Mummoni on paras ystäväni, äitini ei kestä.

Vanhempani ovat eronneet ollessani pieni. Ja vain minä jäin äidin luokse. Hän yritti koko lapsuudeni erottaa minua mummosta, mutta onneksi isäni vei minut aina sinne. Isompana menin jo itse.

Tuntuu enemmän, että mummo olisi siskoni. Hän sanoo minusta samaa.. Hänen siskonsa kuoli ollessaan vasta 15, ja mummo sanoo välillä, että muistutan niin paljon hänen siskoaan.

Koen myös olevani vanha sielu. Ja muistan asioita joita ei ole voinut tapahtua minulle. Välillä tosissani uskon uudelleen syntymään.. Monet paikat tuntuvat ihanilta, ja kun kerron niistä mummolle, hän kertoo olleensa samassa paikassa siskonsa kanssa ym erikoista. Ehkä näiden juttujen takia äitini ei pidä mummosta juurikaan.

Ap

Äitisi on todennäköisesti kateellinen, jos teidän välinne eivät ole yhtä läheiset ja mutkattomat kuin sinun ja mummon. Onko mummo kovinkin iäkäs? Nauti kuitenkin mummon seurasta niin pitkään kuin on mahdollista äläkä välitä äidin päivittelyistä. Olet ehkä erilainen nuori muttet outo.

Ehkä opiskelijaelämääkin kannattaa kuitenkin kokeilla, kun se on vielä ajankohtaista, ettei myöhemmin tarvitse katua ja haikailla menetettyjä mahdollisuuksia. Myös omanikäisten kavereiden seura on tärkeää, myös työsuhteiden kannalta.

Kuulostaa ihanalta. <3 Oma mummini on jo siinä kunnossa ettei hän enää taida edes tunnistaa. Vietin kuitenkin aikoinaan hänen kanssa aika paljon aikaa mutta silti nyt jälkeenpäin mietin mitä kaikkea olisi voinut vielä tehdä ja jutella.  Ei sun tarvitse äitiäsi kuunnella, toki silti mummin kanssa ajan viettäminen ei tarvitse tarkoittaa, että et ikinä voisi nähdä oman ikäisiäsi.:-) Mutta mummisi varmasti arvostaa ja, jos sinäkin niin onhan toi nyt ihanaa yhdessäoloa. 

Olet outo. Mutta mitäs sitten? Pidä linjas, oma on elämäsi jonka vietät niin kuin parhaaksi näet. Jos viihdyt paremmin mummosi seurassa niin tottakai vietät aikaasi siellä missä viihdyt.

Äitisi voi olla kateellinen, jos teidän keskinäiset välit on etäisemmät. Tai hän voi olla huolissaan siitä, että päädyt jumiin vanhuksen hoitajaksi, etkä uskalla lähteä. Oletko liian tunnollinen, vaikka tilanne huononisi niin ottaisitko tilasi?

Jos mummo on hyvä tyyppi niin ei huolta. Jos osaa manipuloida, niin on huolta.

On kyllä ihanaa viettää aikaa mummon kanssa. Välillä mietin mitä oikein teen jos hän joskus kuolee.. Lähettelemme videoita what·s upissa yms päivittäin..

En vaan suunnattomasti nauti oman ikäiseni seurasta. Keskustelu on niin pinnallista, ja nopeaa..

Ap

Ei minua haittaisi olla hänen omaishoitaja, jos sellainen tilanne tulisi. Osaisin kuvitella, että sellainen olisi rankkaa, mutta antaisi myös paljon. Pitkä hyvästi, ja hän saisi olla kanssani ja minä hänen luonaan viimeiseen asti.

Koen elämän matkana, joka on täynnä kaikkia opetuksia ja kokemuksia. Olen mm joutunut raiskatuksi, mikä oli aivan kamalaa. Mummolle kerroin tästäkin, ja hänelle oli käynyt lähes sama. Silti sekin kokemus piti tapahtua. En muuten osaisi auttaa tai ymmärtää saman kokeneita.

Ap

äitini on järkyttynyt.. Hänestä minun pitäis juhlia, ja viettää aikaa koulukavereiden kanssa.. En kuitenkaan saa mitään iloa haalaribileistä tms. Olenko outo?

En vaan suunnattomasti nauti oman ikäiseni seurasta. Keskustelu on niin pinnallista, ja nopeaa..

Kaikella kunnioituksella, äitisi ei ole välttämättä täysin väärässä, vaikka viesti voikin tulla ulos kärjistettynä.

Olin sinun ikäisenäsi (noin 20 vuotta sitten) vähän samankaltaisessa tilanteessa. Neuvona voin sanoa, että jos jotain parikymppisvuosistani kadun niin sitä, että jätin melkein kaikki koulukavereiden kanssa yhteiset menot menemättä. Jos olisin antanut tilaisuuden, olisin saanut nähdä, että siellä oli paljon mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Joitakin pinnallisiakin toki oli, mutta kaikki ovat vuosien aikana aikuistuneet.

Minulla oli itselläni paljon oman elämän ongelmia, jotka vaikuttivat vetäytymiseeni. Syyttelin itseänikin, mutta luvattoman paljon syytä latasin myös muiden niskaan juuri tuolla pinnallisuus ym. selityksillä. Tosiasiassa heidän maailmansa oli minulle niin outo, että lähestyminen tuntui vieraalta ja pelottavalta. Vähän kuulostaa siltä, että sinulla on myös elämänkokemuksia, jotka aikaansaavat erillisyyden kokemusta ikäisiin. Älä kuitenkaan heivaa koko ikäluokkaasi ikkunasta. Aikuisena voi olla vaikeaa aloittaa uusien ystävyyssuhteiden muodostaminen täysin tyhjältä pöydältä, jos kaikki "verkostoituminen" on aiemmin jäänyt tekemättä. Kokemusta on tästäkin. Missään ikävaiheessa ei voi varmana tietona tietää, mitä ja minkälaisia ihmissuhteita vaikkapa 10-20 v kuluttua elämältään toivoo. Pääsääntöisesti on hyvä idea, että joku kontakti omaan ikäpolveen säilyy.

Niin. Olen kyllä miettinyt, että pitäisi olla sosiaalisempi. Mutta en oikeasti pysy jutussa mukana. Humalassa olo ahdistaa, ja pelkään että joku tekee jotain pahaa..

Säikähdän helposti, ja ahdistaa kaikki iskuyritykset niin paljon. En osaa kohteliaasti ilmaista etten ole kiinnostunut, ja jos joku kysyy mielipidettäni, tuntuu ettei vastaukseni kiinnosta, vaan kaikki on ok, tavoitteena jatkot..

En koe olevani mitenkään älykkäämpi, vaan erilainen, outo ja sosiaalisesti älyttömän kömpelö. Mummon kanssa olen rento, hauska, hullutteleva ja iloinen, enkä pelkää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olen kyllä miettinyt, että pitäisi olla sosiaalisempi. Mutta en oikeasti pysy jutussa mukana. Humalassa olo ahdistaa, ja pelkään että joku tekee jotain pahaa..

Säikähdän helposti, ja ahdistaa kaikki iskuyritykset niin paljon. En osaa kohteliaasti ilmaista etten ole kiinnostunut, ja jos joku kysyy mielipidettäni, tuntuu ettei vastaukseni kiinnosta, vaan kaikki on ok, tavoitteena jatkot..

En koe olevani mitenkään älykkäämpi, vaan erilainen, outo ja sosiaalisesti älyttömän kömpelö. Mummon kanssa olen rento, hauska, hullutteleva ja iloinen, enkä pelkää.

Ap

Eli hoidat traumaa mummoterapialla. Se on varmasti hyväkin asia. Mutta kuten tuo edeltävä varoittelija, pelkään että saatat väistellä omaa elämääsi tuossa.

Voisitko harkita ottavasi vaikka iltaisin puoli tuntia aikaa miettiäksesi asioita äitisi kannalta - miten hän mahtaa tilanteen nähdä. Veikkaan, että hän on huolestunut ja hädissään, että vetäydyt aina vain enemmän kunnes sinusta tulee liian arka ottamaan kontaktia naispuolisiinkaan ikätovereihin.

Parikymppisenä ihmisellä on muutenkin helposti vaikea elämäntilanne, kun pitäisi osata olla aikuisiksi, mutta elämässä on niin paljon uutta, ja oma nuoren aikuisen päänuppikin on vielä outo. Ei ole vielä ehtinyt opettaa itselleen, miten aikuistumiseen liittyvät ahdistukset olisi viisainta kohdata. Näin siis silloinkin, kun ei ole käsiteltävänä raiskauksen kaltaista traumaa, joka voi vakavasti rajoittaa tulevaisuuttasi, jos se jätetään silleen.

Mummosi on varmasti kiva ihminen. Hän ei kuitenkaan taida katsoa asiaa tarpeeksi sinun kannaltasi, jos hän ei rohkaise ja vähän tyrkikin sinua ajattelemaan tulevaisuuttasi. Mitä toivoisit sen olevan? Mummosi voisi myös yrittää toimia välittäjänä sinun ja äitisi välillä, jotta saisit laajempaa näkökulmaa.

Anteeksi, mutta tämä kuulostaa kyllä enemmän jo jonkun (miniäänsä inhoavan) anopin/mummon unelmalta, jolla provoaa :D

On mummo kysellyt kavereista ym, mutta ymmärtää kun kerron millaista se on. Kyllä hän sanoo, että rohkeasti ulos vain. Mutta ei ahdistele kuten äitini.

Äitini on ylisosiaalinen, eikä jaksa keskittyä kauaa mihinkään. Hänellä on iso kaveriporukka lapsuudesta saakka... Minulla on yksi ikäiseni ystävä, joka opiskelee toisella paikkakunnalla. Sitten on pari koulukaveria joiden kanssa on tehty joitakin kouluun liittyviä tehtäviä.

Mummon kanssa elämä on kuitenkin hauskinta!

Ap