Lapsi laitetaan soittotunneille kun se on niin hienoa.

Ja niistä lahjoista: aika harva luulee lapsensa kehittyvän konserttipianistiksi asti.



Mutta kummasti siitä soittoharrastuksesta hyötyy vähäisemmilläkin kyvyillä. Oppii arvostamaan niiden taitoja, jotka ovat todella hyviä.

Ihan turhaa rahanhaaskausta mun tapauksessa. Se mua mitenkään kiinnostanut. Olisivat mieluummin pistäneet kirjoituskurssille tj.

Meidän perheessä kysymys oli siitä, että molemmat vanhemmat nauttivat kovasti soittamisesta ja halusimme tarjota tämän ilon lapsillemmekin. Tietenkin lapsilta ensin kysyttiin, haluavatko he soittotunneille. Kaikki kolme ovat halunneet ja ovat myös saaneet itse valita soittimensa.



Sen verran olemme kyllä painostaneet, että olemme todenneet, että syksyllä aloitettuja soittotunteja ei saa keskeyttää kesken vuoden. Kevään lopussa saa sitten päättää, haluaako jatkaa seuraavana syksynä. Tämä on ollut tarpeen erityisesti ensimmäisenä vuonna, jolloin lapsi helposti aluksi meinaa väsähtää, kun huomaa soittamisen olevankin vaikeampaa kuin hän etukäteen kuvittelin.



Ja tuosta kyky-jutusta en välitä pätkääkään. Sellaiset lapset, jotka halutessaan eivät opi soittamaan (harrastelijatasolla) ovat tosi harvinaisia. Ei sävelkorva tms. ole mikään sellainen ominaisuus, joka joko on syntyessä tai sitten puuttuu täysin. Sitä voi kehittää todella paljon. Ei koulussakaan testata ekalla luokalla, ketkä lapsista oppivat helpoiten matematiikkaa ja jätetä matematiikkaa muille (valtaosalle) opettamatta.

Pojille tuputetaan aina jalkapalloa ja jääkiekkoa, ei tule edes mieleen antaa mahdollisuuksia musiikkiharrastukseen.

lapsista valtaosa harrastaa sitä " turhaan" siinä mielessä, ettei siitä tule heille ammattia.



Ja silti harrastetaan!



Siitä saa hupia ja se kehittää lapsen esiintymiskykyä, musikaalisia taitoja jnejne.



Melkein jokaisessa harrastuksessa on päiviä, jolloin ei huvittaisi mennä harjoituksiin. Pieni annos patistusta on silloin paikallaan - mutta ei lasta voi oikeasti pidempään PAKOTTAA esimerkiksi soittamaan.

se on todellakin turhaa. Oli sitten kuinka harrastusmielessä.

harjoituksiin päivittäin. Kyllä jonkin instrumentin soittaminen ja harrastaminen on ihan eri asia kuin vaikka jumppakerhossa käynti. Sinne ei riitä se kun hilaa ittensä paikalle kerran viikkoon.

kaverinsa käy 6xviikossa luistelutreeneissä.

kyllä fakta on se että myös soittotunnille on treenattava päivittäin jos aikoo pärjätä edes kohtalaisesti.

Ja opettajan ei tarvi etukäteen tuskailla kun tietää tulevan oppilaansa " joka ei ole vilkaissutkaan nuotteja kotona" .((

koska on ITSE niin kiinnostunut, innostunut ja halukas. On myös ERITTÄIN musikaalinen. Itse olen aikoinani myös mennyt soittotunneille OMASTA halustani ja soittamisesta tulikin sitten ihan koko elämän mittainen harrastus.

Vierailija:

kyllä fakta on se että myös soittotunnille on treenattava päivittäin jos aikoo pärjätä edes kohtalaisesti.

Kumpi on helpompaa, harjoitella päivittäin 15 minuuttia kotona (ja käydä kerran viikossa soittotunnilla) kuin käydä monta kertaa viikossa harjoituksissa, jotka kestävät vähintään tunnin kerrallaan ja mahdollisesti pitkätkin matkat päälle.

Ei sellaista, joka on äiskästä kivaa ja jolla äiskä voi kehua.

Ehkä vanhempien pitäisi muuttua itse ja kuunnella lasta enemmän.

on aika vastuutonta opettaa lapsensa siihenkään, että voi aloittaa hyvinkin kalliita harrastuksia ja lopettaa ne heti, kun pikkuisenkin tuntuu siltä, ettei " huvita" mennä...



Sellaisia päiviä kun tulee väistämättä aivan jokaisessa harrastuksessa.



Joten minusta olennaista on tietää ja tunnistaa se, missä pieni patistus on hyväksi lapselle ja se, milloin kyse on jo liiallisesta painostuksesta.



Itseäni harmittaa yhä, että soitto- ja ratsastusharrastukseni lopahtivat niin kesken kuin lopahtivat. Äiti ja isä eivät yhtään kehottaneet tai tukeneet, vaan antoivat heti periksi... sitkeyttä voi lapselle myös hiukan opettaa ja sitä sopii häneltä hiukan vaatiakin.

Jotkut lapset haluavat mennä soittotunneille tai tanssitunneille, taidekouluun tai voimistelukerhoon.



Myös vanhemmat voivat vaikuttaa asiaan jos havaitsevat lapsensa olevan lahjakas/hyvä(/kiinnostunut jossakin asiassa. Alkuinnostus voi lähteä liikkeelle nimenomaan kannustuksesta siinä tapauksessa-varsinkin kun lapsi on pieni ja harrastus on uusi.



Lapseni on ollut 3 ikään mennessä ollut muskarissa ja balettitunneilla. Hän on poika joka varmaan ainakin ap:lle yllätys. Seuraavaksi hän sanoo haluavansa kitaran, koska ensimmäinen kitara meni rikki.

Pitäisikö olla ostamatta se hänelle vaikka hän vaikuttaa pitävän musiikista ja näin ollen katkaista mahdollinen tulevaisuuden harrastus alkuunsa?



Ettemme vain vaikuta liian snobeille.



Itse ajattelen asiaa kuitenkin erikantilta: haluan suoda lapselleni ilon valita vapaasti harrastuksensa. Parhaimmassa tapauksessa se johtaa ehkä ammattiin. Tietysti, ei elämää voi suunnitella etukäteen, mutta lapselleen voi suoda vapauden olla riippumaton ns. aikuisten maailmasta. Ja harrastaminen ilman ennakkoluuloja on sitä.

No, enpä uskaltanut mennä mihinkään uuteen tilanteeseen. Arvatkaas harmittaako nyt?

joku inttää tietävänsä muiden muskariopintojen motiivit. Ja sen, miten " pakolla" lapsia sinne soittotunneille viedään.



Mistä ap ja tuo " vanhemmat elävät lastensa kautta" -tyyppi (lienevät tosin sama kirjoittaja) tietävät, mikä on lapsen motivaatio ja vanhempien motiivi?



Bottom line on, että soittaminen on hiton kallis harrastus, eikä kaikilla ole siihen varaa. Taitaa siis kyse olla vanhasta " happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" -asenteesta?

Toisella luokalla oli mahdollisuus hakea musiikkiluokalle kolmannelta alkaen ja sinne pääsikin. Kolmosen keväällä halusi pyrkiä konservatorioon jonne myös pääsi.



Pääsykoe oli kolmiosainen johon kuulu omavalintainen laulu, rytmin toistoa käsin taputtaen opettajan mallista sekä kirjallinen koe jonka maksimipisteet oli 40 ja lapsi sai 39 pistettä.



Lapsi on ollut aloitteellinen toki olen mielissäni että hän on löytänyt itselleen sopivan harrastuksen.

Ei jokaisesta tule huippupianistia- tai viulistia eikä edes tarvitse. Soitin lapsena viulua melkein kymmenen vuoden ajan. En pysty soittamaan enää, en omista edes viulua. Ne vuodet antoivat kuitenkin muunlaisia valmiuksia. Olin tottunut esiintymään lapsesta saakka ja koulun esitelmät ja puheet suurillekin ihmisjoukoille sujui jännittämättä vaikka muuten ujo olinkin. Keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä se kehitti myös ja rakkaus musiikkiin on edelleen suuri.

Musiikki ei ollut " se" juttu.