Alan uskoa, että uskovaisuus olisi varmaan avain helppoon elämään, mutta ei se vaan luonnistu

Lestadiolaisnaisille ei ole ainakaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Uskovaisen tarvitse ajatella mitään. Ei tarvitse analysoida mitään. Ei tarvitse tuntea mitään. Ei tarvitse kuin toteuttaa pyhän yksinkertaisyyden ohjeita. Kyllä se on varmasti helppoa elämää. Mutta se ei vaan kaikilta luonnistu, jotkut ovat valitettavasti liian järkeviä siihen.

Sinulla on aika herttaisen yksinkertainen kuva uskovisista ihmisitä. On tietysti kadehdittavaa, jos jaksat alinomaa hakea ja tukeutua valinnoissasi vaikka sitten tieteen kautta saavutettuihin viimeisiin totuuksiin asiassa kuin asiassa, mutta kovin tunteettomalta ja raskaalta tällainenkin tapa minusta tuntuisi. - Tuntuu muutenkin vieraalta se, että jos sanon että olen uskossa tai mieluummin, että usko on osa minua, niin tämä olisi yksinomaan ainoa, jonka kautta vaikka vain muutaman esimerkin mainitakseni jäsentäisin tai rakentaisin maailmaa(ni) tai tapaisiin toimia ja olla. 

Kyllähän kristillisdemokraatitkin kannattavat turkistarhausta.

Vierailija kirjoitti:

Lestadiolaisnaisille ei ole ainakaan aina.

Niillehän se juuri helppoa onkin. Niin ehdottoman tiukkaa(/löysää) ja asenteellista, ettei edes tiedetä mitä ajattelu tarkoittaa.

Itse tulin uskoon ja voin sanoa että kannatti. Asioita katsoo Raamatun opetuksen kantilta hieman eri tavalla ja se tuo syvyyttä elämän eri osa-alueiden analysointiin. Sieltä löytyy myös selitykset pahan olemassaololle ja hihhuli-lahkoille.

Suosittelen, mutta en mitään lahkoa vaan ihan perus luterilaisuus on suositeltavinta.

Varmasti löytyy tuollaisia yksinkertaisia ihmisiä niin uskovista kuin ateisteista. Ihmisiä, jotka ei ajattele omilla avoilla. Oon itsekin monesti ajatellut, että tyhmät ihmiset on varmaan onnellisempia. Tutkimusten mukaan ahdistusta esiintyykin keskimääräistä enemmän älykkäillä.

Uskovien mahdollinen onnellisuus saattaa johtua syvällisemmästä otteesta elämään. Usko ei merkitse asioiden nielemistä sellaisenaan, vaan se on apuväline ja kaunis näkökulma hahmottaa elämää ja maailmaa. Luterilaisuuden ydinajatus on kannustaa ihmisiä tekemään omat tulkintansa Raamatusta, eikä noudattamaan sokeasti ohjeita, joiden tarkoitusta ei ymmärrä. (Tämä on itse asiassa edesauttanut mm. Lukutaidon leviämistä Suomessa. Jokaisen piti osata lukea, jotta pystyy tekemään omat tulkintansa Raamatusta.)

Minun tuttavapiirissä just niillä älykkäimmillä ihmisillä on myös syvällisin hengellinen elämä

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttavapiirissä just niillä älykkäimmillä ihmisillä on myös syvällisin hengellinen elämä

Hengellisyys ja uskovaisuus on kaksi eri asiaa.

Ateismi perustuu toive ajateluun, ettei joutuisi valinnoistaan vastuuseen. Ateismi luo kyllä lohtua, mutta lohtu ei ole riittävä syy uskoa ateismiin

vapaa-ajattelija kirjoitti:

Ateismi perustuu toive ajateluun, ettei joutuisi valinnoistaan vastuuseen. Ateismi luo kyllä lohtua, mutta lohtu ei ole riittävä syy uskoa ateismiin

Ateistit eivät ainakaan uskottele itselleen, että jumala pelastaa ja pääset joka tapauksessa parempaan paikkaan kun kuolet. Ateistit ymmärtävät sen, että kun se on ohi, se on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskovaisen tarvitse ajatella mitään. Ei tarvitse analysoida mitään. Ei tarvitse tuntea mitään. Ei tarvitse kuin toteuttaa pyhän yksinkertaisyyden ohjeita. Kyllä se on varmasti helppoa elämää. Mutta se ei vaan kaikilta luonnistu, jotkut ovat valitettavasti liian järkeviä siihen.

Sinulla on aika herttaisen yksinkertainen kuva uskovisista ihmisitä. On tietysti kadehdittavaa, jos jaksat alinomaa hakea ja tukeutua valinnoissasi vaikka sitten tieteen kautta saavutettuihin viimeisiin totuuksiin asiassa kuin asiassa, mutta kovin tunteettomalta ja raskaalta tällainenkin tapa minusta tuntuisi. - Tuntuu muutenkin vieraalta se, että jos sanon että olen uskossa tai mieluummin, että usko on osa minua, niin tämä olisi yksinomaan ainoa, jonka kautta vaikka vain muutaman esimerkin mainitakseni jäsentäisin tai rakentaisin maailmaa(ni) tai tapaisiin toimia ja olla. 

Tosiasia on kuitenkin se, että sinä perustat maailmankuvasi mielikuvitusolentoon, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka mitenpäin elämääsi jäsentelisit.

Vierailija kirjoitti:

vapaa-ajattelija kirjoitti:

Ateismi perustuu toive ajateluun, ettei joutuisi valinnoistaan vastuuseen. Ateismi luo kyllä lohtua, mutta lohtu ei ole riittävä syy uskoa ateismiin

Ateistit eivät ainakaan uskottele itselleen, että jumala pelastaa ja pääset joka tapauksessa parempaan paikkaan kun kuolet. Ateistit ymmärtävät sen, että kun se on ohi, se on ohi.

Tämäkö tekee uskovaisista sitten muka yksinkertaisia? Moni tyhmäkin luulee olevansa älykäs, kun ilmoittaa olevansa ateisti?

Ei kaikki uskovaiset todellakaan ajattele kuolemanjälkeistä elämää. Ihmettelen, miksei useampi nykyihminen kysy itseltään sitä, että kun maailmanhistorian hienoimmat mielet on olleet tavalla tai toisella uskovaisia, miksi he on tehneet niin, tuhlanneet aikaansa johonkin joka on pelkästään taikauskoa ja satuja? Onko ne menneisyyden nerot olleet samalla tasolla kuin tämän ajan kreationistit ja fundamentalistit? Vai voisiko olla että nykyihminen ei olekaan niin älykäs kuin luulee olevansa, että kreationistit ja ateistit on yhtälailla yksinkertaisia, ja niissä saduissa onkin joku pointti joka ei yksinkertaisimmalle tulkitsijalle avaudu? En tiedä, minua tämä on häirinnyt kauan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksei useampi nykyihminen kysy itseltään sitä, että kun maailmanhistorian hienoimmat mielet on olleet tavalla tai toisella uskovaisia, miksi he on tehneet niin, tuhlanneet aikaansa johonkin joka on pelkästään taikauskoa ja satuja?.

Hyvin yksinkertaista. Jos et ollut menneitä aikoina "uskovainen", sitä ei  katsottu hyvällä ja kohtalona oli hylkiö. Vielä pahempaa, jos olit "vääräuskoinen" (ts. ateisti) ja vielä levitit "vääräuskoisuuttasi" , sut tapettiin. Kyllä siinä oli paljon syitä olla "uskovainen".

Ei se kyllä helppoa ole. Joudut kaiken kanssa puntaroimaan onko se uskonnon mukaista vai ei, miten pitäisi suhtautua siihen ja siihen... Kun Jotain sarjaakin katsoo niin mietit voitko ollenkaan samaistua päähenkilöön kun se ei oikein vaikuta toimivan uskonnon mukaisesti joka tilanteessa. 

Sitten kaikki ihmissuhteet... Joudut miettimään että montako lasillista voi ottaa pitäisikö paheksua kun seuralaiset ottaakin nyt aika paljon.. Voitko lainkaan olla edes tälläisessä seurassa. Sitten muuta alkaa tietenkin pitää sua ahdistavana ja outona. Pian huomaat ettei teillä ole mitään yhteistä kun melkein kaikki on kiellettyä tai vähintään joudut puntaroimaan tarkkaan joka asiaa kun ei riitä vain oma mielipiteesi vaan pitää joka kerta muistaa myös että katsookohan Jeesus nyt ja mitähän se eilinen saarnaaja tästä sanoisi.

Paavalin kirjeet on täynnä kärsimyksen ihannointia. Se siitä helposta elämästä.