Tunnetteko ihmistä, josta kaikki muut pitävät paitsi sinä itse?

Mä en pidä siitä ihmistyypistä joka on "kaikkien kaveri" ei sillä että olisi huono juttu tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, monesti vaan ovat niin teennäisiä

Up

Minäkin tykkäsin eniten opettajista jotka oli asiallisia opettajia. Sellaisia että puhui muutakin kuin koulusta ja oli ystävällisiä mutta että olivat työhön sitoutuneita opettajia. En tykännyt yhtään jos joku puhui härskisti ja oli mukahauska nuorten kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Mä en pidä siitä ihmistyypistä joka on "kaikkien kaveri" ei sillä että olisi huono juttu tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, monesti vaan ovat niin teennäisiä

Joo, just toi teennäisyys ärsyttää! Sitä kattoo niitä ihmisiä jotka fanaattisesti jumaloi tätä yhtä ihmistä, että oikeesti, nielettekö ton kaiken?!

Ja kun tuo mun mainitsema opettajakin oli tollanen frendi enimmäkseen vain niille sosiaalisille ilopillereille jotka osasi kaiken heti, munlaisille hiljaisemmille ja aremmille vaan tiuskittiin, että oonko lintu vai kala. Perkele. Joo, on vissii jäänyt jotkut traumat :-D

up

Lisään vielä, että mikään ei oo sen kiusallisempaa kuin olla tälläisen "kaikkien kaverin" kanssa kahdestaan, ja huomata että se on ihan hiljaa vaan!! :DD tyyliin jos olette kolmisteen syömässä ja kauhea puhe käy, mutta kun se kolmas lähtee ja jäätte kahdestaan niin tämä kaikkien kaveri järsii sitä leipää ja tuijottaa vaib eteenpäin/puhelintaan......

Ap

Meillä on eräs harrastusporukka ja tässä on jäsenenä yksi nainen. Hän on todella kova puhumaan ja yleensä aina kertomassa tarinoita omasta elämästään. Muut tuntuvat tykkäävän tästä kovasti ja hakeutuvat hänen seuraansa. Itse taas väsyn siitä, että tämä nainen on aina äänessä.

Minullakin muistoissa eräa ala-asteen opettaja.

Kaikki muut pitivät tästä opesta, jolla oli tapana usein nöyryyttää tiettyjä oppilaita "huumorimielessä". Jopa nämä nöyryytetyt oppilaat nauroivat mukana, en voinut käsittää enkä käsitä edelleenkään, vaikka aikaa onkin kulunut 20 vuotta.

Lisäksi opettaja keksi oppilaille lempinimiä.

Meitä oli luokalla kaksi saman nimistä tyttöä, minä ja es toinen.

Munua kutsuttiin vapaa-ajalla aina lempinimeltä, tätä toista hänen oikealla nimellään, omasta tahdostaan.

Tämän opettajan oli kuitenkin pakko vaihtaa nimiä siten, että tätä tyttöä kutsuttiin minun lempinimelläni ja minulle opettaja keksi nimen, josta en pitänyt lainkaan ja koin sen nolostuttavana.

Harmittaa vieläkin etten sillon pitänyt puoliani.

Ja ainiin, tämä opettaja veti aina kamalat pimppiraget, jos joku erehtyi kutsumaan häntä opeksi.

Piti kutsua omalla nimellään tai lempinimellä.

Kamala akka!

No todellakin. Yleensä ne on sellaisia "hyviä tyyppejä" eli kovaäänisiä, suorapuheisia, suulaita, rempseitä... Sitten kun sen kans jää kaksistaan niin kaikki ajatukset katoaa ja se suhtautuu sillee alentuvasti että no mitäs sinä, sanohan nyt sinäkin jotain.

Mulla on työkaveri, joka on kaikkien kaveri. Ymmärrän, miksi hänestä tykätään, sellainen puhelias seuramies, mutta mä saan siitä huonot fibat. Luulen, että se liittyy jotenkin siihen mitä olen miehistä oppinut (ehkä hänkin on oppinut, koska on tämmöinen "unelmien poikamies")

Toisaalta epäilen että tunne on molemminpuolinen, hän haistaa sen että minä en hänestä pidä ihmisenä. Ei ole silti mitään syytä olla asiaton ja työhommat se hoitaa hyvin.

On meidän likkaporukassa sellainen yksi tyyppi, jota kaikki aina odottaa kielipitkällä... Hän on hyvää bileseuraa, saa fiiliksen kattoon nopeasti.

Mutta niin kaksinaamainen kuin vaan olla ja pääsee. Hänelle kerrotaan aika henk.koht asioitakin ja tämähän lavertelee ne mielellään eteenpäin. Kun jää ns. kiinni, niin saa kaiken anteeksi, kun ei se mitään pahaa tarkoittanut.

Lisäksi vielä on niin kaveria, että erään hankalan tapauksen kanssa. Rakastaa kovasti ja ovat läheisiä ja kun selänkääntää näyttää kieltä ja kertoo tämänkin kaikki asiat reposteltavaksi.

Mä olen nyt sitten jonkin aikaa hieman viilentänyt välejä tuohon suuntaan. En enää kaikissa tapaamisissa käy. Joten olen hemmetin hankala, kun suutun aina kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että mikään ei oo sen kiusallisempaa kuin olla tälläisen "kaikkien kaverin" kanssa kahdestaan, ja huomata että se on ihan hiljaa vaan!! :DD tyyliin jos olette kolmisteen syömässä ja kauhea puhe käy, mutta kun se kolmas lähtee ja jäätte kahdestaan niin tämä kaikkien kaveri järsii sitä leipää ja tuijottaa vaib eteenpäin/puhelintaan......

Ap

susta huokuu, et inhoot sitä. lopettaa siksi puhumisen.

Tulee yksi entinen opiskelu"kaveri" mieleen lukiosta. Hän suhtautui jokaiseen näkemäänsä ihmiseen kuin parhaaseen ystäväänsä ja jos joku vähänkin vihjasi edes tarvitsensa apua, tämä tyyppi hankki hänelle vaikka kumminkaimanserkunsiskonpojan apuun. Esim. jos joku tarvitsi autokyytiä johonkin tai jotain tiettyä esinettä. Sanotaan nyt vaikka Pekka. Aina Pekka hankki. Pekka myös kyseli kaikilta kuulumisia ihan kuin parhaalta ystävältään. Pekka oli ihan kaikessa mukana. Olipa se sitten kuoro, jalkapallojoukkue, ihan mikä vaan. Ihan kaikki ja kaikki kiinnosti Pekkaa.

Pekka oli ihan mukava ryhmätyökaveri jos joskus oli pakko tehdä ryhmätöitä hänen kanssaan, eli hän hoiti kyllä hommansa, mutta muuten hän oli minusta vaan äärimmäisen teennäinen ja kuluttava ihminen. Eihän oikeasti KUKAAN voi pitää ihan KAIKKIA parhaina ystävinään ja olla kiinnostunut ihan KAIKESTA. Jotenkin tunsin huonoa omatuntoa siitä, kun en pitänyt Pekasta vaikka kaikki muut rakastivat häntä. Toki kohteliaat smalltalkit hoidin hänenkin kanssaan, mutta en jäänyt juttelemaan enempiä. Mielummin juttelin melkein kenen tahansa muun kanssa kuin hänen. Eikä siinä mitään, kyllä Pekan ympärillä aina oli porukkaa paljonkin.

Mun äiti.... kuollut jo.

En tiedä vetikö se roolia kotona vai kodin ulkopuolella, mutta ihan eri ihminen oli.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on työkaveri, joka on kaikkien kaveri. Ymmärrän, miksi hänestä tykätään, sellainen puhelias seuramies, mutta mä saan siitä huonot fibat. Luulen, että se liittyy jotenkin siihen mitä olen miehistä oppinut (ehkä hänkin on oppinut, koska on tämmöinen "unelmien poikamies")

Toisaalta epäilen että tunne on molemminpuolinen, hän haistaa sen että minä en hänestä pidä ihmisenä. Ei ole silti mitään syytä olla asiaton ja työhommat se hoitaa hyvin.

Mulla oli tällainen työkaveri myös, mutta onneksi hänen soppari loppui ja joutui vaihtamaan työpaikkaa. Sanon onneksi, koska kaikki muut lähes rakastivat häntä, mutta itse en lopulta voinut sietää. Jouduin tekemään melko tiivistä yhteistyötä hänen kanssaan ja sen supliikin seuramies-roolin kääntöpuoli oli töitä välttelevä ja huolimaton työntekijä, joka omi toisten ideoita ja otti kunnian niistä itselleen.

Miksi opettajan pitäisi ottaa pelkästään opettajan rooli jos tulee juttuun oppilaiden kanssa myös muulla saralla? Toki se on ärsyttävää jos opettaja luulee tulevansa toimeen muullakin saralla, mutta oppilas ei koe asiaa samalla tavoin. Ilmeisesti tässä kävi vain niin, että teillä ei ollut henkilökemiaa, kuten hänellä oli muiden oppilaiden kanssa ja siten sinä koit tilanteen vaivaannuttavaksi. Itse olen ollut oppilaana ja opettajana ja jutellut rennosti ja asiallisemmin. En minä tuota mitenkään suunnittele, vaan annan asian mennä omalla painollaan. Mielestäni olisi ollut jotenkin huvittavaa, että olisin jäykistellyt liikaa, kun oppilainani oli minua vanhempiakin ihmisiä ja valta osa oli vain muutamia vuosia minua nuorempia. Ei sillä, että tämä olisi pelkästään ikäkysymys, mutta kyllähän sekin vaikuttaa. 

Yleensä ne tyypit tietää sen liian hyvin että kaikki rakastaa niitä. Sitten jos sä et, se saa sut tuntemaan itsesi vialliseksi. Tulee mieleen yks tuote-edustaja, joka oli kaikin tavoin mun mielestä sietämätön "virheitätekemätön" lääpiskelijä. Jouduin sitten kerran hänen kanssa kaksin kahvipöytään niin sain siinä kuulla palopuheen kuinka tärkeetä on että hän tulee kaikkien kanssa toimeen ja kuinka hän on oikein ystävystynyt työtovereideni kanssa (joita näkee 1-2 krt/ v). Just joo....

Poikaystävän veljen tyttöystävä. YRITÄN pitää hänestä koska kaikki muut pitävät mutta joku vain tökkii. Olen ystävällinen ja kohtelias mutta tiedän että varmaan näkyy läpi etten oikeesti pidä koska olen aito ja rehellinen ja esittäminen on siksi vaikeaa. Hän on hyvin erilainen kuin minä mutta minulla on kaveripiirissä kaikenlaisia kavereita, monia jotka ovat täysin erilaisia ja silti tullaan juttuun loistavasti. Ärsyttää tämä etten voi pitää hänestä (ja poikaystävä aina jankuttaa että mikä on muka vikana) mutta kun en voi niin en voi. Ja olen oppinut kyllä elämässä luottamaan vaistoihini että ehkä joku alitajunnassa kertoo sitten pitämään välimatkaa?

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että mikään ei oo sen kiusallisempaa kuin olla tälläisen "kaikkien kaverin" kanssa kahdestaan, ja huomata että se on ihan hiljaa vaan!! :DD tyyliin jos olette kolmisteen syömässä ja kauhea puhe käy, mutta kun se kolmas lähtee ja jäätte kahdestaan niin tämä kaikkien kaveri järsii sitä leipää ja tuijottaa vaib eteenpäin/puhelintaan......

Ap

Mä olen tuollainen tyyppi, että osaan puhua hyvin isommassa ryhmässä, mutta en keksi mitään sanottavaa kahden kesken. Ärsyttää itsessäni tämä piirre, mutta en ole keksinyt mitä sille sitten voisikaan. 

Mulla itse asiassa se puheliaisuus yleensäkin on sosiaalisen jännittämisen sivutuote: tunnen oloni epämukavaksi ihmisten kanssa ihan läheisimpiä lukuun ottamatta ja oireilen sitä vetämällä sitä shownais-roolia. Mutta sitä on vaikea vetää jos keskustelukumppaneita on vain 1...

Ex-mieheni. Kaikkien muiden mielestä aivan ihana ja mukava mies.