Olen kohta 30 enkä siltikään tiedä mitä tältä elämältä haluan, muita?

Olen 57 enkä koskaan ole kokenut että joku ammatti olisi minulle mieleinen niin että olisi toiveammattini. Tykkään myös matkustella eikä minulla ole koskaan ollut perhettä. Minulla on yksitoikkoinen työ mutta kivat työkaverit. Käyn työssä pelkästään rahan takia ja aion piakkoin vaihtaa osa-aikaiseksi kun minulla on säästöjä niin paljon että tulen toimeen osa-aikatyön palkalla.

Ihan tyypillistä 30 vuotiaana. Nuoruus takana ja aikuisuus edessä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä 30 vuotiaana. Nuoruus takana ja aikuisuus edessä.

Niin, mitä se sitten on se aikuisuus? Että elämä menee kaikilla ihmisillä samalla kaavalla?

Miksi sitten täytyisi haluta mitään muuta kuin tavallista elämää päivä kerrallaan? Itse olen 43 ja mullakin oli kyllä tuollaisia ajatuksia kolmekymppisenä. Mutta ne meni ohi ja minusta tuli paljon onnellisempi ihminen sitten kun tajusin että ei minun tarvitse haluta mitään ihmeellistä ja suurta. Voin vaan nauttia pienistä asioista päivä kerrallaan. 

Miestä ja lapsia en ole koskaan hankkinut. Työ on ihan ookoo, ei intohimo. En ole tavoitellut omistusasuntoa enkä omaisuutta. Mutta nautin valtavasti jokaisesta ateriasta, lämpimästä suihkusta, hyvästä keskustelusta ihmisten kanssa, luonnosta, koirastani. MItäpä sitä ihminen muuta kaipaisi kuin tavallisen elämän ja arjen ilot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä 30 vuotiaana. Nuoruus takana ja aikuisuus edessä.

Niin, mitä se sitten on se aikuisuus? Että elämä menee kaikilla ihmisillä samalla kaavalla?

Aikuisuus on kärjistäen sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä 30 vuotiaana. Nuoruus takana ja aikuisuus edessä.

Niin, mitä se sitten on se aikuisuus? Että elämä menee kaikilla ihmisillä samalla kaavalla?

Aikuisuus on kärjistäen sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan.  

Niin, eihän tässä ollut puhettakaan siitä että etteikö ap jo nyt ottaisi vastuuta itsestään? 

Älä huoli, mutta kohta juna kyllä menee jo ohi. Itse pääsin yliopistoon sisään 31-vuotiaan ja valmistuin 36-vuotiaana. Nyt olen ollut unelmatyössäni lähes 10 vuotta. Se oli siinä mielessä nappi-ikä, että nyt on 40-vuoden iän jälkeen huomannut varsinkin kielten opiskelussa, että uuden asian oppinen on selvästi työläänpää. 

28 v ja haluan elämältäni vain matkustelua. Kouluun mua ei saa enää vaikka maksettaisiin. Teen paskaduunia ja palkallani saan tehtyä 2-4 matkaa vuodessa, eihän tuo riitä alkuunkaan mutta näillä mennään. En tiedä yhtään ikäistäni kenellä ei olisi miestä/lasta. Mulla ei ole kumpaakaan eikä tule. Viihdyn ja haluan olla yksin.

Minä olin kolmekymmpisenä eronnut pitkästä avoliitosta. Sain vuoden vuorotteluvapaata töistä, laitoin asuntoni vuokralle ja muutin ulkomaille. Sen jälkeenkin ehti perusperhe-elämään mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, mutta kohta juna kyllä menee jo ohi. Itse pääsin yliopistoon sisään 31-vuotiaan ja valmistuin 36-vuotiaana. Nyt olen ollut unelmatyössäni lähes 10 vuotta. Se oli siinä mielessä nappi-ikä, että nyt on 40-vuoden iän jälkeen huomannut varsinkin kielten opiskelussa, että uuden asian oppinen on selvästi työläänpää. 

No onneksi ei päde ainakaan mulla tuollainen "uuden oppiminen työläämpää" kun olen it-alalla ja uusia tekniikoita pitää oppia nopeasti jatkuvalla syötöllä. 

Mulla päinvastoin: oppiminen on helpottunut iän myötä koska kokemuksen takia olen nykyään täysin itsevarma, että opin ihan mitä vaan mitä tarvii. Nuorempana oli aina uusien asioiden edessä paniikki, että opinko, ja opinko tarpeeksi nopeasti ettei projektit kuse kun ihmettelen liian kauan.

En mä oikeastaan tiedä, pitääkö elämältä haluta jotain erityistä. Mä olen huomannut paremmaksi mennä sen mukaan, mitä eteen tulee ja kiinnittää eniten huomiota nykyhetkeen.

Toki mä nyt jotain haluan: suhteellisen rauhallisen elämän ja tasapainoisen parisuhteen, mahdollisuuden oppia uusia asioita ja syventää vanhoja taitojani... no siinä ne tärkeimmät. Kaikki sellaisia juttuja, jotka voi toteuttaa tosi monella eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä 30 vuotiaana. Nuoruus takana ja aikuisuus edessä.

Niin, mitä se sitten on se aikuisuus? Että elämä menee kaikilla ihmisillä samalla kaavalla?

Aikuisuus on kärjistäen sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan.  

Niin, eihän tässä ollut puhettakaan siitä että etteikö ap jo nyt ottaisi vastuuta itsestään? 

Ei niin, kunhan itsestään selvyyksiä latelin. - Tuntuu vain, että osalla puuttuu kokonaan halu tai rohkeus ajatella itse, että mitä elämältään haluaa. Toki se ei ole aina helppoa, koska tarjontaa ja vaihtoehtoja on toisaalta loputtomasti mutta kuitenkin järki sanelee, että kuitenkin rajoitetusti. Vain parina esimerkkinä on taloudellisia esteitä, mutta  myös sosiaalisia esteitä, kuten pelko siitä,että hylkäävätkö läheiset jos oikein radikaalisti muuttaa elämän suuntaa. Tai jos yrityksestään huolimatta epäonnistuu, mitä sitten. - Aikuisuus on toisinaan siksi tylsää, että ei voi enää vyöryttää vastuuta muille omista päätöksistää ja ratkaisuistaa, vaan niiden kanssa on jaksettava ja kyettävä elämään, vaikka ne toisinaan satuttavat. Tai tuntuvat jälkeenpäin vääriltä.  Huomata se, ettei vanhemmilta saadut neuvot olekaan niitä ainoita oikeita tapoja toimia ja tehdä, vaan niiden rinnalla on useita muita enempi vähempi oikeita vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

En minäkään tiedä. Työssä olen ja pidän työstäni, miestä, lapsia tai muita perinteisen keskiluokkaisen elämän puutteita ei ole. Perhettä ei ehkä tulekaan tai mistä sitä tietää, ei nyt ainakaan tässä vaiheessa tunnu biologinen kello tikittävän.