Olenko kummallinen?

(Pakko heti alussa tarkentaa, että yli kolmekymppinen olen, en siis enää teini.)
Eli monestihan, kun lukee vaikka jotain teinihömppäkirjaa, kuvaillaan ihastuminen jotenkin: "Sydän pamppailee, ajatukset ei kulje, ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin että hän on siinä, sanat sekoilevat" jne. niin MISTÄ se johtuu, että vaikka olenkin romanttinen ja olen ihastunut mielestäni aika tulisestikin, en minä ikinä ole ihastuksieni seurassa ollut mitenkään jännittynyt tai vaikea, puhumattakaan mistään sydämen pamppailusta? :D Yläasteellakaan. Ja voi olla, etten tiedä näitä, koska minulla ei juuri ikinä ole ollut mitään erityisen läheisiä ystäviä (älkää käsittäkö väärin - kyllä minulla kavereita on aina ollut mutta sydänystäviä ei ollenkaan). Eli kertokaa tyhmälle: onko ihastuminen oikeasti sellaista kuin vaikka kirjoissa, vai onko suurin osa samanlaisia kuin minä?