Kilttinaisen hemmottelupäivä

Khssshhh, hienoisesti vaniljalta tuoksuva pannukakkutaikina sihahtaa paistinpannulle ja sekoittuu voisulaan.

Amerikkalaistyylisen pannukakun tiristessä kullanruskeaksi kilttinainen pyyhältää olohuoneeseensa, laittaa klassista musiikkia soimaan hiljaisella – tällä kertaa hän valitsee Schubertia – ja sytyttää kolme tuikkulyhtyä sohvapöydälle. Orfeus, hänen norjalainen metsäkissansa, kehrää sohvalla vilttinsä päällä häiriintymättä.

Olohuoneen ikkunan takana putoilee isoja lumihiutaleita aamuhämärässä. Tuikkujen hehku luo tunnelmallisen kontrastin lumiselle maisemalle. Oikeastaan kilttinainen on hyvillään, että heräsi puoli kahdeksalta seinän takana asuvan jännänaisen ja tämän partnerin riitaan. Muuten hän olisi nukkunut helposti vielä pari tuntia, olihan nyt hänen vapaapäivänsä.

Taikinasta valmistuu kymmenen kullanruskeaa pannukakkua. Kilttinainen lorauttaa pinon päälle vaahterasiirappia, samalla haaveillen...

...Hänen soturiprinssinsä katseessa jokin viestii toiseudesta, mystiikasta, ja silti katse on tuttuakin tutumpi, kuin kilttinainen olisi saapunut kotiin. Mies laittaa raskaan työn karhentaman kämmenensä kilttinaisen hoikalle uumalle ja lujalla, mutta hellällä otteella vetäisee hänet rintaansa vasten ja...

RING RING

Kilttinainen havahtuu ovikellon ääneen. Orfeuskin nostaa mustan päänsä käpälänsä syrjästä.

Kuka siellä voi olla tähän aikaan lauantaiaamuna, kilttinainen ihmettelee hiukan säikähtäneenä, kietoo sohvankulmalla lojuvan kashmirviittansa vartalonsa suojaksi ja työntää paljaat jalkansa siroihin tohveleihinsa.

"Juu eikun sitä minä vaan tulin kysymään..." oven takana seisova Piipponen kolmannesta kerroksesta aloittaa, "..että kun sinulla näkyy olevan tuo varastokoppi tyhjillään, niin tuota..."

Piipponen oli reilu neljäkymmentävuotias, kilttinaista noin kymmenen vuotta vanhempi mies. Hän on pari kertaa ennenkin ilmestynyt kilttinaisen oven taakse ja tehnyt – siltä kilttinaisesta oli tuntunut – tikusta asiaa. Nyt Piipponen pyytää lainaksi hänen varastokoppiansa.

"Tule sisälle odottamaan. Etsin sinulle kopin avaimen", kilttinainen sanoo ystävällisesti.

Kun hän penkoo lipastonlaatikkoaan makuuhuoneessa, Piipponen odottaa keittiön oviaukolla. Kilttinainen on ihan varma, että Piipponen ihailee salaa hänen tunnelmallista, hyvällä maulla sisustettua kotiaan.

"Löytyihän se", kilttinainen ojentaa varastokopin avaimen Piipposelle, joka vastaa hieman tukahtuneella artikulaatiolla: "mmkiitosh..."

Piipposen poistuttua kilttinainen kattaa itselleen hemmotteluaamiaisen olohuoneen pöydälle: kuppi kahvia, tuoreilla vihanneksilla päällystetty voileipä sekä vastapaistettuja pannukakkuja vaahterasiirapilla.

"Siis hetkinen...", kilttinainen sanoo ääneen, "...jokin ei nyt täsmää". Hänen pannukakkupinonsa nimittäin näyttää kutistuneen.

Hän laskee pannukakut rauhallisesti toiseen kertaan, ja totta tosiaan, niitä onkin enää yhdeksän! Kilttinainen hämmentyy. Jos hän jostain on varma, niin siitä, että pannukakkuja oli alun perin kymmenen!

Samassa kilttinainen muistaa Piipposen kehnon artikulaation, kun tämä kiitti avaimesta... Piipponen oli salaa syönyt suihinsa yhden hänen pannukakuistaan!

Pian kilttinaisen ärtymys sulaa hymyksi: hänen kuohkeat, pehmoiset pannukakkunsa näyttivät ja tuoksuivat niin houkuttelevilta, ettei Piipponenkaan voinut niitä vastustaa.