Miltä teistä on tuntunut kun olette onnistuneet laihduttamaan?

Kuvittelin alussa, että se jotenkin parantais omaa itsetuntoa tai tekis onnellisemmaks. Tiputin 20 kiloa enkä tunne mitään henkistä muutosta. Ainut ero on, että nykysin jaksan hölkätä pidempiä matkoja.

Hyvinpä sen sanoiksi muotoilit. Itse olen sua 10 cm pidempi ja painan nyt 72 kg, mielestäni liikaa, paras olo on siinä 66 kilossa. Mutta silti toisaalta mulla on kaikki hyvin. Kun seuraan muutaman (hoikan) ystäväni tämänhetkisiä kamppailuja elämässään ja mielenterveytensä kanssa, en voi kadehtia edes sitä hoikkaa vartaloa. Ja se asettaa asiat sopiviin mittasuhteisiin. Ottaisin mielelläni muutaman murheen toisten harteilta, koska tiedän että itse nykyisessä tilanteessani jaksaisin kantaa, ja tiedän, että he ottaisivat varmasti vaikka kaikki ylimääräiset kiloni, jos se olisi se suurin ongelma minkä kanssa elää. :(

Onnellisuus koostuu muista asioista kuin kapeasta uumasta. Samoin itsensä hyväksyminen. 

Olen n. 169cm ja nyt laihtunut n. yli 4 kg:tä. Paino oli menossa yli sadan ja olin että ei helvetti, ei kiitos. Mikä parasta...laihduin ilman säännöllistä liikuntaa. Aineenvaihduntaa nopeuttamalla ja hieman katsomalla mitä syön. Ja siksi että oli henkisesti hieman rankkaa, jolloin ei yksinkertaisesti ole nälkä...tai unohdan sen. Mutta olen iloinen tästä pienestä muutoksesta. :-)

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelin alussa, että se jotenkin parantais omaa itsetuntoa tai tekis onnellisemmaks. Tiputin 20 kiloa enkä tunne mitään henkistä muutosta. Ainut ero on, että nykysin jaksan hölkätä pidempiä matkoja.

Itsetunto ei tosiaan taida muuttua miksikään, alan huomaamaan sen nyt.

Ap

Laihdutin 20kg ja ainoat positiiviset muutokset/olot tuli siitä että kehonhallinta parani ja sain läheisiltä kuulla että oletpa laihtunut hurjasti, mikä toi sen onnistumisen tunteen vihdoin 10 vuoden laihdutusyritysten jälkeen.

Muutoin ei eroa onnellisuuteen tai huomioon vastakkaiselta sukupuolelta. Samaa vanhaa, paitsi uudet vaatteet piti ostaa.

Kyllä se hyvältä on tuntunut, kun väsymys vaihtunut energisyyteen, kasvot kaventuneet ja kaunistuneet, vaatteet sujahtavat päälle ja voi pukea mitä vaan tylsien kaapujen sijaan.

Mutta eihän se muita ongelmia korjaa, mm. paskaa äitisuhdettani. Eikä ole kyllä tarkoituskaan, kyllä painonpudotus on ensisijaisesti terveydellinen juttu.

Sama kuin ap. Olen laihtunut 7kg ja näytän nyt ihan hyvältä, mutta oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut. En ole sen itsevarmempi tai onnellisempi.

Minä laihdutin viime vuoden aikana Cambridgella 34 kg, 90 kilosta 56 kiloon. 

Minutkin yllätti juuri tuo, että mikään muu EI muuttunut kuin tietyt fyysiset jutut eli kevyempi kävellä, nivelkivut polvissa ja lonkissa loppuivat, vähemmän kömpelö olo. Mutta oma ulkonäkö alkoi jotenkin jopa ahdistaa enemmän kuin isona tyttönä. Läski oli semmoinen suojakuori, että mitä väliä jollain vinoillla hampailla, oudolla nenällä, kuoppamaisilla rokkoarvilla naamassa, riipputisseillä tms joista nuorena angstasin. Minähän olin ensisijaisesti LÄSKI ja sen rinnalla noita muita ei juuri huomannutkaan, eikä muutenkaan kukaan edes huomannut minua. Sitten kun laihduin alkoi vaan kasvaa taas ahdistus kaikista kauneusvirheistä. 

Mulla sitten on valitettavasti päässyt käymään niin että painoa on tullut paljon takaisin. Nyt se on jo 85 kiloa enkä tiedä saanko pysäytettyä painonnousua tähänkään. Se on vaikeaa kun on puhjennut ahmimishäiriö. Ja ihan diagnosoitu sellainen, menin hakemaan Vastaamosta apua siihen kun en saa hallittua syömistäni, ja ajattelin että kyseessä on vain jokin impulssikontrollin heikkous johon jollain kognitiivisella terapialla saa helposti apua. Mutta se olikin sitten ahmimishäiriö eikä ihan niin helppo tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Minä laihdutin viime vuoden aikana Cambridgella 34 kg, 90 kilosta 56 kiloon. 

Minutkin yllätti juuri tuo, että mikään muu EI muuttunut kuin tietyt fyysiset jutut eli kevyempi kävellä, nivelkivut polvissa ja lonkissa loppuivat, vähemmän kömpelö olo. Mutta oma ulkonäkö alkoi jotenkin jopa ahdistaa enemmän kuin isona tyttönä. Läski oli semmoinen suojakuori, että mitä väliä jollain vinoillla hampailla, oudolla nenällä, kuoppamaisilla rokkoarvilla naamassa, riipputisseillä tms joista nuorena angstasin. Minähän olin ensisijaisesti LÄSKI ja sen rinnalla noita muita ei juuri huomannutkaan, eikä muutenkaan kukaan edes huomannut minua. Sitten kun laihduin alkoi vaan kasvaa taas ahdistus kaikista kauneusvirheistä. 

Mulla sitten on valitettavasti päässyt käymään niin että painoa on tullut paljon takaisin. Nyt se on jo 85 kiloa enkä tiedä saanko pysäytettyä painonnousua tähänkään. Se on vaikeaa kun on puhjennut ahmimishäiriö. Ja ihan diagnosoitu sellainen, menin hakemaan Vastaamosta apua siihen kun en saa hallittua syömistäni, ja ajattelin että kyseessä on vain jokin impulssikontrollin heikkous johon jollain kognitiivisella terapialla saa helposti apua. Mutta se olikin sitten ahmimishäiriö eikä ihan niin helppo tapaus.

Minustakin tuntuu että muut ”ongelmat” tulevat tilalle. Alan lähestymään neljääkymmentä ja jotenkin ikäkriisikin pukkaa päälle. Vaikka olen hoikempi, näytän joka vuosi vanhemmalta. Eikä se ole pelkästään ulkonäköjuttu, vaan jotenkin ne rypyt silmäkulmissa muistuttaa siitä että aika alkaa olemaan vähissä että olisi esimerkiksi työelämässä tehnyt jotain mistä voisi olla ylpeä. Tuntuu että aika menee koko ajan nopeampaa, eikä laihtuminen hidastanut sitäkään yhtään. Ja parisuhteen kanssa, joka on vähän niin ja näin kymmenen vuoden ja parin lapsen jälkeen, tuntuu että mitään ei ole sillekkään tehtävissä. Se on nyt tällaista tasaista tylsää melko intohimotonta tai vaihtoehtoisesti voi olla yksin, aika jolloin vaihtoehtoja oli muitakin alkaa olemaan ohi. Ehkä vielä kymmenen vuotta ja sen jälkeen olen näkymätön siinä mielessä, olin laiha tai lihava.

Ja terveys. Enitenhän laihtuminen on terveysasia eikä kauneus, mutta en edelleenkään ole kiinnostunut liikunnasta, vaikka pitäisi jo olla ettei kunto romahda täysin. Laihtuminen ruokavaliomuutoksella ei ole tehnyt oloa tässäkään mielessä reippaammaksi. Joudun tsemppaamaan tämän terveyspuolen kanssa vielä ihan erikseen ja se on paljon vaikeampaa kuin ruokavalion muuttaminen.

Ap

Ongelma on se etten oikein tiedä enää mitä elämältäni haluan. Aikaisemmin jos mietin että millä tulisin vähän tyytyväisemmäksi saatoin helposti ajatella no että jos laihtuisin vähän. Yllätys yllätys, en tullut yhtään tyytyväisemmäksi ja nyt joudun ihan oikeasti miettimään että millä tulisin vähän tyytyväisemmäksi, nyt kun tuo laihtumis-hätävalhe on poistettu listalta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin ap. Olen laihtunut 7kg ja näytän nyt ihan hyvältä, mutta oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut. En ole sen itsevarmempi tai onnellisempi.

Olettaako joku, että lahdiuttaminen tekee ihmisestä itsevarmemman ja onnellisemman? Ei laihtuminen ihmeitä tee.

Omasta laihduttamisesta on jo vuosia, ja voin sanoa, että sen jälkeen minusta on tullut itsevarmempi, en sitä ihan hetkeen kyllä ollut. Tyytyväinen kyllä, että onnistuin tiputtamaan sen 20kg.

Onnistuin pudottamaan yli 30 kiloa.

Kyllä sillä minulle oli huikea vaikutus. Kivut jäivät, jaksaminen parani. Muutuin näkymättömästä katseiden kohteeksi. Pystyn taas ilmaisemaan itseäni pukeutumisellani. Nautin taas seksistä kun en enää häpeä vartaloani.