Millaisia ajatuksia / tunteita Tuntematon herätti teissä?

"Jouduin" ystävieni kanssa Tuntematonta katsomaan heti ensi-iltapäivänä, vaikka en mielelläni katso sotaelokuvia. Tarina on tuttu sekä kirjan että aikaisempien leffaversioiden takia, joten en odottanut mitään säväyttävää kokemusta enkä sitä, että mitään erityisiä ajatuksia elokuvan pohjalta nousisi.

No nousi kuitenkin. Päällimmäisenä on tietenkin ajatus sodan mielettömyydestä ja turhuudesta, ja yksilöitä kohdanneista tragedioista. Sen lisäksi tuli yllättävä ajatus omaan avioliittoon liittyen. Sota-aikaan saivat monet rakkaustarinat surullisen lopun. Avioliittoja solmittiin nopealla aikataululla, ja usein lopputulos oli naiselle leskeksi jääminen. Tarinassa Hietasen kohtaaminen petroskoilaisen naisen kanssa on jäänyt myös mieleen. Miten arvokkailta ja erityisiltä mahtavatkaan tuntua kosketukset ja suudelmat, jotka voivat jäädä viimeisiksi. Ja jos eivät jää, miltä on mahtanut tuntua jälleennäkeminen pitkän erossaolon ja pelon jälkeen.

Niin se yllättävä ajatus itselläni oli se, miten vähän osaan ainakin itse arvostaa sitä, että saan olla mieheni kanssa yhdessä. Suhteemme on jo aikoja sitten asettunut uomiinsa, alkuaikojen kipinä on auttamatta hiipunut ja toisen ottaa helposti itsestäänselvyytenä. Ei edes jaksa enää vaivautua selvittämään olisiko siellä pinnan alla vielä jotain odottamatonta ja kiinnostavaa. Läheisyyttä on, mutta ei enää samalla lailla spontaania ja intohimoista kuin ennen.

Ehkä siis tämä elokuva toimi hyvänä herätyksenä. En missään nimessä kaipaa itselleni mitään sotakokemuksia, mutta vähän voisi yrittää panostaa siihen kiitollisuuteen omasta elämästä.