Keittiöpsykologit! Olenko sairas?

Kuulostat vain erittäin itsekkäältä ihmispaskalta, näin suoraan sanoen

Kuulostat olevan hukassa, ja uskon että huono äiti-tytär tilanne on vaikuttanu tähän. Positiiviselta kuitenkin vaikuttaa se, että ymmärrät tilanteesi. Varaisin sinuna ajan psykologilta :)

Suosittelen terapiaa

Vierailija kirjoitti:

Hei! Olen jo pitkään miettinyt olenko epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä. Iältäni olen 20 vuotias(nainen). En tunne oikeastaan tunnetta väärästä, vaikka _tiedän_ että jokin on väärin. Olen seurustellut nyt 5 vuotta poikaystäväni kanssa, ja olen pettänyt häntä useasti. Tiedän, että se on todella väärin, mutta en tunne katumusta tai syyllisyyttä. Olen todella vastuuntunnoton. Teen mitä haluan, vaikka se olisi väärin. Epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön liittyy kuitenkin myös väkivaltaisuutta, sitä minulta ei löydy yhtään. Vaikka voin valehdella tai tehdä toiselle väärin, en silti sanoisi itseäni tunteettomaksi. Surulliset uutiset saavat minut itkemään, esim. Kun luin tuon Porvoon puukotuksen itkin oikein kunnolla kun mietin kuinka kamala tuo tilanne oli, tytölle ja läheisille. Lisäksi olen kovin eläinrakas ja useista eläinvideoistakin saan kyyneleet silmiin. Rakastan perhettäni ja heille en ole tehnyt mitään "väärää", suhteemme on hyvä. Lapuudessa minulla kuitenkin oli todella tulehtuneet välit äitiini, mutta tilanne on nykyään toinen. Havahduin tilanteeseeni ensimmäisen kerran ollessani 14 vuotias, kun menin sänkyyn silloisen hyvän ystäväni poikaystävän kanssa. Tajusin etten tunne pientäkään syyllisyyden tunnetta tai halua lopettaa. En myöskään koe että pystyn solmimaan parisuhteita, sillä satutan siinä vain toista kuten nytkin poikaystävääni :( olen pitkään miettinyt olenko mielelätäni sairas. En tiedä mihin tästä mennä keskustelemaan. Narsismia epäilin itselläni pitkään, mutta en usko että minulla on se. Voin vilpittömästi sanoa että en ajattele olevani muita parempi, enkä manipuloi muita. Muutenkaan narsismin oireet eivät sovi minulle, mutta tiedä sitten :( Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön oireet sen sijan ovat täydelliset minulle, poislukien väkivaltaisuus. Mietin usein muutenkin erittäin kummalisia asioita, usein juuri omaa kuolemaa ja läheisteni reaktiota siihen. Mietin usein mielessäni esim. Omat hautajaiset jossa läheiset muistelevat minua. Tuntuu että olen sekaisin ja kaipaisin kovasti apua jutteluun, mutta mistä sitä hakisin? Haluaisin kovasti kyetä tuntemaan empatiaa tai syyllisyyttä, pelottaa että olen jopa psykopaatti :/

Et kyllä suoraan sanottuna vaikuta sairaalta sairaan oikeassa merkityksessä. Olet vain ihmisenä vähän vastuuton ja välinpitämätön, ehkä vähän ylimielinen? Se ei tee sinusta psykopaattia. Varsinkin kun itse asiassa kirjoittaessasi tänne jäät itsellesikin kiinni siitä, että oikeasti kadut mm. noita tekojasi.

Jos kuitenkin koet, että tarvitset keskusteluapua ja uskot että se auttaisi, hakeudu ihan terveyskeskukseen. Pian tulet saamaan diagnoosin, mutta älä elä sen antaman stigman mukaan. Elä omaa elämääsi.

Jokainen on erilainen, ja sinä nyt olet tällainen. Olet monessa muussa asiassa sitten varmasti monin tavoin hyvinkin paljon hurmaavampi kuin joku muu. :)

Minä en ala sinua haukkumaan. Minusta on hienoa, että haluat tutustua itseesi ja ilmeisesti kehittyä paremmaksi ihmiseksi.

Nuo diagnoosit (erityisesti psykiatriset) ovat aika häilyviä, joten yhden elementin pois jääminen ei kait vaikuta siihen etteikö sinulla tuo voisi olla. Huomaathan myös, että väkivalta ei ole vain nyrkillä turpaan lyömistä vaan on sitä henkistäkin väkivaltaa

Luultavasti sinusta löytyy ainakin paljon piirteitä tuosta häiriöstä, joten suosittelen juuri jotain terapeuttia. Mutta jos et todella kykene tuntemaan teoissasi vääryyttä, kannattaa sinun sitten vain ajatella entistä kovemmin, että näin vain ei voi tehdä toisille. Voi olla vaikeaa, mutta yrität vain entistä kovemmin asettua muidenkin asemaan

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat vain erittäin itsekkäältä ihmispaskalta, näin suoraan sanoen

Sinä kuulostatkin aivan ihanalta ihmiseltä

Nro 5 vielä

Puhuit, että ongelmia on paljonkin, mutta otat esille vain tuon pettämisen. Mitä ne muut asiat ovat esim?

Osaatko analysoida miksi et tunne syyllisyyttä pettmisestä? Koetko ett sinulla on siihen oikeus? Kostatko jotain? Tai kostatko ikäänkuin varmuuden vuoksi?

Et kyllä mielestäni ole sairas. Kertomasi perusteella voisi ajatella että sinulla on narsistisia piirteitä jotka tulevat esille välinpitämättömyytenä muita kohtaan. On vain muistettava että meissä ihan kaikissa on narsistisia piirteitä, kenellä enemmän kenellä vähemmän ilman että täyttäisimme narsistisen luonnehäiriön kriteerit!

Vaikutat myös melkoisen itsekkäälle, naiville. Olet vielä noin nuori joten se asia saattaa hyvinkin korjaantua iän ja elämänkokemuksen myötä. 

Oireesi voivat viitata paljon muuhunkin, mutta et kerro mitään vanhemmistasi, perheestäsi ja perhesuhteista? Minkälainen kasvutausta sinulla on? Tällaisen keskustelupalstan kautta on mahdoton alkaa tehdä mitään johtopäätöksiä saati sitten diagnoosia! Jos asia on sinulle vaikea, hakeudu toki keskusteluterapiaan! Vaatii useamman kerran ja kenties muutamia testejä ennen kuin mitään voidaan pois sulkea tai vahvistaa. Uskon että apu löytyy ja pääset sinuksi itsesi kanssa! Onnea matkaan!

Vierailija kirjoitti:

Nro 5 vielä

Puhuit, että ongelmia on paljonkin, mutta otat esille vain tuon pettämisen. Mitä ne muut asiat ovat esim?

Osaatko analysoida miksi et tunne syyllisyyttä pettmisestä? Koetko ett sinulla on siihen oikeus? Kostatko jotain? Tai kostatko ikäänkuin varmuuden vuoksi?

Petän, valehtelen tilanteita usein itselleni eduksi ja entiedä, en vain tunne empatiaa joten parisuhteessa olen hyvin ilkeä ja vastuuton. En edes tiedä miksi petän, en koe että minulla olisi siihen oikeus. Petän lähinnä huvin vuoksi? Tai varmaan siksi koska en tunne tekeväni väärin joten se on minulle hyvin helppoa

Vierailija kirjoitti:

Et kyllä mielestäni ole sairas. Kertomasi perusteella voisi ajatella että sinulla on narsistisia piirteitä jotka tulevat esille välinpitämättömyytenä muita kohtaan. On vain muistettava että meissä ihan kaikissa on narsistisia piirteitä, kenellä enemmän kenellä vähemmän ilman että täyttäisimme narsistisen luonnehäiriön kriteerit!

Vaikutat myös melkoisen itsekkäälle, naiville. Olet vielä noin nuori joten se asia saattaa hyvinkin korjaantua iän ja elämänkokemuksen myötä. 

Oireesi voivat viitata paljon muuhunkin, mutta et kerro mitään vanhemmistasi, perheestäsi ja perhesuhteista? Minkälainen kasvutausta sinulla on? Tällaisen keskustelupalstan kautta on mahdoton alkaa tehdä mitään johtopäätöksiä saati sitten diagnoosia! Jos asia on sinulle vaikea, hakeudu toki keskusteluterapiaan! Vaatii useamman kerran ja kenties muutamia testejä ennen kuin mitään voidaan pois sulkea tai vahvistaa. Uskon että apu löytyy ja pääset sinuksi itsesi kanssa! Onnea matkaan!

Perhesuhteista sen verran että minulla on kaksi pienempää sisarusta sekä äiti ja isä(avioliitossa). Välimme ovat nykyään oikein hyvät, mutta tämä tapahtui vasta kun muutin pois kotoa ollessani 18. Muiden kanssa välit aina olleet hyvät, paitsi äitini. Oikeastaan meillä oli hyvin hankala suhde ja kävimme monesti terapiassa, sosiaaliviranomaisten kanssa tapaamisissa jne. Välit ovat olleet meillä huonot jo siitä saakka kun olin aivan pieni. Muilla sisaruksillani taas on aina ollut hyvät välit äitiini. Tiedä sitten mistä se johtuu.

Kasvatus on sellainen aivan normaali ollut, jos sääntöjä rikotaan saa rangaistuksen. Säännöt eivät kuitenkaan ikinä olleet kohtuuttomia. Pienenä kyllä muistan että sain monesti remmistä pepulle tai tukkapöllyä, onneksi sisarelleni joka on nuorin ei tällaista ole tehty. Äiti kommentoi itsekkin että ei ymmärrä kuinka on voinut käyttää fyysistä kuritusta rangaistuksena. No mutta se siitä, ei minulle traumoja ole jäänyt.

Sanoisin että kasvatuksemme on ollut normaali, minua on tuettu ja on kustannettu vaikka mitä harrastuksia ja matkoja jne. Olen kuitenkin aina ollut hyvin sulkeutunut, ja minulla ei koskaan ole ollut mitään syvällistä keskustelua vanhempieni kanssa. Suhde äitiin on kyllä aina ollut huono ja lapsuudessani meillä oli pahoja riitoja ja hän uhkasi aina viedä minut laitokseen, olin vain 4 vuotias joten tällaiset jäivät kyllä ikävästi mieleen. En tiedä voiko itsekkyyteni tai empatiakyvyttömyyteni olla tällaisten asioiden seurausta

Voi olla myös vähän sekaisin ilman persoonallisuushäiriöitä. Epäilin itselläni vuosia sitä, mutta nyt elämäni on tasaantunut 25-vuotiaana. Saatoin nuorempana surutta vikitellä parhaiden ystävieni ihastuksia ja olin monesti se "toinen nainen". Ailahtelin hyvin paljon ja olin itsetuhoinen, käytin paljon päihteitä. Mites sinun päihteidenkäyttö? Osin uskon sen vaikuttaneen omaan käytökseeni. Jotenkin tässä vuosien aikana nöyrtynyt vähän.

Suosittelen minäkin terapiaa :) 

Vierailija kirjoitti:

Voi olla myös vähän sekaisin ilman persoonallisuushäiriöitä. Epäilin itselläni vuosia sitä, mutta nyt elämäni on tasaantunut 25-vuotiaana. Saatoin nuorempana surutta vikitellä parhaiden ystävieni ihastuksia ja olin monesti se "toinen nainen". Ailahtelin hyvin paljon ja olin itsetuhoinen, käytin paljon päihteitä. Mites sinun päihteidenkäyttö? Osin uskon sen vaikuttaneen omaan käytökseeni. Jotenkin tässä vuosien aikana nöyrtynyt vähän.

Suosittelen minäkin terapiaa :) 

Mielestäni en käytä paljoa päihteitä, kaverien kanssa käyn kerran/pari kuukaudessa baarissa ja silloin juon, mutta en övereitä. Mitään huumeita en käytä enkä ole käyttänytkään, paitsi kun täytin 18 vuotta poltin pilveä sen yhden kerran. Miten otan yhteyttä terapiaan? Maksaako se paljon? Olen joskus käynyt psykologilla mutta en kokenut saavani siitä apua sillä en kehdannut sanoa asioitani suoraan ja psykologikin oli vain hiljaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla myös vähän sekaisin ilman persoonallisuushäiriöitä. Epäilin itselläni vuosia sitä, mutta nyt elämäni on tasaantunut 25-vuotiaana. Saatoin nuorempana surutta vikitellä parhaiden ystävieni ihastuksia ja olin monesti se "toinen nainen". Ailahtelin hyvin paljon ja olin itsetuhoinen, käytin paljon päihteitä. Mites sinun päihteidenkäyttö? Osin uskon sen vaikuttaneen omaan käytökseeni. Jotenkin tässä vuosien aikana nöyrtynyt vähän.

Suosittelen minäkin terapiaa :) 

Mielestäni en käytä paljoa päihteitä, kaverien kanssa käyn kerran/pari kuukaudessa baarissa ja silloin juon, mutta en övereitä. Mitään huumeita en käytä enkä ole käyttänytkään, paitsi kun täytin 18 vuotta poltin pilveä sen yhden kerran. Miten otan yhteyttä terapiaan? Maksaako se paljon? Olen joskus käynyt psykologilla mutta en kokenut saavani siitä apua sillä en kehdannut sanoa asioitani suoraan ja psykologikin oli vain hiljaa

Minä tuolla jo aiemmin sanoinkin, että yhteys terveyskeskukseen. Heidän kauttaan pääset esim. psykiatriselle sairaanhoitalle, psykiatrille jne. ja vasta sitten terapiaan. Terapian hinta voi olla todella kova. Itse maksoin yksityisellä opiskelijana KELA:n korvausten jälkeenkin parhaimmillaan 200 euroa kuussa. On myös julkisen puolen terapiaa, toivottavasti pääset sellaiseen.

Psykologit ovat sellaisia ”jooniin”-auttajia, mutta voi heistäkin hyötyä. Ihan sairaanhoitajatkin tekevät sitä duunia. Väyliä on niin monia.

Siispä nyt ihan aluksi soitto sinne terveyskeskukseen. :)

En usko sinua narsistiksi, ne ovat porukkaa, joille on tärkeintä olla oikeassa ja kaikki epäilykset omasta viallisuudesta laitetaan muiden syyksi niin automaattisesti, etteivät itse edes tajua sitä.

Psykopaatiksikaan en usko, ei niitä vain kiinnosta muiden kärsimykset, eipä ilmeisesti yleensä niiden eläintenkään.

Minusta sinulla on kiintymyssuhteen häiriö, eli syvä epäluottamus muita ihmisiä kohtaan ja olet niin syvästi vihainen, että tuskin tajuat sitä itsekään. Näin hatusta vedettynä, mutta kuitenkin.

Eli sinulla on kaikki ainekset ihmiseksi ja ihan hyväksikin tyypiksi, kunhan pääsisit käsiksi niihin vääryyden ja hylätyksi tulemisen tunteisiin, ja oppisit käsittelemään ne ja elämään nykyhetkessä.