Miksi ns.'kiltin' suuttumista pelätään?

Olen ymmärtävä ja empaattinen ja kohtelias. Jopa ventovieraat vuodattavat murheensa minulle. Nyt vaan on sattumoisin niin että mittari alkaa olla täynnä. Kun olen nostanut orastavaa ärtymystä pöydälle, minulle on sanottu 'meen ihan lukkoon kun suutut!', 'älä ole vihainen', 'mikä siellä on vihainen' ja aletaan luimuilemaan. Havahduin vasta että omat henkiset paineet ovat kovat, ovat olleet vuosi tolkulla, oli myös fyysisiä vaivoja jne, niin yksikään lähipiiristä ei kysynyt mun kuulumisia. Pari viikkoa kuuntelin tutun vuodatusta, monen muunkin. Oli pakko panna peli poikki ja ilmoitin mikä mua nyppii. Sain vaan ylimielistä kohtelua ja huomauttelua oman elämäni asioista, silti piti olla tavoiteltavissa ja aina korvana toisen asioille. Nostettuani kissan pöydälle ja kerrottuani epäkohdista ja yksipuolisesta ystävyydestä, mulle suututtiin ja mitäs sen jälkeen, sama ruikutus alkoi entistä voimakkaammalla syötöllä ja se vähäkin musta oli ihmisenä olemassa viitattiin kintaalla ja jatkettiin vielä suuremmalla syötöllä omia asioita jauhaen sivuttaen minut ja kuulumiseni täysin. Mitä tässä voi enää tehdä?? Miksen saisi suuttua? Miksi 'minä' en kelpaa, mutta korvani ja sydämeni kyllä?