Erikoinen ongelma: perhe ei hyväksy pk-seudulla syntynyttä poikaystävääni :(

Ei ne sitten varmaan suakaan halua tavata.

Teidän täytyy olla yhdessä vahvempia kuin perheen mielipide.

Savolaiset on outoja.

Anna katso, miksi heidän pitäisi hänet hyväksyä.

1/5

Vierailija kirjoitti:

Eivät halua tavata, vaikka mies on täysin suomalainen ja järkevä. Suvussamme katsotaan heti kieroon jos kumppani ei ole samasta tuppukylästä. :(

Kerro niille sisäsiittoisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne sitten varmaan suakaan halua tavata.

Äiti ja sisko yrittävät saada minut yhteen samassa kaupungissa asuvan perhetutun pojan kanssa, vaikka minulla on jo poikaystävä. :(

Kyllä onkin erikoinen ongelma. Mun pk-vanhemmat hyväksyivät savolaisen vävyn ja minä olen aina tervetullut Kuopioon.

Voihan pahus. Sisäsiittoisuus teidän suvussanne on ihan ilmeistä jo. Juokse.

Poikaystävä voittaa tässä. Kukapa nyt ihan ehdoin tahdoin haluaisi liittyä johonkin Syvä joki-porukkaan.

Meillä aivan sama.

Minä olen helsinkiläinen ja sitä en ole saanut ikinä anteeksi miehen suvun silmissä.

Trololooo

Heh, no onhan tuo nyt aika ymmärrettävää. Harva ei helsinkiläinen varmaan haluasisi sukuun paljasjalkaisia helsinkiläisiä. Se ei tarkoita, etteikö helsinkiläisissäkin olisi ihan järkeviä ihmisiä, mutta riski on aika suuri.

Vierailija kirjoitti:

Poikaystävä voittaa tässä. Kukapa nyt ihan ehdoin tahdoin haluaisi liittyä johonkin Syvä joki-porukkaan.

Kiitos tästä!

No ei ihmekkään että noin sisäsiittoisessa suvussa katsotaan kieroon

No onneksi näitä asioita ei tarvitse perheeltä kysyä. Perheen on vaan hyväksyttävä aikuisen ihmisen oma valinta, tai oltava hyväksymättä ja hyväksyttävä että välitä omaan lapseen heikkenee tai katkeaa. Useimmat eivät "alkukiukuttelun" jälkeen kuitenkaan halua välejä kokonaan poikki vaan lopulta, ehkä vähän pitkin hampain ensin, hyväksyvät toisen kumppanin, ja usein paremmin tutustuessaan sitten paremmin.

Itselläni tämä tuli vastaan kun löysin ulkomaalaisen miesystävän työkuvioista. Ei ole muslimi tai kovin eksoottinen vaan ihan espanjalainen. Mutta vanhemmillani nousi ihan kauhea pelko miten mulle käy. Kuulemma espanjassa naiset kulkee "esiliinan" kanssa ja on alistettuja, miehet hakkaa ja pettää kaikki, jos meille tulee lapsia niin nekin kaapataan ulkomaille. Isä huusi ja äiti itki ja rukoili, että lopettaisin suhteen ja etsisin kunnollisen suomalaisen miehen. En toki näin tehnyt. Pariksi vuodeksi jouduin katkaisemaan yhteydenpidon vanhempiin, koska ainoa mitä he puhuivat, oli paasaaminen miesystävästäni. Jossain vaiheessa sitten ilmoitin naimisiinmenostamme ja siitä että lapsikin on tulossa, ja vähitellen alkoivat hyväksyä asian että eipä sille enää mitään voi että yhdessä ovat, joten paasaaminen on turhaa.

Minä olen helsinkiläisten vanhempien lapsi, mutta he muuttivat maalle kun olin pieni. Olen siis ihan maalaiskylässä kasvanut, osaan lypsää, kalastaa, perata kalat, kasvattaa kanoja jne. Kälyni eivät tod osaa.

Savokainuulaiset appivanhemmat eivät vaan kestä taustaani.

Heille minä edustan jotain ihmeellistä helssinkiläistä herrakansaa, jota pitää solvata, mollata, pällistellä ja pilkata joka käänteessä.

Anopin sisko asui joskus takavuosina vuoden Matinkylässä, joten appivanhemmat tietävät mielestään kaiken Helsingistä.

Ei voi taas muuta kuin herraa kiittää siitä että synnyin stadiin

Helsinkiläisenä miehenä voin sanoa että eihän täällä olekaan mitään sen parempaa, kuin maalta tulleet työt, jotka eivät tiedä kaupungin menoa ja höpöttelevät mie, sie juttuja

Onhan se kyllä hieman rohkeaa alkaa seurustelemaan helsinkiläisen kanssa, niillä on aika ihmeellisiä kulttuurisia käytäntöjä. Miettisin nyt tarkasti kannattaako.