Anoppi vihastuttaa :(
Anoppi oli mennyt " markkinoimaan" aviomiestäni (aviomieheni jo monen vuoden ajalta, onnellisesti!) eräälle naiselle. Nyt tuntuu siltä, että tähän loppui minun puoleltani kauniit tavat ja yritys olla edes suhteellisen hyvissä väleissä anopin suhteen!
Kommentit (10)
Törkeä eukko, anna elää ihan omaa elämäänsä.
Kaikenlaista olen anopin suhteen kestänyt, eikä se lopultakaan ole meidän vankkaa parisuhdettamme horjuttanut. Mieheni saa (halutessaan) ihan vapaasti kyläillä, mutta itse en aio enää sitä tehdä.
törkeetä käytöstä ja vielä aikuiselta ihmiseltä
Kaikenlaista piikittelyä yms. olen oppinut vuosien mittaan sietämään, tavallaan, mutta tämä oli jo huippu. Eikä anoppiraasu edes tajua, että parisuhteemme on sen verran syvällistä laatua, että kaikesta me puhumme keskenämme. Ihan kaikesta. Mutta nyt kyllä vihastuttaa!
Mullekin on tyrkytetty varattua miestä. Isänsä yritti saada meitä yhteen, mutta unohti mainita poikansa puolisosta. Homma kariutui sitten siihen, mutta kävi kyllä selväksi, miten huonona hän miniäänsä piti.
Hän yrittää saada miestäni esim. osallistumaan kaiken maailman paritusohjelmiin. Me ollaan kuitenkin oltu naimisissa jo 21 vuotta (yhdessä 29 vuotta) ja lapsiakin viisi.
Ja mistä sitäpaitsi tiedät? Tuskin anoppi sitä sinulle itse on kertonut, että aikoo särkeä avo/avioliittonne?
onko teillä ollu anopin kaa " ongelmia" ?? tai siis anoppi ei hyväksy suo pojallensa?