Nainen, oletko lyönyt mies- tai naisystävääsi?

Joo. Se kerjäsi sitä.

Löin avarin ihmisolion poskelle hyvin kauan sitten. Tein kyllä kaikenlaista muutakin. Nimi poliisin kirjoissa kai vieläkin.

Tajuan nyt kuinka sairas koko juttu oli ja osaan pitää puoleni ilman "opettamista". Kuningassyndroomaiset kierrän erityisen kaukaa.

Kun äänestää jaloillaan pysyy tolpillaan.

Ulon haju tarttuu nopsaan...

En enkä ole ikinä edes harkinnut. Myöskään lasta en ole fyysisesti kutittanut vaikka pakko myöntää että pari kertaa on tehnyt mieli.

Minua eräs eksä pääsi kaksi kertaa lyömään ja yritti vielä kolmannenkin kerran. Ensin tuli nyrkistä, kun luuli minun yrittävän iskeä vierasta naista, vaikka tämä pyysi vain tulta taksijonossa. Toisen kerran löi täysillä käsilaukullaan naamaan, kun minulla ei ollutkaan ravintolaillan jälkeen riittävästi käteistä grilliruokaan. Kotona kyllä olisi ollut vaikka mitä syötävää. Kolmannella kerralla yritti taas lyödä nyrkillä naamaan, mutta sain torjuttua ja taltutettua. Soitti hetken päästä poliiseille ja väitti, että minä olin pahoinpidellyt hänet. Mimmistä tuli aika nopeesti eksä ja arvaatte varmaan syyn.

Ei, en ole.

Eikä minuakaan ole yksikään mies lyönyt - ei ole millään tavoin kukaan koskaan käynyt käsiksi. Erimielisyydet on pystytty ratkaisemaan puhumalla, onneksi.

En ole myöskään lapsuuden perheessäni tai lähipiirissäni joutunut kokemaan tai näkemään väkivaltaista käytöstä, sen paremmin fyysistä kuin psyykkistäkään.

Rauhallisesti käyttäytyvää jengiä ovat myös ystävä- ja tuttavapiirini.

Piti oikein miettiä olenko missään elämänvaiheessa liikkunut piireissä tai paikoissa joissa olisi esiintynyt asioiden selvittelyä nyrkein tai ylipäätään tappeluita... niin eipä ole tullut sellaisissa pyörittyä.

Mutta sitten kun vielä funtsin vähän lisää, niin - tziisus! - sieltä omasta varhaishistoriastani muistuikin mieleen yksi orastava dramaqueen/shedevil -kohtaus...

Eli, olin 14v ja seurustelin ensimmäistä kertaa. Boyfriend oli jo lukiossa (oltiin samassa koulussa); kunnollinen ja rauhallinen, sellon soittoa ja ornitologiaa harrastava tyyppi.

Koulussa vietettiin ruokis yhdessä, muuten notkuttiin kumpikin omien kavereidemme kaa. Koulun jälkeen oltiin joko heillä tai meillä, luettiin kasapäin kirjoja ja kuunneltiin musiikkia. Sellasta perusmeininkiä.

Paitsi että mulla oli joku ihmeen kokkausbuumi (äitini ei koskaan päästänyt mua keittiöön, "sotkemaan", kuulemma), eli kun koulussa oli alkanut köksän opetus niin olin ihan liekeissä. Tilasin Good Housekeeping -lehteä ja reseptit hain keittiöraamatusta "Ranskalaisen Keittiön Salaisuudet".... (mitään hajua ollut siitä että ne jutut oli niinku PIKKASEN edistyneemmän tason ruoanlaittajille).

No, yhtenä päivänä päätin tarjoilla boyfriendille oikeaoppisen englantilaisen Kello Viiden Tee-hetken kaikkine leivonnaisineen... Ne kurkku-kolmioleivät ja mustikkamuffinsit oli vielä suht helppo rasti, mutta jostain syystä kokonaisuus vaati mielestäni ehdottomasti myös kotitekoisia, vastapaistettuja teeleipiä...

Silloin jo halusin aina "soveltaa" niitä perusreseptejä, sellai pienellä twistillä.

Niihin teeleipiin olisi kuulunut vain tavallista (tylsää) vehnäjauhoa - minähän lisäsin hyvinkin löysin rantein vähän kaikkea mitä löytyi; siemeniä, pähkinöitä, jyviä - no, kaikenlaista.

(Joku kohta siinä valmistusprosessissa oli kuitenkin mennyt snadisti pieleen ja leipiä olisi voinut mainiosti käyttää salilla painonnostotangoissa... mut ajattelin ettei sitä huomaa.. )

Kun aina kaikkia tekeleitäni nöyrästi maistellut poikaystäväni sitten varomattomasti kehtasi vitsailla leipomusteni kustannuksella ("tässä olis nyt käyttöä moottorisahalle".. jne), herkkä wanna-be-kondiittorisieluni verisesti loukattuna tartuin lähimpään leipään ja sinkosin sen kuin miesten sarjan kiekon - suoraan arvostelijani naamaan.

Seuraus: nyt "verisesti loukkaantunut" oli myös boyfriendin otsa, nenänselkä ja ylähuuli... (ne perhanan kovareunaiset pähkinät ja kokonaiset jyvät).

Kiitos olemattoman heittonopeuteni, tilanteesta selvittiin lopulta ilman tikkejä.

Ja kiitos uhrin huumorintajun, myös ilman pahoinpitelysyytteitä.

(tosin jouduin lupaamaan että jatkossa vältän kokeiluja valmistaa mitään mitä voisi käyttää lähitaisteluaseena - varsin kohtuullinen pyyntö mielestäni).

Yhä tänä päivänä äitini jaksaa naureskella asialle.

Minusta tapaus teki pasifistin ja kaikenlaisten aseiden vastustajan.

Poikaystävän kanssa jatkoimme seurustelua vielä parisen vuotta.

(Rauhallisissa merkeissä.)

Olen tukistanu ja antanu avokämmenellä joskus vuosien saatossa ,turhautuessani lupauksista huolimatta vedettyihin lärveihin

Joo.

Menin miestä karkuun lapsen huoneeseen kun alkoi kännissä sekoilla. Läpsäsin naamaan, hän potki mua maassa vielä.

Mun ex muija löi, monta kertaa kunnes tempaisin takaisin kunnolla. Ei lyönyt enää.

Olen lyönyt kerran ystävääni, täräytin päähän kun se oli niin ärsyttävä. Olen myös lyönyt yhtä miesystävääni, jolle hermostuin totaalisesti. Kaksi lyöntiä siis. Opin aina noissa tilanteissa, että ei näin.

en

Lyömiset on wt porukoiden touhua.