Pitäisikö puhua psykologille? Ahdistaa vieläkin Turun puukotukset

Katsoin tänään, että se puujuttu oli Kauppatorilta jo poistettu.

Heippa. Olipa rumasti sanottu myymäläpäällikkösi suusta, vaikka yritti ehkä heittää vitsin siinä onnistumatta. Tuo heitto kannattaa vain unohtaa ja jatkaa töitä ja elämää ihan normaalisti ainakin työn puolesta. Ihmisillä ei aina ole tilannetajua ja se kannattaa antaa mieluummin anteeksi kuin pohtia liikaa yksittäistä heittoa.

Minuakin on tapahtuman jälkeen ahdistanut kävellä ulkona ihan kotikadulla keskustan ulkopuolella ja ahdistanut kun lapset (nuoret) ovat menneet keskustaan ostoksille, mutta uskon että tämä ahdistus on tuntunut yhden jos toisen rinnassa. Vieläkin satunnaisesti mietin tapahtumaa ja että voisiko se tapahtua uudelleen.

Fakta on, että voi. Mutta myös monta muuta asiaa voi tapahtua. Voi jäädä auton alle, kaatua ja lyödä päänsä, kaatua pyörällä, tukehtua ruokaansa, saada ison haavan kotona, ihan mitä vain.

Elämä on kokonaisuudessaan hyvin vaarallista ja tulevaa on mahdotonta ennakoida. Mutta silti on elettävä. Elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna eikä ensi viikolla. Koskaan ei tiedä, milloin oma tai läheisen matka päättyy, aina usein se tulee liian aikaisin ja monia asioita jäi kesken. Elämästä luopumisen ajatus ja se että jotain pahaa tapahtuu, on ihan luonnollista. Kaikki pelkäävät kuolemaa jollakin tasolla, usko pois!

Mutta hiljalleen ahdistus kuitenkin vähenee ja voit joku päivä huomata että tänään mietitkin asiaa vain kerran tai vasta illalla. Ole itselle armollinen, äläkä mieti aikaa jonka käytät asian käsittelyyn (ahdistus). Saat olla ahdistunut, itke ja juttele kaverin kanssa tms. Anna tunteiden olla ja tulla, mutta keskity myös johonkin mukavaan. Katso leffoja, lue kirjoja, rauhoitu kotona, syön jätski tai kakkua, hae heseltä ateria, ole hyvä itselle, käy kävelyllä tai uimassa.

Et voi elämäsi aikana tietää, milloin aikasi tulee täältä lähteä. Siihen asti se on tässä, sinun elämäsi, ei huomenna tai myöhemmin. Jos joku tulee ja vie henkesi Huomenna, olet elänyt.

Kuolemaa ei kannata pelätä. Se vähentää ahdistusta, kun ymmärrät että kuolema on ystäväsi. Se on osa kaikkien meidän elämää ja sinäkin koet sen joskus. Jos helpottaa, niin kuvittele, että jotkut ovat joutuneet täältä lähtemään jo pieninä lapsina kovissa kivuissa tai vastasyntyneinä, oli syy mikä tahansa. Ihminen voi vain rajallisesti omaan aikaansa vaikuttaa. Elämämme on lyhyt vaikka se kestäisi sata vuotta. Se aika kannattaa elää pelkäämättä ja nauttia. Joskus jollakin hetkellä, oman sairauden tai ulkopuolisen tekijän vaikutteensa alla, elämässäsi kuolema tavallaan pelastaa (en ole uskovainen) sinut tuskastasi. Mieti, että kuinka moni pieni lapsikin on jo kulkenut tuonelan portista. Jos hän on onnistunut, ei ole sinullakaan pelättävää.

Kun miettii näitä asioita näin eri vinkkelistä, voi ehkä löytää jonkinlaisen sisäisen rauhan ja uskoa että huomisen jälkeen tulee seuraava päivä, ja että päivä on hyvä. Ja vaikka se olisi elämäsi kamalin päivä, joudut sen silti kohtaamaan. Kohtaatko sen peläten sillä hetkellä vai Kohtaatko sen pelättyäsi viikkoja tai kuukausia ehkä vuosia.

Kaikkea hyvää sinulle ja muista että nuo tapahtumat ovat kuitenkin harvinaisia ja maailma on paljon turvallisempi paikka kuin vuosikymmeniä sitten. Mene juttelemaan psykologille jos siltä tuntuu, kaverille tai jollekin.