Itsekunnioituksen ja ylpeyden ero?

Aloin pohtia tätä kun tajusin ettei terve nöyryys ja itsekunnioituksen puute ole sama asia.

ap

No tätä voi pohtia vaikkapa lukemalla ylpeys ja ennakkoluulo-kirjaa. Siinähän jokaisella henkilöllä on jokinlaista ylpeyttä, joista joihinkin sisältyy itsekunnioitus ja joihinkin ei. Ennen vanhaan puhuttiin myös oikeanlaisesta ja vääränlaisesta ylpeydestä. Näistä jälkimmäinen perustuu ulkoisiin muotoihin, muotisääntöihin, varallisuuteen, asemaan. Ensimmäinen taas perustuu siihen, että pitää kiinni siitä, minkä tietää oikeaksi, ja minkä tietää itselleen kuuluvan, yrittämättä laistaa velvollisuuksistaan tai ongelmistaan.

Itseään kunnioittava ei nosta itseään liian korkealle. Uskaltaa pitää kiinni omista rajoistaan mutta ei alenna toisia. Ylpeä taas nostaa itsensä toisten yläpuolelle. Jotenkin näin, jos puhutaan ylpeilystä.

Tervettäkin ylpeyttä on. Esim. voi olla ylpeä omasta saavutuksestaan, mutta ei kuvittele olevansa silti jotenkin toisten yläpuolella.

Itseään kunnioittava voi tajuta olevansa joskus väärässä, nöyrtyä sen edessä että joutuu muuttamaan mielipiteitään tai asennettaan. Hän kunnioittaa itseään sen verran, että pystyy oppimaan uusia asioita.

Tietysti rajanveto on hankalaa, koska joskus ylpeys asettaa ihanteita, joista lipeäminen on nöyryyttävää, ei nöyryyttä.

Nöyryyden ja nöyristelyn välillä on ero myös. Nöyristely tarkoittaa ihanteiden myymistä, tai peräti valehtelua -  kumartelua toisen edessä vaikka oikeasti ajattelee muuta.

Itsekunnioitus voi olla myös itsetuntemusta.

Ihan hyvä aihe, ja avaamiseen voisi käyttää useammankin viinilasin filosofisen illanvieton aikana.

Kyllä minusta ylpeyskin on ihan terve tunne. On ok tuntea ylpeyttä vaikkapa tutkinnon suoritettuaan tai saatuaan ylennuksen työpaikalla.

Sen sijaan ylimielisyys on ikävää, eivätkä kaikki tätä tunnetta koekaan. Ylimielisyys on sitä että ihminen on ylemmyydestään muihin nähden varma, ja väheksyy muita. Monet sekoittavat ylpeydem ja ylimielisyyden,mutta eivät ne tarkoita samaa. Terveeseen itsetuntoon ja -kunnioitukseen kuuluu myös normaali ylpeys saavutuksistaan tai ominaisuuksiistaankin (kuten lauluääni tms).