täysin terve) jälkeen lapsenteko siihen. Miehellä sen vuoksi ettei halua nähdä mua enää samassa tilassa ja mulla sen vuoksi että esikoinen ansaitsi varhaisvuosinaan jaksavan äidin eikä pikkusisaruksen aiheuttamia mahdollisia sairaalajaksoja.

Vierailija kirjoitti:

Jos se riski realisoituisi toisenkin kerran, niin eihän sitä elämää täyspäinen aikuinen jaksaisi, erityislapset kun ei lähde itsenäisen elämään ikinä.

Itsellä jäi raskausmyrkytyksen ja keskosvauvan (täysin terve) jälkeen lapsenteko siihen. Miehellä sen vuoksi ettei halua nähdä mua enää samassa tilassa ja mulla sen vuoksi että esikoinen ansaitsi varhaisvuosinaan jaksavan äidin eikä pikkusisaruksen aiheuttamia mahdollisia sairaalajaksoja.

No kyllä kuule lähtevät suurin osa itsenäiseen elämään. Erityslapsi on terminä niin laaja että sisäistää ihan vaikkana huulihalkiovauvat ja adhdt eivätkä pelkkiä vakavia älyllisiä kehityvammoja tai vakavasti autistisia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se riski realisoituisi toisenkin kerran, niin eihän sitä elämää täyspäinen aikuinen jaksaisi, erityislapset kun ei lähde itsenäisen elämään ikinä.

Itsellä jäi raskausmyrkytyksen ja keskosvauvan (täysin terve) jälkeen lapsenteko siihen. Miehellä sen vuoksi ettei halua nähdä mua enää samassa tilassa ja mulla sen vuoksi että esikoinen ansaitsi varhaisvuosinaan jaksavan äidin eikä pikkusisaruksen aiheuttamia mahdollisia sairaalajaksoja.

No kyllä kuule lähtevät suurin osa itsenäiseen elämään. Erityslapsi on terminä niin laaja että sisäistää ihan vaikkana huulihalkiovauvat ja adhdt eivätkä pelkkiä vakavia älyllisiä kehityvammoja tai vakavasti autistisia...

Niin, mutta yleensä erityislapsi ei lähde itsenäiseen elämään. Ja se on vanhemmille hirvittävää. Koko elämän kakku.

En voi puhua muiden puolesta, mutta itse en kyllä enää uskaltaisi. En tosin koskaan halunnutkaan enempää kuin yhden. Ensimmäinen lapsi kuoli kohtuun tuntemattomasta syystä, ainokaiseksi jääneelle diagnosoitiin autismi. Olisi liioittelua väittää että elämä olisi kauheaa, vaikka helpompaakin voisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että esim. aspergerit, joilla on suht. samaa ikäluokkaa oleva sisarus tai useampia, oppivat usein paremmin joustamaan, ottamaan muut huomioon ja ymmärtämään sen, ettei maailma pyöri vain hänen ympärillään eivätkä asiat suju aina niin kuin haluaisi tai on suunniteltu. Voi olla raskasta siinä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä ja ehkä vielä teini-iässäkin, mutta kärsivällisyys "palkitaan" usein myöhemmin.

Voin allekirjoittaa tuon. Meillä asperger-piirteinen esikoinen (ei diagnoosia) ja kyllä aivan taatusti parhaita kuntouttajia ovat olleet huumorintajuinen, löysin rantein elämään suhtautuva keskimmäinen ja kuopus, joka on vielä vauva.

Esikoinen saa ihailua erityistaidostaan ja viihdyttää sillä nuorempia, mutta ei kuitenkaan uppoudu liian syvälle omiin kuvioihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se riski realisoituisi toisenkin kerran, niin eihän sitä elämää täyspäinen aikuinen jaksaisi, erityislapset kun ei lähde itsenäisen elämään ikinä.

Itsellä jäi raskausmyrkytyksen ja keskosvauvan (täysin terve) jälkeen lapsenteko siihen. Miehellä sen vuoksi ettei halua nähdä mua enää samassa tilassa ja mulla sen vuoksi että esikoinen ansaitsi varhaisvuosinaan jaksavan äidin eikä pikkusisaruksen aiheuttamia mahdollisia sairaalajaksoja.

No kyllä kuule lähtevät suurin osa itsenäiseen elämään. Erityslapsi on terminä niin laaja että sisäistää ihan vaikkana huulihalkiovauvat ja adhdt eivätkä pelkkiä vakavia älyllisiä kehityvammoja tai vakavasti autistisia...

Niin, mutta yleensä erityislapsi ei lähde itsenäiseen elämään. Ja se on vanhemmille hirvittävää. Koko elämän kakku.

Unohdit kertoa, että lisäksi erityislapsi kärsii koko elämänsä kauheita kipuja esim. dysfasian vuoksi.

Ja juu, tää oli sarkasmia.

Meidän perheessä toisen lapsen autismi-diagnoosi ei ollut vielä selvinnyt kun kolmas lapsi jo saapui. Onneksi on sisaruksia, heidän vaikutus on tälle erityislapselle ollut parasta mahdollista ’terapiaa’.

Tein toisen lapsen kun en vielä tiennyt esikoisen olevan erityinen, vaikka merkit olivat jo ilmassa. Kolmatta lasta en ainakaan tässä kohtaa tee, koska kädet ovat muutenkin täynnä. Jos joskus vähän helpottuu, niin hyvinkin voisin kolmannen tehdä. Ei meidän elämä mitään kauheaa ole, hetkittäin rankkaa kyllä.