Eksä päätti sitten jättää jouluksi elarit maksamatta, että näin
Olkaapa hyvät ja kertokaa minulle mistä taijon nyt vähän joulun taikaa YH-mamina 4 lapselle ja itselleni??
Kommentit (17)
Menet sinne lastenvalvojalle. Meidän isä jätti kaikki elarit maksamatta ja nyt niitä ulsomitataan sen eläkkeestä. Siis äiti sai saen summan valtiolta, minkä isän olisi pitänyt maksaa.
Myy pari niistä lapsista? Ei kukaan tarvitse neljää lasta.
Laita lapset eksän ovelle aaton aattona.
Huh aika raivohullua tekstiä nyt. Rauhoitu.
Lasten elatusmaksuillako meinasit joulun taikoa? Minä olen ostanut jo lähes kaikki lahjat pitkin syksyä, kinkku on valmiina pakasteessa, riisipakettikin tuli ostettua eilen ja pakkaseen torttutaikinaa. Oikeastaan on ostettavana vain juurekset ja kasvikset laatikoihin ja ihan perusruokaa, jota ostan muutenkin.
Mutta jos siis en olisi ostanut näitä etukäteen, käyttäisin varmaan Visan tappiin ja maksaisin sen pois sitten, kun elarit tulevat.
Meillä on kaapissa valmiina muovikuusi ja koristeet, samat ovat kelvanneet jo useamman vuoden (ainakin viisi), kynttilöitä ostan aina, kun on rahaa eli niitä en tarvitse ja yhden hyasintin ehdin ostaa eilen enkä muita joulukukkia edes osta, kun meillä jouluun tarvitaan aika vähän. Tosin myönnän, etten tiedä mitään neljän lapsen kuluista, meillä lapsia on vain kaksi. En osaa muuten auttaa kuin kehottaa vastaisuudessa ennakoimaan jo juhannuksesta lähtien.
Jännämiehen kanssa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Juuri kun on vähän seesteisempää, niin seuraava yllätys on jo nurkan takana.
Vierailija kirjoitti:
Olkaapa hyvät ja kertokaa minulle mistä taijon nyt vähän joulun taikaa YH-mamina 4 lapselle ja itselleni??
Olisi varmaan kannattanut huolehtia ehkäisystä ja jättää hankkimatta noin monta lasta, jos ei ole varaa elättää heitä.
Ei kai kukaan laske mitään tukien varaan?! Tyhmyydestä kuulukin sakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0/5
RAPORTOIDAAN KAIKKI TÄÄ MENKKAILIJA ! JANKKAAJAT ULOS TÄÄLTÄ HETI PAIKAL KUULIKKOO!=!!=!!!!
Huutaminen ilmoitettu asiattomaksi
Neljä lasta ja ero, jäätävää :) oliko uskonnollista taustaa?
Yllättikö joulun tulo mamin? Ennakointi on suositeltavaa toki kaikille, mutta luulisi etenkin siinä vaiheessa kun on 4 lapsen kanssa yksin osaavan ennakoida, kun joulu on joka vuosi kuitenkin samaan aikaan.
Tässä taas nähdään että lisääntyminen tulisi olla luvanvaraista toimintaa.
Pitäiskö vähän miettiä kenen kanssa lisääntyy.
Niin vissiin. Nää jouluprovot on niin kulutettuja.