Saisitte hypätä takaisin lapsuuteen, nuoruuteen tai varhaiseen aikuisuuteen. Minkä valitsette?

Varhainen aikuisuus jos se tarkoittaa opiskeluaikaa (20-26 mulla). Harrastaisin vielä enemmän seksiä.

Lapsuuteen, joka oli onnellinen.Turvallinen kasvuympäristö. Rakastavat vanhemmat ja vaikka vanhempani olivat  valtion virkamiehiä(henkilöitä!?) lähellä oli aina aikuisia. Isovanhemmat,tädit perheystävät jne... Erityisen onnellinen olin siitä, että ei tarvinnut olla missään päiväkodeissa tms.! Oli leikkikavereita , mutta halutessani sain olla omissa oloissani. Huvilallamme soutelin usein itsekseni jo n. 5 vuotiaasta alkaen. Tottahan osasin uidakkin jo silloin. Serkkupoikien ( olin ainut lapsi,onneksi!) kanssa kuljeskeltiin metsissä,illoin ongittiin kalat paistoimme rantakalliolla nuotiossa. Heiltä opin paljon tärkeitä taitoja , kuten tulenkasittelyä. Sadepäivinä vuoleskelimme liiterissä kaikenlaista. Opin mm. tekemään jousipyssyn nuolineen. Olisi paljonkin kerrottavaa. Lopuksi, olen elänyt suht. hyvän elämän, johon mahtunut iloa ja surua.Olen nyt 65v.

En haluaisi palata mihinkään aiempaan ikääni.

Nuorempana en osannut kaikkea sitä, mitä nykyään.

Nuorempana lapset olivat pieniä, oma aika oli kortilla.

Nuorempana oli velkaa ja aina kiirettä. Olen kaikkein  onnellisin tässä ja nyt.

Lapsuus. Pehmeä, lämmin kakka housuissa.

Lapsuuteen. Haluaisin tutustua enemmän isovanhempiini, kysellä heiltä, tehdä kaikkea yhdessä ja halata heitä. Välit jäivät kovin etäisiksi hallitsevien vanhempieni vaikutuksesta. Sieltä suora hyppäys tähän päivään sopisi mainiosti.

Voisin palata opiskeluaikoihin. Eläisin vähän enemmän. Olin liian kiltti tyttö.

Nuoruuteen, aikaan ennen lapsia ja perhettä. Olisi kerennyt siihen rumbaan muutamaa vuotta myöhemminkin.

Nuoreen aikuisuuteen. En hukkaisi 16vuotta huonossa suhteessa jonka jälkeen tulin vielä jätetyksi.

En mihinkään noista. Paras elämäni alkoi vuonna 2005, kun olin 44-vuotias.

Sitä ennen o,i vaan hankalia ihmissuhteita, lapsuutta varjosti isän ja veljen alkoholismi ja väkivalta.

Lapsuuteen. Elämäni on mennyt niin perusteellisesti perseelleen, että haluaisin aloittaa kokonaan alusta.

Varhaiseen aikuisuuteen, jolloin opiskelin, itsenäistyin ja "löysin itseni". Se oli huimaa aikaa, ei mitenkään erityisen miellyttävää, mutta haastavaa ja sitä kautta palkitsevaa. Työllistyin koulutukseni mukaiseen työhön, jota edelleen teen ja joka edelleen on tärkeä osa elämääni.

Toivottavasti pääsen kuitenkin aikahypyn jälkeen takaisin tähän hetkeen. Noista vuosista on jo yli 20 v. ja niiden aikana on tapahtunut paljon. :)

Pääseekö asioita muuttamaan? Jos, niin varhaisnuoruuteen. Jos ei, niin sitten on turha palata. Lapsuus ja nuoruus eivät olleet mitään järisyttävän ihania aikoja.

Olen nyt varhaisessa aikuisuudessani. Hyppäisin takaisin lapsuuteen ja tekisin kaiken eri tavalla.

En haluais palata mihinkään, koska nykyisillä tiedoilla ex-miehestäni toimisin toisin ja lapsi jäisi saamatta. Lapsesta kuitenkin olen onnellinen ja lapsenlapsestani.

Saattaisi olla että muuttaisin myös opiskelemaani alaa tykkäämästäni järkevämmäksi. Mutta jaksaisinko sitä sitten?

Eli kaikki paskakin on kärsittävä, että saa myös sitä hyvää.

Menisin nuoruuteen.

Ottaisin asioista enemmän vastuuta,opiskelisin itselleni paremman ammatin ja sitä myöten saisin vakituisen työpaikan pätkien sijaan.

Nauttisin nuoruudestani,enkä antaisi kenellekään päätös valtaa itsestäni ja kehostani.

Lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen. Tutustuisin isovanhempiini ja sukulaisiini paremmin. Kyselisin heiltä kaikkea, mikä jäi kysymättä.

Lapsuuteni oli myös hyvin onnellinen

eli siihen palaaminen olisi suorastaan taivaallista!

Nuoruus ehdottomasti! Ihanaa huoletonta aikaa, jolloin kaikki oli niin jännää ja joka viikonloppu tapahtui jotain kutkuttavaa. 

Parasta aikaani elän nyt, viisikymppisenä, mutta jos pitäisi palata, niin lapsuuteen, aikaan ennen kouluikää. Sai olla vapaa kuin taivaan lintunen, leikkiä kavereiden ja sisarusten kanssa. Oli oikeat kesät ja talvet,  sai hiihtää ja luistella, uida ja mennä melko vapaasti pitkin kylää. Kaikki  naapurit olivat tuttuja ja heidän luonaan käytiin usein pistäytymässä, käytiin ruokkimassa naapurin lampaita leivänkannikoilla, katsomassa toisen naapurin vastasyntyneitä kissanpentuja, hoitamassa erään vanhan papan eläkeläisheppaa. Aikuiset suhtautuivat meihin lapsiin lämpimästi, ei ollut niinkuin nykyään, että "naapurin kakarat juoksentelee meidän tontilla!", vaan meidän kanssamme juteltiin, tarjottiin mehua tai jopa limsaa. Varsinkin vanhat mummot ja papat olivat ihania ja heiltä sai kuulla paljon vanhan ajan tarinoita, heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

Ei ollut edes lankapuhelimia joka talossa ja vaikka olikin, niin silti mieluummin pistäydyttiin naapuriin kuin soitettiin. Ruoka oli yksinkertaista, eikä siitä tehty numeroa. Lapset leikkivät ja välillä vähän hölmöilivätkin, aikuiset ojensivat ja se siitä. Ei istuttu jonkin masiinan äärellä pelaamassa silloin kun hädin tuskin osattiin puhua. Äiti oli kotona ja aina oli turvallinen olo, toisaalta sai olla rauhassakin, ei ollut koko ajan jotain ohjattua toimintaa, harrastuksia ja viihdykettä. Lapset sai elää vielä vähän kuin satumaailmassa. 

Olen oikein tyytyväinen näihin 56 ikävuoteeni. Mutta jos pitäisi palata takaisin, niin sitten varhaiseen aikuisuuteen, ikävuosiin 23 > ja nauttisin vieläkin enemmän lasteni varhaisvuosista ja olisin paljon kärsivällisempi, ne kun näin jälkeenpäin ajatellen kiisivät aivan liian nopeasti ohi.

Varhainen nuoruus. Olin vapaa, vastuuton ja villi. Matkustin ympäri maailmaa vailla huolen häivää huomisesta. Tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä, tein vähän töitä, mutta rahaa tuntui silti olevan aina matkusteluun, shoppailuun ja kaikkeen mitä sillä hetkellä halusin.

En nytkään tunne itseäni erityisen vanhaksi, mutta tunnen valtavaa painetta uralla etenemisestä, perheen perustamisesta ym normijutuista, joista en ole kiinnostunut.