Jos taitoluistelun Suomen mestari olis ollut Japanin tai Venäjän mestaruuskisoissa
Niin olis kummassakin ollut sijalla 18. Tuntuu hassulta, että maailman parhaista suurin osa ei pääse arvokisoihin. Jenkeissäkin on taso parantunut viime aikoina, mutta jäävät jälkeen venäläisistä ja japanilaisista. Kanadalaisissa on pari tasokasta, jos on hyvä päivä. Taitoluistelusta on taas tullut tylsää, on palattu aikaan, jollon vain suuret valtiot pärjäsivät.
Kommentit (4)
Miten tasoero voi olla nyt niin suuri? Venäjän naisia käy jopa sääliksi kun siellä on tusina naista jotka voisi voittaa olympiakultaa mutta vain kolme pääsee mukaan kisoihin.
Taitoluistelu on ihan hullu laji. painetaan kovempaa välillä kuin lätkässä ja hypitään ilman kypärää.
Venäjällä alettiin 2000-luvun alkupuolella satsata ammattimaisesti valmennukseen. Nää huiput on pääasiassa sen Eteri minkälien valmennettavia. Jotenkin vastenmielisen oloinen nainen. Ohjelmat on tarkasti laskelmoituja, tehdään hyppyjä kädet ylhäällä ja suurin osa hypyistä jätetään ohjelman loppuun, jotta tulisi paljon pisteitä. Hyvienkin luistelijoiden ohjelmat menevät pilalle, kun koreografia on niin laskelmoidun oloista.
Mun suosikkini Radionova taisi jäädä jonnekin sijalle 8. Hänelle tuli ilmeisesti pari vuotta sitten kasvupyrähdys tyyliin yli 10 senttiä nopeasti, eikä enää saanut hyppyjään kuntoon sen jälkeen.
Medvedeva on loukkaantunut. Onkohan oikeasti, vai eikö vain halua kilpailla Zagitovaa vastaan? Olen huomannut, että hän ei halua kuulla koskaan edellä luistelleiden pisteitä, vaan laittaa kädet korvilleen. Näkynyt telkkarissa ja tämän teki myös Mm-kisoissa, vaikka edellä luistellut sai kovia kannustuksia sen takia, kun ohjelma meni totaalisen pieleen. (olin paikalla).
Laura lepistö olis aikanaan varmasti ainakin japanilaiset päihittänyt. Mao Asadaa lukuunottamatta. Venäläisiä tuskin kukaan suomalainen. Mitalilla on kuitenkin kääntöpuoli.
Kävin katsomassa GP-kisan Kiinassa kun siellä asuimme. Kiira Korpi oli 2. Voittaja oli Mao Asada Japanista. Kolmonen oli Venäjän Julia Lipnitskaya. Uskomaton nuori luistelija. Silloin 14-vuotias. Lopetti uransa tänä vuonna alle 20-vuotiaana, on kärsinyt anorexiasta jo vuosia.