Millaista on psykiatrisessa sairaalassa?

Oot vahvasti lääkitetty ja lepositeet tulee tutuksi.

Kupittaa a1 osasto

helvettiä, jos menet joudut pakkomielteisten hoitajien pillerisyömiskoneeksi, et saa mennä ja tulla miten haluat, olet vanki ja mielisairaus se TARTTUU siellä päähäsi voimakkaammine, joudut psykoosiin ja on vaikea pelastua enää

Riippuu siitä, kuulutko henkilökuntaan vai oletko potilas...

Tylsää, aika käy todella pitkäksi. Telkkaria katellaan tai huoneessa jumitetaan, yleensä huonekaverin, joka saattaa olla ihan millanen tahansa, kanssa. 4 kertaa päivässä on ruokailua, hoitaja käy yleensä kerran päivässä ettimässä sut käsiisi ja kysyy haluatko jutella jostain. Tarkkailuaikana, eli yleensä ekat 1-5 päivää tavataan lääkäri joka päivä. Ruoka oli Kuusankoskella kyllä yllättävän hyvää, vittumaisinta oli kovaa kuorsaavat ja jatkuvasti pälisevät huonekaverit.

Ei varmaankaan kivaa. Et vielä ole joutunut pakkohoitoon siis. Mut jos kaverit suosittelee lekurissa käyntiä, mene ihmeessä.

Tylsää. Olin osastolla yläasteikäisenä. Vaikka sairaalakoulu toi päiviini ohjelmaa, oli silti tylsää. Tylsyyttä valittivat kaikki muutkin potilaat. Ruokailu oli neljä kertaa päivässä, muuta ohjelmaa osastolla ei ollut.

jouduin heti riivatuksi kun jouduin a1 osastolle, moni potilas sanoi itsekin olevansa riivattu ja harrastaneensa mm noituutta, eräs tyttö vetäisi kesken pivän kaulansa auki lasinpalalla, karmee paikka, älä mene sellaiseen

Noilla psykiatrisilla osastoilla ei tarjota ilmeisesti mitään terapiaa? Pillereiden syöntiä lähinnä kai?

Vierailija kirjoitti:

Noilla psykiatrisilla osastoilla ei tarjota ilmeisesti mitään terapiaa? Pillereiden syöntiä lähinnä kai?

No ainakin Kuusankoskella mulle tehtiin psykologiset tutkimukset, ja niiden jälkeen jatkoin samalla psykolla käymistä viikottain, mutta yleensä kai ei terapiaa anneta koska hoidon on tarkoitus olla mahdollisimman lyhyt (ainakin akuuttiosastoilla), niin siinä ei ehdi terapiasta oikein hyötyä. Lähinnä lääkitystä koitetaan saada kohdilleen, joo.

unohda terapia, sellaista ei tarjota, jajos tarjotana kerran kuussa seon sellaista ryhmäterapiaa että piirrä miltä tuntuu , ikäänkuin oltas 5 vuotiaan tasolla

Kaverini on ollut moneen otteeseen ja pitkiä aikoja. Hän on itse lääkäri, mutta nykyään potilas.

Häntä harmitti se, että joutui olemaan toisen kanssa samassa huoneessa nukkumassa. Lääkkeiden pakkosyöttö harmitti häntä myös, mutta oikeasti se oli hänelle hyväksi. Nyt on vapaalla jalalla ja lopetti lääkkeiden syönnin heti vapauduttuaan. Hän on aivan sekaisin taas.

Hän sanoi, että siellä on tylsää. Kännykkä otetaan ajoittain pois. (en muista, miten se oli. Vissiin aluksi oli melkein koko ajan kännykkä pois.)

Ihan letkeetä se on ja todella avuksi, jos on ongelmia vuorokausirytmin kanssa esimerkiksi. Minulla oli insomniaa, joka oli edennyt siihen vaiheeseen, että olin liian väsynyt nukkumaan ja valvoin useita päiviä putkeen. Aikuisten hoito-osastoilla saa olla puhelimet ja läppärit mukana ilman ongelmia ja parin päivän seurannan jälkeen pääsee ulos osastolta. Ekoina päivinä pääsee hoitajan kanssa kanttiiniin.  Näin siis 2011, kun olin raiskauksen jäljiltä aivan kujalla ja sekaisin. Eräs tuttu meni tänä vuonna latautumaan masennuksesta. Sai sieltä apua ja tukea raha-asioihin (oma virkailija täytti laput, ohjauksia velkaneuvontaan yms). Hänellä oli kanssa omat puhelimet ja läppärit siellä. Kyseessä Helsingin Aurora molemmilla. On mahdollisuutta taideterapiaan ja kuntosaliin. Keskusteluapua saa heti, kun pyytää. Ei sairaalat mitään pelottavia ole ja yleinen käsitys, jota mediasta saa on täysin vääristynyt. Egoon se kolahtaa, kun joutuu sisään, mutta oikeasti hyödyllisiä ja turvallisia paikkoja kerätä hetki voimia ja ottaa etäisyyttä arkeen.

itse jouduin 1,5 kkdeksi pakkohoitoon pitkän paaston jälkeen , 70 päivää vesipaastoa ja 43kg painoa enää, sieltä en päässyt pakoon kuin laittamalla ne vahvat lääkkeet kielen alle ruokailessa ja sylkemällä ne ulos vessaaa,, muuutn olisin siellä vieläkin, niin sekaisin ne lääkkeet pisti pään kun edes yhden pillerin jouduin pakotettuna joskus ottamaan, ja niitä olisi pitänyt ottaa 5 päivässä!!!!!!!!!!!

tästä on jo 13 vuotta, myöhemmin mieli parantui itsekseen mutta en ottanut lääkettä

Olen ollut monta kertaa avoimella osastolla. On ollut tosi mukavaa ja on tutustunut samassa tilanteessa oleviin. Hyvä lääkitys löytyi ja olen nykyään työelämässä ja minulla on ihana perhe. Kaikki on hyvin. Ilman tuota apua, elämäni olisi yhtä helvettiä. Onneksi menin suosituksesta vapaaehtoiseen hoitoon. Kiitos Kupittaa A2.

Minä ole ollut  Tays:in yleissairaalapsykiatrian kriisiosastolla, joka on siis itse Taysin yhteydessä omassa rakenuksessaan. En tiedä lasketaanko nyt ihan hullulaksi sitten?

Olin siellä kaksi kuukautta, ja siellä oli todella hyvä olla. Osasto on avo-osasto joten esim. kaupungille voi lähteä mutta  henkilökunnalle kerrottava kun lähtee. Viikonloput perjantaista puoliltapäivin sunnuntai-iltaan saa olla kotona jos haluaa ja jos ei jostain syystä katsota ettet ole kotikunnossa. Ensimmäinen viikonloppu kaikilla osastolla, sen jälkeen siis vapaasti kotiin jos haluaa.

Minulla oli kaksi omahoitajaa joiden kanssa voi puhua kun sille tuntui. Myös jos omahoitaja ei ollut työvuorossa voi puhua kenelle tahansa. Meillä oli rentoutusryhmä, keskusteluryhmä, toimintaterapia, fysioterapia, papin kanssa elämänkatsomuksellista keskustelua ryhmässä ja erikseen jos halusi. Osastolla kaksi tv:tä, paljon erilaisia aikakauslehtiä tuli tilattuna. Kirjastopalvelu. Lääkäri tarvittaessa. 

Vierailuajat vapaat. Ruokailu neljä kertaa päivässä, jotkut lihoi useamman kilon! Ruoka oli hyvää. Ruokailutilassa jääkaappi johon sai tuoda omia ruokia, kaappiin kahvia ja mitä halusi. Kahvia sai keittää vapaasti. Henkilökunta ei osallistunut ruokailuihin, me potilaat hoidimme sen itse kun keittiöltä tuli ruoat. Tiskivuoro oli jokaisella vuorollaan, koneen lataus ja tyhjennys, astiat kaappiin. Mitähän vielä? Niin, sosiaalityöntekijä auttoi erilaisten hakemusten ym tekemisessä.

Potilasaineisto oli suurelta osin lääkkeistä vieroitettavia, siis kipu- yms. lääkkeistä. Myös kroonisia kipupotilaita, omaisen itsemurhan kokeneita joilla kriisi jne. Kaikkien syitä en tiedä enkä ollut kiinnostunut. Meistä muodostui tosi hyvä ja kiinteä porukka, oli pari naista ja muutama mies tässä "ydinporukassa", eri ikäisiä. Oli ikävä kun porukka alkoi hajota ja ihmiset lähteä koteihinsa. Uusiin ei ehtinyt saada sellaista kontaktia. Sen 2 kk jälkeen minkä olin sisällä, olin vielä kolme viikkoa päiväpotilaana eli kävin kotoa käsin päivisin osastolla. 99% porukasta oli todella tyytyväisiä, ja minulle jäi todella myönteinen kuva ko. osastosta.

Lopunajan Spugetiede kirjoitti:

itse jouduin 1,5 kkdeksi pakkohoitoon pitkän paaston jälkeen , 70 päivää vesipaastoa ja 43kg painoa enää, sieltä en päässyt pakoon kuin laittamalla ne vahvat lääkkeet kielen alle ruokailessa ja sylkemällä ne ulos vessaaa,, muuutn olisin siellä vieläkin, niin sekaisin ne lääkkeet pisti pään kun edes yhden pillerin jouduin pakotettuna joskus ottamaan, ja niitä olisi pitänyt ottaa 5 päivässä!!!!!!!!!!!

tästä on jo 13 vuotta, myöhemmin mieli parantui itsekseen mutta en ottanut lääkettä

arvatkaa paljon lihoin kuukaudessa osastolla kun oli paastonnut vedellä 70 päivää!

30 kg, utta sitten painoinkin vasta 73 kg

nyt paino 90 kg, kaljan syytä kaikki

kirjoita googleen "mootorisaha jonglööri" niin saat vastauksei mitä ainakin on turussa. Pois ei päässy muuten kuin vaihtamalla kotipaikkaa vaikka oli täysin terve.

Itse oon ollut Espoossa Jorvissa mielialahäiriöiden puolella. Suurimmalla osalla potilaista on vaikea-asteinen masennus, joukossa ehkä pari lievästi maanista tai unetonta ihmistä. Aika samoja kokemuksia kuin muilla eli syödään ruokaa ja lääkkeitä, nukutaan, mitään ei tapahdu, välillä jutellaan hoitajan kanssa ja tavataan lääkäriä. Virkeimmät ihmiset katsoo telkkaria ja ulkoilee, mutta aika paljon siellä on ihmisiä, jotka ei jaksa muuta kuin maata sängyssä. Jorvissa tuolla osastolla kannustetaan käymään sairaala-alueen ulkopuolla, esim kotilomalle tai tapaamaan ystäviä, perhettä. Ihan asiallinen meno ollut mun tarpeisiin, viimeksi menin unettomuuden takia. Inhottavaa tosiaan on se, että huonekaveri voi olla kuka tahansa... unisssaan metelelöivä tai kuorsaava pitää ainakin mut hereillä, kun oon herkkäuninen itse.

Vierailija kirjoitti:

kirjoita googleen "mootorisaha jonglööri" niin saat vastauksei mitä ainakin on turussa. Pois ei päässy muuten kuin vaihtamalla kotipaikkaa vaikka oli täysin terve.

suositteleen Turusta pooismuuttamista jos on mielenteveysongelmia, siellä pää hajoaa monella, itse aloin parantumaan kun muutin pääkaupunkiseudulle ja pian linkin ala-asteen opettajana 2 vuotta

Ihan kivaa siellä oli, aika kävi vain usein pitkäksi, kannattaa varata luettavaa ja läppäri mukaan.