Jäi toiset kevätaamulla nukkumaan, kun kun otin reppuni naulastaan ja muutin kodittomaksi.
Mä väistin naapurin lapsia, ne nauroi seuratessaan mun kuljentaa ja vanhempansa vittuili mulle, vittuili mulle.
Mä tunnen kotikaupunkiani paljonkin, jo 11 vuotta sitten täällä mä asustin. Vain kerran eksynyt oon, eksynyt oon. Mä tunnen piilopaikkoja paljonkin, biojäteastiat joista ruokaa saan. Paikat josta saan vettä, jota juoda, vettä jotain juoda.
Nyt katu kotini olla saa, vaikka täällä vaikea on asustaa. Jo kohta on mun hautajaiset, mun hautajaiset. Mä etsin makuupussia tavaroistain, sen velivainaalta muistoks sain. Hän on jo tallella siellä, tallella siellä.
On armas kuolinsyksyni tää, se onnen mielestä herättää. Jo toiset mun hautaa kaivaa, mun hautaa kaivaa. Mun nykyinen kotini on nyt täällä ja oma maailma toisaalla. Mä sinne pian pääsen, sinne pian pääsen. Kun siellä asua saan, olen viimeinkin turvassa. Siellä kukaan ei mua vainota voi, vainota voi.