Lapset eivät kutsu luokseen isänpäivänä/jouluna/äitienpäivänä

Niin se maailma ja tavat muuttuu, se pitää vaan hyväksyä. Aikuiset lapset tekee perheineen omat juhlaperinteensä.

Ajattelen ehkä vähän toisesta näkökulmasta kuin pelkät juhlapäivät, mutta olen minäkin nähnyt semmoisen omaan pikkuperheeseen piiloutumisen ilmiön. Tuntuu, että vaikka monet oikeastaan vihaavat perhe-elämää, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi ainoa asia mikä ketään kiinnostaa. Tai semmoinen tietty parisuhdekeskeisyys, että varsinkin naisia kiinnostaa pelkkä oman miehen nussiminen ja kaverit ei yhtään. Ylipäänsä kaveruus ja ystävyys ei ole millään tärkeyssijalla kenenkään elämässä. Miehet ehkä vielä harrastavat kavereiden tapaamista parisuhteiden kustannuksella, mutta naiset... ne vaan nussivat miehiään tai odottavat että mies tulee kotiin nussimaan.

Jos kuitenkin olette muuten tekemisissä, vierailette jne., niin mitä väliä?

Nämä mainitsemasi ovat vain tiettyjä, aika keinotekoisiakin, päiviä. Ehkä haluavat välttää tietynlaisen kilpailutilanteen, sillä jos kutsuvat teidät, heidän "pitäisi" kutsua myös miehen vanhemmat. Ehkä haluavat välttää nämä "järjestelyt", jotka sinäkin mainitset, ja ottaa rennosti.

Ehkä haluavat olla vain omalla porukallaan, niin ei tarvitse ylläpitää kulisseja kummankaan vanhempien edessä. Omalla porukallaan voivat vittuilla toisilleen vanhemmuudessa ja parisuhteessa epäonnistumisestaan ilman että tarvitsee selitellä kellekään muulle mitään.

Älä kirjoita että ymmärrät kun kerran et selvästikään ymmärrä yhtään. Ei lapsilla ole velvollisuutta kutsua vanhempiaan vain siksi että kaksi edellistä sukupolvea on kutsunut. Silti yrität vedota tähän seikkaan, eli et ymmärrä.

Itselleni olisi ihan kamalaa, jos vaikka pitäisi viettää joulu ulkopuolisten kanssa. Viihdyn omissa oloissani ja vierailut ovat minulle ennen kaikkea rasite, vaikka vieraat olisivat miten mukavia ihmisiä.

Me ollaan niitä, jotka viettävät joulut, äitien- ja isänpäivät oman perheen kesken, ja uskon että ainakin osalla meidänkin isovanhemmista tämä kirpaisee.

Tärkeimpänä syynä lienee se että halutaan olla oman perheen kesken. Nykyajan arki ja työelämä on todella intensiivistä, joten nuo kolme juhlaa haluamme pyhittää ihan omalle pikkuperheelle. Isovanhempia toki muistetaan kortein. Uudet vuodet, pääsiäiset, juhannukset, syntymäpäivät ym. ovatkin jo sitten meille sukujuhlia, joten varmasti löytyy pyhiä ja juhlia jolloin sukuakin nähdään. Toinen syy meillä on se, että on raskasta laskea ja miettiä kumman vanhempien vuoro nyt on, ja kun kuviossa on niin perheettömiä kuin perheellisiä sisaruksiakin.

Sinulla tuntuu kirpaisevan tuossa erityisesti se, etteivät lapset tee samoin kuin te teitte aikanaan. Miltä kuulostaa näin muotoiltuna? Huomaisitko ehkä itse tuosta, että saatat hivenen kuitenkin odottaa aikuisten lasten olevan "lapsiasi"? Et sinä kasvatuksessa ole tehnyt mitään väärää, olet kasvattanut itsenäisiä, omaa perhettä arvostavia, nuoria aikuisia. Jos lapset tulisivat teille perheineen, vaikka he itse tai heidän puolisonsa eivät näin haluaisi, niin siinä vaiheessa olisitte menneet jossain metsään. Lapsenne ajattelevat, että te olette jo nauttineet aikanaan äitienpäivistä yms. pikkulapsiarjessa, joten heidän omat tarpeensa ja toiveensa pienten lasten vanhempina menevät nyt edelle - ja näinhän onkin. Isällä on suurempi päätösvalta ja oikeus omien lasten kanssa juhlimisen suhteen kuin isoisällä on lastenlastensa suhteen.

Joskus voi olla niinkin, että lapsuuden sukujouluista ja monen sukupolven isänpäivistä ei ole jäänyt niin hyviä muistoja, kuin vanhemmat olettavat. Lapsen salainen toive onkin voinut olla isän kanssa olo ihan rauhassa ilman muille katettua kahvipöytää, ja sitten haluaa tämän tarjota lapsilleen. Ette myöskään tiedä millaisia perinteitä lastenne puolisoilla on ollut, ettehän voi odottaa, että vain teidän suvulta otettaisiin perinteitä? Puhumattakaan siitä, että jokainen perhe loppujen lopuksi muodostaa omat perheensä.

Sinun tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä, mutta lapsesi eivät tavallaan tee mitään väärää, joten tunteesi ovat aikuisena ihmisenä omalla vastuullasi. Halusin kirjoittaa näitä, jotta voisit ehkä ajatella asiaa hieman eri tavalla ja mielialasi voisi parantua hieman. Eihän tuohon tilanteeseen muutostakaan ole tulossa, joten järkevintä on etsiä sellainen ajatusmalli tilanteeseen, jonka kanssa voi elää ilman turhaa mielipahaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin se maailma ja tavat muuttuu, se pitää vaan hyväksyä. Aikuiset lapset tekee perheineen omat juhlaperinteensä.

Noin juuri. Kun lapset perustavat omat perheet niin totta kai he alkavat pitää omia perheen keskeisiä tapoja ja pitääkin pitää ja toimia siten.

Joillakin on itselleni outoja tapoja esim menevät joka vuosi viettämään joulua jomman kumman vanhempien tykö. Jos on useita aikuisia lapsia perheineen "kestittävänä" ja passattavana ,niin mikä rasitus ! Joka vuosi joku isovanhempi kirjoittaa nimettömänä , että milloin saisin "oman rauhallisen ja levollisen joulun" ilman jatkuvaa kiirettä ja hälinää?

Veljeni eksä piti samaa meidän perhe juhlii keskenään ideologiaa. Kävi niin, että veljeni erosi. Nyt juhlat pidetään meillä ja kaikki kynnelle kykenevät kutsutaan. Veljeni on todella onnellinen, että pääsi lapsineen takaisin isoihin juhliin. Veljen vaimollani vanhemmat ovat huonossa kunnossa ja välit poikki. Erotilanteessa on vähän vaikeaa kun tilanne muuttuu. 

Kuutosella olikin jo hyvä ja viisas vastaus.

Mutta lisään asiaan vielä yhden, yhteiskunnallisen näkökulman, ja se on se, että mielestäni ap on kyllä sikäli oikeassa, että trendi on kohti ydinperhettä ja individualismia.

Suvun kesken juhliminen tuntuu keskittyvän selvästi vain häihin, hautajaisiin, ristiäisiin ja kenties 60-vuotisjuhlien kaltaisiin vanhojen ihmisten tasavuosisynttäreihin.

Muuten "halutaan olla perheen kesken". Nii-in - perheeseen laskettiin aiemmin myös omat vanhemmat, ei pelkästään YDINperhettä.

Toisaalta - nykyään kun eroaminen on aika yleistä eläkeläisilläkin, voi hyvin olla, että niitä visiteerattavia isovanhempia asuu neljässäkin taloudessa. Kuka ehtii yhden päivän aikana hoitamaan oman perheen juhlimisen JA päälle käydä monessa kyläpaikassa, vaikkapa kahdessa (jos lasketaan isäinpäivänä ne isoäidit pois, mutta jouluna siis "must-kyläpaikkoja" saattaa olla neljäkin!) - väitän, että siinä on hauskuus ja pyhäpäivän rauha aika hiton kaukana jo, jos menee tuollaiseksi edestakaisin suhaamiseksi.

Te, ap hyvä, kun olette vasta puolet lastenne mummoloista, mahdollisesti yksi kolmesta.

Tuollaisessa tilanteessa keskittyminen ydinperheessä juhlimiseen on ainoa järkevä valinta, jos halutaan varmistaa, että lapsilla ja itselläkin on mukava juhla.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen ehkä vähän toisesta näkökulmasta kuin pelkät juhlapäivät, mutta olen minäkin nähnyt semmoisen omaan pikkuperheeseen piiloutumisen ilmiön. Tuntuu, että vaikka monet oikeastaan vihaavat perhe-elämää, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi ainoa asia mikä ketään kiinnostaa. Tai semmoinen tietty parisuhdekeskeisyys, että varsinkin naisia kiinnostaa pelkkä oman miehen nussiminen ja kaverit ei yhtään. Ylipäänsä kaveruus ja ystävyys ei ole millään tärkeyssijalla kenenkään elämässä. Miehet ehkä vielä harrastavat kavereiden tapaamista parisuhteiden kustannuksella, mutta naiset... ne vaan nussivat miehiään tai odottavat että mies tulee kotiin nussimaan.

Ai kauheeta, taitaa olla kyseessä joku katkera kaveri.  Varsinkin kun näyttää oleva puhe siitä mistä puute.

Huokaus.  Annetaan jokaisen valita itse, jookos ap?

Minä olen viisikymppinen, joten saatan aika piankin olla lasteni suhteen samassa tilassa kuin sinä, ap. Toivottavasti muistan silloin, että:

- lapsilla voi olla töitä juhlapyhisin, yhä useampi tekee ns. epätyypillistä työaikaa ja on töissä isäinpäivinä, jouluina jne. (itsekin teen epäsäännöllistä työaikaa, ja olen muuten töissä as we speak)

- matkustaminen mummolaan on työläs operaatio varsinkin, jos etäisyyttä on vähänkään enemmän. Kaikilla ei ole omaa autoa ja omalla autollakin voi matkantekoon mennä tunteja. Siinä menee helposti koko juhlapyhä ikävään autossaistumiseen.

- myös sillä puolisolla on vanhemmat, jotka ehkä kaipaavat lapsia kylään. Kummalle mennään? Entä, jos vanhemmat ovat eronneet ja kaikki asuvat eri osoitteissa?

- jos arki on hektistä rumbaa töiden, tarhan, kaupan, harrastusten ja kotitöiden välissä, se pyhä voi olla 100-prosenttisesti tarpeen lepoon. Olisin aika itsekäs ja paska isoäiti, jos alkaisin siitä uhriutua. 

- ehkä en sitä paitsi ole niin ihqu vanhempi, että minua haluttaisiin tiheästi käydä katsomassa. Kuka sitä tietää! Nyt välini lapsiini ovat hyvät, mutta ehkä he aikuistuttuaan viihtyvät paremmin oman perheen tai vaikka kaverien kesken. Joka tapauksessa haluan, että minua käydään tapaamassa halusta, ei velvollisuudesta. Siis siksi tullaan, että seuraani pidetään kivana ja mummolaa viihtyisänä - eikä siksi, että kun kalenterissa lukee joulu, on "pakko mennä, kun on aina menty". Eikös sinustakin tämä olisi ikään kuin hauskempaa...? Tätä mukavuutta ja mutkattomuutta edistää paremmin se, ettei mummo leiki kotimarttyyria ja mieti - saati herranen aika lapsiltaan kysele - että "mitä tein väärin?"(huom., raakkuvan valittavalla äänellä sanoen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen ehkä vähän toisesta näkökulmasta kuin pelkät juhlapäivät, mutta olen minäkin nähnyt semmoisen omaan pikkuperheeseen piiloutumisen ilmiön. Tuntuu, että vaikka monet oikeastaan vihaavat perhe-elämää, niin se on kuitenkin loppujen lopuksi ainoa asia mikä ketään kiinnostaa. Tai semmoinen tietty parisuhdekeskeisyys, että varsinkin naisia kiinnostaa pelkkä oman miehen nussiminen ja kaverit ei yhtään. Ylipäänsä kaveruus ja ystävyys ei ole millään tärkeyssijalla kenenkään elämässä. Miehet ehkä vielä harrastavat kavereiden tapaamista parisuhteiden kustannuksella, mutta naiset... ne vaan nussivat miehiään tai odottavat että mies tulee kotiin nussimaan.

Ai kauheeta, taitaa olla kyseessä joku katkera kaveri.  Varsinkin kun näyttää oleva puhe siitä mistä puute.

Minäkin olen huomannut ihan saman ilmiön, ystävät jää kun rakkaus löytyy. Sitten kun rakkaus alkaa tökkiä niin taas ystävien seura kelpaa. Monesti myös sukulaiset samassa osastossa ystävien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kun minä olin lapsi, vanhempani kutsuivat isovanhempani aina meille tai me mentiin heille.

Kun minä sain lapsia, kutsuimme miehen kanssa vanhempani ja miehen vanhemmat meille tai me mentiin heille. (Nyt on aika jättänyt molempien vanhemmista.)

Nyt lapsillani on lapsia, mutta me emme ole enää tervetulleita viettämään yhteisiä juhlapyhiä. Haluavat kuulemma viettää juhlia vain "oman" perheen kesken. Ymmärrän, etteivät lapseni ole mitään minun jatkeitani ja jokainen saa juhlistaa miten haluaa, mutta pahaltahan se tuntuu, että minua ja miestä ei enää lasketa kuuluvaksi perheeseen. En ole mikään hirviöäiti tai -anoppi, ottaisin lapset perheineen mieluusti aina tänne meille tai voisin mennä heille auttamaan järjestelyissä/ruuanlaitossa/lastenhoidossa (tai olla auttamatta jos apu ei kelpaa). Mutta ei sitten. Kyllähän nämä juhlapyhät menevät miehenkin kanssa kahdestaan, mutta kummastuttaa vain, että missä teimme väärin kun lapset eivät meitä enää juhlapyhinä halua nähdä. Muuten kyllä tulevat kylään/ja me saamme mennä heille.

nyt voitte haaskata nk perintörahat hyvällä omallatunnolla, matkustelkaa, syökää ja juokaa kalliisti, välillä honeymoon viikonloppuja kalliissa hotellissa kaikkine herkkuineen. 

Meillä on 1 lapsi ja kutsutaan molemmat mummit äitienpäivänä syömään meille tai varaan ravintolasta pöydän. Pidämme mieheni kanssa ruoanlaitosta joten 2 ylin ei ole maailmaa mullistava rasite. 2 krt olemme olleet matkoilla äitienpäivänä. Mieheni siskolla on 5 lasta,teinejä jo ja hän ei ole ikinä vienyt äitiään äitienpäivänä syömään tai kutsunut luokseen lounaalle. Hänen äitinsä on kyllä useamman kerran ruokkinut sen porukan juhlapyhinä. Noina kahtena äitienpäivänä kun olemme olleet reissussa niin anoppi on ollut yksin ja äitini mennyt veljeni luo. Surettaa välillä kälyn vastavuoroisuuden puute.

Yksi ystävistäni on kamala stressaaja,hän kertoi että yksi joulu oli molemmat mummot joulua viettämässä hänen luonaan ja hänen mielestään se oli ihan kamalaa. Syystä että: hän ei pidä keittiöhommista,ruuan tekemisestä jne. Jo 2 ylimääräistä suuta stressaa häntä kovasti

Jouluaatto, äitien- ja isänpäivä on meidän perheelle yhtä minuuttiaikataulua. Kummankin lapsuudenkodissa pitää käydä ja mieluusti niin, että kummassakin ollaan se paras aika ja tietenkin useita tunteja. Keskustelu on tyyliä miksi te nyt vasta tulitte, miksi te näin vähän aikaa olette, miksi te jo nyt lähdette, ota nyt toinen-kolmas-neljäs kuppi kahvia, maista nyt sitä-tätä-tuota kun ihan teitä varten leivoin, mikään ei taida, siellä toisessa paikassa taitaa olla herkkuja. Lapset söivät itsensä sairaiksi ja olivat sokerista pahoinvoivia. Ihan oikeasti rasittavaa.

Minulla on haaveena, että mentäisiin isolla porukalla ravintolaan, syötäisiin pitkään ja hyvin ja seurusteltaisiin. Tuo ei ikinä toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Jouluaatto, äitien- ja isänpäivä on meidän perheelle yhtä minuuttiaikataulua. Kummankin lapsuudenkodissa pitää käydä ja mieluusti niin, että kummassakin ollaan se paras aika ja tietenkin useita tunteja. Keskustelu on tyyliä miksi te nyt vasta tulitte, miksi te näin vähän aikaa olette, miksi te jo nyt lähdette, ota nyt toinen-kolmas-neljäs kuppi kahvia, maista nyt sitä-tätä-tuota kun ihan teitä varten leivoin, mikään ei taida, siellä toisessa paikassa taitaa olla herkkuja. Lapset söivät itsensä sairaiksi ja olivat sokerista pahoinvoivia. Ihan oikeasti rasittavaa.

Minulla on haaveena, että mentäisiin isolla porukalla ravintolaan, syötäisiin pitkään ja hyvin ja seurusteltaisiin. Tuo ei ikinä toteudu.

Eikö sun vanhemmat ja appikset suostu lähtemään ravintolaan isäin ja äitienpäivänä? Ovatko he joustamattomia?

No emme kutsu meille juhlapyhinä miehen vanhempia. Eivät tule vaikka kutsuttaisi. Aikamme kutsuimme kylään käymään, mutta olivat aina miehen siskolla, joten enää emme kutsu. Ja nyt siitäkin pahoittavat mielensä kun omat vanhempani ovat läheisempiä. He käyvät usein, ihan sama mahdollisuus on miehenkin vanhemmilla, mutta kyläilyn sijaan keskittyvät narinan kuinka minun vanhempani vain käyvät.

Eikös se perinne mene kuitenkin niin, että tällaisina juhlapyhinä nuoremmat menevät tervehtimään vanhempia eikä päinvastoin. Eikä mitään erityistä kutsua tarvita, ainakaan äitien tai isänpäivänä. Joulu on vähän erilainen juhla eikä kenenkään  kotiin mennä jouluna ilman kutsua, mutta ennen vanhaan kyllä silloinkin nuoret tulivat vanhempien luo eikä toisinpäin. Käyntien ei tarvitse kestää tuntikausia, vaan piipahdus ja ehkä kahvit enintään riittää. Lisäksi hyviin tapoihin kuuluu käynti poismenneiden isovanhempien haudoilla. Mikäs siinä jos haluaa viettää juhlat pelkästään ydinperheen kanssa, mutta   hyvä muistaa, että samalla hukkaa muistista kauniita vanhoja tapoja ja ehkä menettää yhteyden vanhempaan sukupolveen. Jos vierailut ovat vanhemmille tärkeitä, kai se nyt menee sen "oman perheen" edelle sentään. Jotain tapoja!

Ja tälle 18/18 valittajalle: aivan luonnollista, että omat vanhemmat ovat läheisempiä kuin miehen ja usein siinä käy juuri kuin teille; ja syynä on se, että perheissä useimmiten naiset junailevat kyläreissuja. 

Isäni on mökkiytynyt ja ei halua lähteä kotoaan minnekään ja kyläilyt on täysin yksisuuntaisia. Siihen väsyy ja en halua ajaa lasten kanssa jokaikinen juhlapyhä 200 km suuntaansa.