Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väsynyt suorittamiseen ja kilpailuun
15.10.2017 |
Ketään muuta samanlaista? Elämässäni on siis periaatteessa kaikki kunnossa, on töitä, opiskelupaikka kiinnostavalta alalta, ystäviä...olen vain niin väsynyt tähän suorittamiseen. Opiskelusta säästetään koko ajan. Ei enää kontaktiopetusta, vaan itsenäistä onnettomilla verkkoalustoilla ja verkkoluentoina, jotka eivät toimi. Töissä pärjään kyllä ihan hyvin, mutta koulu tökkii. Ei ala, vaan se millaiseksi opiskelu on mennyt. En pysty sellaiseen, että suunnittelen elämäni verkkoluentojen ja tehtävien pohjalta. En ole kovin järjestelmällinen ihminen. Kaipaisin enemmän kontaktiopetusta ja perinteistä koulua. Jotenkin en vain jaksa elämääni tällä hetkellä...olen todella väsynyt siihen, että joudun pinnistelemään ihan älyttömästi joka ikinen päivä. Haluaisin ottaa edes hetken heieman rennommin. Suorittaa vähemmän. Elää ilman, että teen jotain kokoajan joidenkin muiden tähden. Tehdä jotain millä on merkitystä.
Kommentit (19)
Oravanpyörä masentaa. Minulla ekonomiopinnot takana ja uraputkea kohta 7 vuotta.
Toisaalta joku rento oleskelu ei myöskään kiinnosta, tekemättömyys on vielä ahdistavampaa!
M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen siis ap. Saan tehtyä ihan hyvin niitä asioita, jotka kiinnostavat. Mutta ne, jotka koen turhaksi tai epämiellyttäviksi jäävät tekemättä. Ei tämä ennen ole ollut tällaista. Aina ennen olen saanut tsempattua itseni tekemään ne pakolliset epäkiinnostavat jututkin kunnialla. Enää en...en ymmärrä.
Edelleen ap
Vierailija kirjoitti:
Oravanpyörä masentaa. Minulla ekonomiopinnot takana ja uraputkea kohta 7 vuotta.
Toisaalta joku rento oleskelu ei myöskään kiinnosta, tekemättömyys on vielä ahdistavampaa!
M33
Sama! Tekemättömyys ahdistaa, vähintään yhtä paljon. Tahtoisin vain paeta jonnekin. Voisin ihan hyvin lähteä, tehdä vapaaehtoistöitä maailmalla ja elää niin. En vieroksu töiden tekemistä, siitä ei ole kyse. En halua vain laiskotella. Mutta en jaksa enää sitä, että toistan rutiineja ja teen asioita, jotka ovat turhia. Joissa ei ole mitään mieltä. Tuntuu, että hukkaan elämäni ja yritän pakottaa itseni johonkin sellaiseen, mitä en ole. En myöskään tiedä, mitä vaihtoehtoisesti olisin. Helvetin ahdistavaa (anteeksi kiroilu)
Ap
En ole tehokas, järjestelmällinen, kunnianhimoinen, en välitä rahasta...haluan tehdä asioita sydämestäni, en siksi, että on pakko. En jaksa täytellä enää kelan papereita. En jaksa selvitellä kouluasioita. En aikatauluttaa elämääni. Tuntuu että olen ihan vääränlainen tähän yhteiskuntaan. Joudun jatkuvasti pinnistelemään ja ponnistelemaan, jotta olisin oikeanlainen ja saisin elämäni järjestettyä siten miten muillakin ihmisillä.
Ap
Minua rasittavat etenkin "ryhmätyö ryhmätyön vuoksi" -tyyppiset tehtävät, jotka eivät simuloi töissä tarvittavia taitoja. Töissä tehdään usein ryhmätöitä niiden kanssa, joilla on erilainen osaamisprofiili. Koulussa kaikki lukevat sen saman kappaleen, poimivat sieltä ne samat asiat ja kirjoittavat työn ihan yhtä hyvin yhdessä kuin yksinkin. Kukaan ei aidosti tarvitse kenenkään apua vaan aikaa menee vain todella paljon hukkaan. Töissä kunkin panosta tarvitaan ja muut eivät välttämättä edes osaa tehdä toistensa työtä monitieteellisessä tiimissä. Tuolloin yhteistyössä on joku järki ja kukin voi aidosti kokea panoksensa tärkeäksi. Kunkin on myös pakko tehdä osuutensa eikä kukaan voi luistaa vastuistaan, koska ryhmän paine on aito. Jos viisi ihmistä etsii tietoa tismalleen samasta asiasta, käy helposti niin, että ahkerin ehtii tehdä kaiken ensin, mikä on epäreilua ja naurettavaa ajanhukkaa hänen kannaltaan! Hän saisi homman valmiiksi viikossa -ryhmässä siihen menee kaksi kuukautta! Ymmärrän tällaisen peruskoulussa ja lukion alussa, mutta leikkiryhmätyöt aikuisille lähinnä naurattavat.
Mikään ei vähennä yhteistyötaitoja tehokkaammin kuin turhat ryhmätyöt! Osa huomaa ylisuorittavansa ja osa alisuorittaa eikä opi mitään! Ylisuorittajaa ketuttaa kaikki se hukattu aika. Alisuorittajaa ketuttaa, kun joku painostaa, vaikka saa tehtyä heti itsekin. Niin turhaa pelleilyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tehokas, järjestelmällinen, kunnianhimoinen, en välitä rahasta...haluan tehdä asioita sydämestäni, en siksi, että on pakko. En jaksa täytellä enää kelan papereita. En jaksa selvitellä kouluasioita. En aikatauluttaa elämääni. Tuntuu että olen ihan vääränlainen tähän yhteiskuntaan. Joudun jatkuvasti pinnistelemään ja ponnistelemaan, jotta olisin oikeanlainen ja saisin elämäni järjestettyä siten miten muillakin ihmisillä.
Ap
Helppo se on tietysti sanoa, mutta ehkä meidän elämän merkityksettömyyteen kyllästyneiden tosiaan kannattaa repäistä itsemme irti oravanpyörästä ja lähteä sinne vapaaehtoistyöhön tai yleishyödylliseen työhön maahan, jossa ei vaadita koulutusta. Suomeen työttömäksi jääminen ei ole minulle vaihtoehto. Jotakin mielekästä ammattia olen kyllä pohtinut. Esimerkiksi sairaanhoitaja. Ikävä kyllä työajat eivät sovi minulle. Suvussa on useita vuorotyön riskeihin liian varhain kuolleita.
Vierailija kirjoitti:
Minua rasittavat etenkin "ryhmätyö ryhmätyön vuoksi" -tyyppiset tehtävät, jotka eivät simuloi töissä tarvittavia taitoja. Töissä tehdään usein ryhmätöitä niiden kanssa, joilla on erilainen osaamisprofiili. Koulussa kaikki lukevat sen saman kappaleen, poimivat sieltä ne samat asiat ja kirjoittavat työn ihan yhtä hyvin yhdessä kuin yksinkin. Kukaan ei aidosti tarvitse kenenkään apua vaan aikaa menee vain todella paljon hukkaan. Töissä kunkin panosta tarvitaan ja muut eivät välttämättä edes osaa tehdä toistensa työtä monitieteellisessä tiimissä. Tuolloin yhteistyössä on joku järki ja kukin voi aidosti kokea panoksensa tärkeäksi. Kunkin on myös pakko tehdä osuutensa eikä kukaan voi luistaa vastuistaan, koska ryhmän paine on aito. Jos viisi ihmistä etsii tietoa tismalleen samasta asiasta, käy helposti niin, että ahkerin ehtii tehdä kaiken ensin, mikä on epäreilua ja naurettavaa ajanhukkaa hänen kannaltaan! Hän saisi homman valmiiksi viikossa -ryhmässä siihen menee kaksi kuukautta! Ymmärrän tällaisen peruskoulussa ja lukion alussa, mutta leikkiryhmätyöt aikuisille lähinnä naurattavat.
Mikään ei vähennä yhteistyötaitoja tehokkaammin kuin turhat ryhmätyöt! Osa huomaa ylisuorittavansa ja osa alisuorittaa eikä opi mitään! Ylisuorittajaa ketuttaa kaikki se hukattu aika. Alisuorittajaa ketuttaa, kun joku painostaa, vaikka saa tehtyä heti itsekin. Niin turhaa pelleilyä!
Olen samaa mieltä. Ryhmätöissä ei ole mitään järkeä. Ne ei motivoi ketään. Juuri tuo säätäminen aikataulujen kanssa, tehtävän parissa, jossa ei useinkaan ole mitään mieltä. Työelämässä asiat, joita tehdään, on konkreettisia. Ja yleensä hyödyllisiä. Nykyinen korkeakouluopiskelu tuntuu siltä, kun palaisi tarhaan. Askarrellaan paskarrellaan asioiden ympärillä ja yritetään näyttää siltä, että tässä tehtäisiin muka jotain merkittävää. Vaikka kaikki tekevät vain suorituksen tähden ja usein sellaisella aikataululla, että hyvin vähän mitään hyödyllistä jää käteen. Aikuisia ihmisiä vahditaan ja valvotaan...alani voisi oppia vallan hyvin työssäoppimisena, jolloin saisin oppimani asiat heti käyttöön ja tekisin jotain konkreettista. Jotain mikä motivoisi. Mutta ei kun pitää istua koulun penkillä, tai nykyisin kotona tuijottamassa ruutua. Muka oppimassa. Vaikka kukaan ei opeta, kaikki pitää nykyään oppia itse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua rasittavat etenkin "ryhmätyö ryhmätyön vuoksi" -tyyppiset tehtävät, jotka eivät simuloi töissä tarvittavia taitoja. Töissä tehdään usein ryhmätöitä niiden kanssa, joilla on erilainen osaamisprofiili. Koulussa kaikki lukevat sen saman kappaleen, poimivat sieltä ne samat asiat ja kirjoittavat työn ihan yhtä hyvin yhdessä kuin yksinkin. Kukaan ei aidosti tarvitse kenenkään apua vaan aikaa menee vain todella paljon hukkaan. Töissä kunkin panosta tarvitaan ja muut eivät välttämättä edes osaa tehdä toistensa työtä monitieteellisessä tiimissä. Tuolloin yhteistyössä on joku järki ja kukin voi aidosti kokea panoksensa tärkeäksi. Kunkin on myös pakko tehdä osuutensa eikä kukaan voi luistaa vastuistaan, koska ryhmän paine on aito. Jos viisi ihmistä etsii tietoa tismalleen samasta asiasta, käy helposti niin, että ahkerin ehtii tehdä kaiken ensin, mikä on epäreilua ja naurettavaa ajanhukkaa hänen kannaltaan! Hän saisi homman valmiiksi viikossa -ryhmässä siihen menee kaksi kuukautta! Ymmärrän tällaisen peruskoulussa ja lukion alussa, mutta leikkiryhmätyöt aikuisille lähinnä naurattavat.
Mikään ei vähennä yhteistyötaitoja tehokkaammin kuin turhat ryhmätyöt! Osa huomaa ylisuorittavansa ja osa alisuorittaa eikä opi mitään! Ylisuorittajaa ketuttaa kaikki se hukattu aika. Alisuorittajaa ketuttaa, kun joku painostaa, vaikka saa tehtyä heti itsekin. Niin turhaa pelleilyä!
Tähän lisäisin vielä, etten ole edes yksinäinen tai introvertti. En osaa edes kuvitella, kuinka kamalaa heillä on! Olen sosiaalinen ja minulla on laaja ystäväpiiri. Ryhmätöiden tekeminen on hauskaa ja nauramme paljon. Siltikin se on minusta turhaa ja hukkattua aikaa. Voimme nauraa ja puhua p...aa kahvilassakin! Kukaan meistä ei oikeasti hyödy siitä oppimismielessä. Yleensä keskustelu meneen täysin sivuraiteille. Jos näitä tehdään, koska halutaan kehittää opiskelijoiden sosiaalisia taitoja, niin mieluummin menisimme vaikka kahvilaan puhumaan p....a : ) Sitä se ryhmätyö kuitenkin on... Myös yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua rasittavat etenkin "ryhmätyö ryhmätyön vuoksi" -tyyppiset tehtävät, jotka eivät simuloi töissä tarvittavia taitoja. Töissä tehdään usein ryhmätöitä niiden kanssa, joilla on erilainen osaamisprofiili. Koulussa kaikki lukevat sen saman kappaleen, poimivat sieltä ne samat asiat ja kirjoittavat työn ihan yhtä hyvin yhdessä kuin yksinkin. Kukaan ei aidosti tarvitse kenenkään apua vaan aikaa menee vain todella paljon hukkaan. Töissä kunkin panosta tarvitaan ja muut eivät välttämättä edes osaa tehdä toistensa työtä monitieteellisessä tiimissä. Tuolloin yhteistyössä on joku järki ja kukin voi aidosti kokea panoksensa tärkeäksi. Kunkin on myös pakko tehdä osuutensa eikä kukaan voi luistaa vastuistaan, koska ryhmän paine on aito. Jos viisi ihmistä etsii tietoa tismalleen samasta asiasta, käy helposti niin, että ahkerin ehtii tehdä kaiken ensin, mikä on epäreilua ja naurettavaa ajanhukkaa hänen kannaltaan! Hän saisi homman valmiiksi viikossa -ryhmässä siihen menee kaksi kuukautta! Ymmärrän tällaisen peruskoulussa ja lukion alussa, mutta leikkiryhmätyöt aikuisille lähinnä naurattavat.
Mikään ei vähennä yhteistyötaitoja tehokkaammin kuin turhat ryhmätyöt! Osa huomaa ylisuorittavansa ja osa alisuorittaa eikä opi mitään! Ylisuorittajaa ketuttaa kaikki se hukattu aika. Alisuorittajaa ketuttaa, kun joku painostaa, vaikka saa tehtyä heti itsekin. Niin turhaa pelleilyä!
Olen samaa mieltä. Ryhmätöissä ei ole mitään järkeä. Ne ei motivoi ketään. Juuri tuo säätäminen aikataulujen kanssa, tehtävän parissa, jossa ei useinkaan ole mitään mieltä. Työelämässä asiat, joita tehdään, on konkreettisia. Ja yleensä hyödyllisiä. Nykyinen korkeakouluopiskelu tuntuu siltä, kun palaisi tarhaan. Askarrellaan paskarrellaan asioiden ympärillä ja yritetään näyttää siltä, että tässä tehtäisiin muka jotain merkittävää. Vaikka kaikki tekevät vain suorituksen tähden ja usein sellaisella aikataululla, että hyvin vähän mitään hyödyllistä jää käteen. Aikuisia ihmisiä vahditaan ja valvotaan...alani voisi oppia vallan hyvin työssäoppimisena, jolloin saisin oppimani asiat heti käyttöön ja tekisin jotain konkreettista. Jotain mikä motivoisi. Mutta ei kun pitää istua koulun penkillä, tai nykyisin kotona tuijottamassa ruutua. Muka oppimassa. Vaikka kukaan ei opeta, kaikki pitää nykyään oppia itse.
Ap
Niinpä! Ei myöskään ole kyse siitä, ettenkö minä rakastaisi oppia uusia asioita. Rakastan! Siksihän hain yliopistoon! Totta kai ymmärsin, että välillä täytyy opiskella sellaista, mitä ei halua. Eikä kaikkien kurssien työtavat voi mitenkään sopia itselle. Se nyt on selvä. Mutta kun nykyään lähes joka kurssilla on jotain hämärää ylimääräistä säätöä. Koskaan ei voi vain syventyä tenttikirjaan ja luentoihin rauhassa ja vain oppia ja pohtia lukemaansa sekä sen suhteutumista aiemmin opittuun!
Olen ahkera ja älykäs ihminen. En minä tarvitse koko ajan jotain säälittäviä välitehtäviä kuin pikkulapset! Saan asiat tehtyä ja kappaleet luettua muutenkin. Kaikki säätö vain estää oppimista, kun johonkin turhanpäiväiseen menee aikaa ja hermoja.
Kuulostaa muuten painajaismaiselta, että sinun yliopistossasi kaikki tiedon jäsennys on sälytetty opiskelijalle. Vaikka yliopistossa tämä on ymmärrettävää, niin sen tulisi sitten riittää! Kirjatentti, sinä luet kirjan ja jäsennät sen mielessäsi ja tämä testataan tentillä! Siinä se! Mutta ei. Kaikenlaisiin välitehtäviin, nettitentteihin ja nettiluentoihin pitää osallistua sen oppimisen ja tiedonjäsennyksen lisäksi! Eikö kukaan tajua, että tämä on älyllisesti haastavampaa kuin kanditasolla on ollut koko yliopiston historiassa!
Minä tiedän, sillä olen opiskellut toisen tutkinnon vuonna 2008. Nykyään on moninkertaisesti rankempaa, kilpailu on koventunut ja aikataulu tiukentunut. Opinnot ovat älyllisesti haastavampia, sillä tieto on pirstoutunut ja täysin opiskelijan vastuulla paitsi jäsentää se, myös soveltaa tehtävissä. Yksin. Professoreillekin tällainen tekee tiukkaa! Tästä hyötyvät vain ne, jotka tekevät kaiken vähän sinne päin eivätkä edes halua oppia mitään. Kaikkein laiskin ja surkein aines hyötyy eniten ja koska he läpäisevät kurssit nopeiten, he ovat tulevaisuuden työntekijöitä. Onnea vain tulevaisuuden tietoyhteiskunta!!!! Tekisi mieli aivovuotaa tästä pelle-yliopistosta ulkomaille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään jaksa enää stressata, miten olisin mahdollisimman houkutteleva työntekijä. En jaksa kilpailla muiden kanssa. Uskon että olemalla oma itseni olen parhaimmillani. En olemalla joku muu jonkun muun taidoilla. Ja miksi pitäisi kilpailla työpaikoista? En ymmärrä. Elämässä ei ole mitään järkeä. Yhteiskunnassa ei ole mitään järkeä. Laitetaan yksilöt kilpailemaan toinen toisiaan vastaan, jotta ne työhön pääsevät saisivat elannon. Ennen jokaisella oli oma roolinsa yhteiskunnassa. Nykyään kaikkien pitää mahtua samaan muottiin, jotta olisi hyväksytty ja hyödyllinen. En jaksa enää tätä kilpailuakaan. Minulle sopii ihan hyvin keskinkertaisuus. En halua olla paras yhtään missään. En jaksa enää tätä tolkutonta stressiä kaikesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua rasittavat etenkin "ryhmätyö ryhmätyön vuoksi" -tyyppiset tehtävät, jotka eivät simuloi töissä tarvittavia taitoja. Töissä tehdään usein ryhmätöitä niiden kanssa, joilla on erilainen osaamisprofiili. Koulussa kaikki lukevat sen saman kappaleen, poimivat sieltä ne samat asiat ja kirjoittavat työn ihan yhtä hyvin yhdessä kuin yksinkin. Kukaan ei aidosti tarvitse kenenkään apua vaan aikaa menee vain todella paljon hukkaan. Töissä kunkin panosta tarvitaan ja muut eivät välttämättä edes osaa tehdä toistensa työtä monitieteellisessä tiimissä. Tuolloin yhteistyössä on joku järki ja kukin voi aidosti kokea panoksensa tärkeäksi. Kunkin on myös pakko tehdä osuutensa eikä kukaan voi luistaa vastuistaan, koska ryhmän paine on aito. Jos viisi ihmistä etsii tietoa tismalleen samasta asiasta, käy helposti niin, että ahkerin ehtii tehdä kaiken ensin, mikä on epäreilua ja naurettavaa ajanhukkaa hänen kannaltaan! Hän saisi homman valmiiksi viikossa -ryhmässä siihen menee kaksi kuukautta! Ymmärrän tällaisen peruskoulussa ja lukion alussa, mutta leikkiryhmätyöt aikuisille lähinnä naurattavat.
Mikään ei vähennä yhteistyötaitoja tehokkaammin kuin turhat ryhmätyöt! Osa huomaa ylisuorittavansa ja osa alisuorittaa eikä opi mitään! Ylisuorittajaa ketuttaa kaikki se hukattu aika. Alisuorittajaa ketuttaa, kun joku painostaa, vaikka saa tehtyä heti itsekin. Niin turhaa pelleilyä!
Olen samaa mieltä. Ryhmätöissä ei ole mitään järkeä. Ne ei motivoi ketään. Juuri tuo säätäminen aikataulujen kanssa, tehtävän parissa, jossa ei useinkaan ole mitään mieltä. Työelämässä asiat, joita tehdään, on konkreettisia. Ja yleensä hyödyllisiä. Nykyinen korkeakouluopiskelu tuntuu siltä, kun palaisi tarhaan. Askarrellaan paskarrellaan asioiden ympärillä ja yritetään näyttää siltä, että tässä tehtäisiin muka jotain merkittävää. Vaikka kaikki tekevät vain suorituksen tähden ja usein sellaisella aikataululla, että hyvin vähän mitään hyödyllistä jää käteen. Aikuisia ihmisiä vahditaan ja valvotaan...alani voisi oppia vallan hyvin työssäoppimisena, jolloin saisin oppimani asiat heti käyttöön ja tekisin jotain konkreettista. Jotain mikä motivoisi. Mutta ei kun pitää istua koulun penkillä, tai nykyisin kotona tuijottamassa ruutua. Muka oppimassa. Vaikka kukaan ei opeta, kaikki pitää nykyään oppia itse.
ApNiinpä! Ei myöskään ole kyse siitä, ettenkö minä rakastaisi oppia uusia asioita. Rakastan! Siksihän hain yliopistoon! Totta kai ymmärsin, että välillä täytyy opiskella sellaista, mitä ei halua. Eikä kaikkien kurssien työtavat voi mitenkään sopia itselle. Se nyt on selvä. Mutta kun nykyään lähes joka kurssilla on jotain hämärää ylimääräistä säätöä. Koskaan ei voi vain syventyä tenttikirjaan ja luentoihin rauhassa ja vain oppia ja pohtia lukemaansa sekä sen suhteutumista aiemmin opittuun!
Olen ahkera ja älykäs ihminen. En minä tarvitse koko ajan jotain säälittäviä välitehtäviä kuin pikkulapset! Saan asiat tehtyä ja kappaleet luettua muutenkin. Kaikki säätö vain estää oppimista, kun johonkin turhanpäiväiseen menee aikaa ja hermoja.
Kuulostaa muuten painajaismaiselta, että sinun yliopistossasi kaikki tiedon jäsennys on sälytetty opiskelijalle. Vaikka yliopistossa tämä on ymmärrettävää, niin sen tulisi sitten riittää! Kirjatentti, sinä luet kirjan ja jäsennät sen mielessäsi ja tämä testataan tentillä! Siinä se! Mutta ei. Kaikenlaisiin välitehtäviin, nettitentteihin ja nettiluentoihin pitää osallistua sen oppimisen ja tiedonjäsennyksen lisäksi! Eikö kukaan tajua, että tämä on älyllisesti haastavampaa kuin kanditasolla on ollut koko yliopiston historiassa!
Minä tiedän, sillä olen opiskellut toisen tutkinnon vuonna 2008. Nykyään on moninkertaisesti rankempaa, kilpailu on koventunut ja aikataulu tiukentunut. Opinnot ovat älyllisesti haastavampia, sillä tieto on pirstoutunut ja täysin opiskelijan vastuulla paitsi jäsentää se, myös soveltaa tehtävissä. Yksin. Professoreillekin tällainen tekee tiukkaa! Tästä hyötyvät vain ne, jotka tekevät kaiken vähän sinne päin eivätkä edes halua oppia mitään. Kaikkein laiskin ja surkein aines hyötyy eniten ja koska he läpäisevät kurssit nopeiten, he ovat tulevaisuuden työntekijöitä. Onnea vain tulevaisuuden tietoyhteiskunta!!!! Tekisi mieli aivovuotaa tästä pelle-yliopistosta ulkomaille!
Sama, rakastan oppimista. Pidän lukemisesta, katson paljon dokkareita, luen uutisia...nautin oppimisesta. Mutta turhat täytetehtävät ja liika itsenäinen opiskelu sekavassa verkkoympäristössä, joissa luennot ovat luokattoman ala-arvoisia tappavat kaiken oppimisen ilon. Niin turhauttavaa. Mielummin istuisin luennoilla vaikka koko päivän. Ja tekisin sen tentin. Ilman ryhmätöitä, ilman täytetehtäviä. Verkkoluentoja ja kursseja järjestetään siksi, että opetuksesta säästetään. Samanaikaisesti taso laskee niin, ettei opetuksen laatu ja kurssien sisällöt enää motivoi kuin aivokuolleita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En myöskään jaksa enää stressata, miten olisin mahdollisimman houkutteleva työntekijä. En jaksa kilpailla muiden kanssa. Uskon että olemalla oma itseni olen parhaimmillani. En olemalla joku muu jonkun muun taidoilla. Ja miksi pitäisi kilpailla työpaikoista? En ymmärrä. Elämässä ei ole mitään järkeä. Yhteiskunnassa ei ole mitään järkeä. Laitetaan yksilöt kilpailemaan toinen toisiaan vastaan, jotta ne työhön pääsevät saisivat elannon. Ennen jokaisella oli oma roolinsa yhteiskunnassa. Nykyään kaikkien pitää mahtua samaan muottiin, jotta olisi hyväksytty ja hyödyllinen. En jaksa enää tätä kilpailuakaan. Minulle sopii ihan hyvin keskinkertaisuus. En halua olla paras yhtään missään. En jaksa enää tätä tolkutonta stressiä kaikesta.
Ap
Olen pahoillani puolestasi. Itse olen juuri päinvastainen. Haluan kilpailla ja olla paras. Siksi stressaannun valtavasti kaikesta ylimääräisestä työstä, koska kaikki laukaisee kilpailuvietin. Sinunhan ei oikeastaan tarvitse stressata mistään, jos et kerran ole kilpailuhenkinen. Ei se haittaa. Minusta nykyään itse asiassa hyötyvät ne, jotka eivät yritä täysillä.
Varmasti kilpailu sinänsä jo stressaa suurta osaa ihmisistä. Ihan turhaa laittaa superlahjakkaat nuoret vertaamaan itseään muihin. Ei sinne yliopistoon mitään tunareita pääse! Se on myöskin naurettavan keinotekoista kilpailua, koska osassa työpaikoista työn saa persoonalla tai suhteilla. Hyvä todistus ja intohimo alaansa kohtaan ei siis edes välttämättä riitä "olemaan paras" ja saamaan työn!
Yliopisto-opetuksesta säästäminen on todella lyhytnäköistä. Eniten olen huolissani siitä, millaiset nuoret tässä systeemissä putoavat kyydistä. Uteliaat, motivoituneet ja ahkerat! He eivät jaksa opiskella vähän sinne päin jotain täysin turhaa, jossa omalle luovuudelle, pohdinnalle ja tiedon jäsentelylle ei jää aikaa, kun koko ajan pitää tehdä tehtäviä jonkun toisen ohjauksessa!
Ongelma alkaa jo peruskoulussa "ilmiöoppimisena", jossa myös laitetaan kaikki vastuu lapselle omasta oppimisestaan! Jotenkin yliopistossa tämä on edes osittain puolustettavissa (esim. kirjatentit), mutta kehityspsykologituttuni on ehdottomasti sitä mieltä, että lapsia ei saa laittaa ilmiöoppimaan! Heidän aivonsa eivät ole tarpeeksi kypsiä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, kun ei ole kaikilla aikuisillakaan! Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti. Viimeisenä kypsyvät juuri toiminnansäätelyä ja motivoitunutta, pitkäjänteistä toimintaa ohjaavat alueet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään jaksa enää stressata, miten olisin mahdollisimman houkutteleva työntekijä. En jaksa kilpailla muiden kanssa. Uskon että olemalla oma itseni olen parhaimmillani. En olemalla joku muu jonkun muun taidoilla. Ja miksi pitäisi kilpailla työpaikoista? En ymmärrä. Elämässä ei ole mitään järkeä. Yhteiskunnassa ei ole mitään järkeä. Laitetaan yksilöt kilpailemaan toinen toisiaan vastaan, jotta ne työhön pääsevät saisivat elannon. Ennen jokaisella oli oma roolinsa yhteiskunnassa. Nykyään kaikkien pitää mahtua samaan muottiin, jotta olisi hyväksytty ja hyödyllinen. En jaksa enää tätä kilpailuakaan. Minulle sopii ihan hyvin keskinkertaisuus. En halua olla paras yhtään missään. En jaksa enää tätä tolkutonta stressiä kaikesta.
ApOlen pahoillani puolestasi. Itse olen juuri päinvastainen. Haluan kilpailla ja olla paras. Siksi stressaannun valtavasti kaikesta ylimääräisestä työstä, koska kaikki laukaisee kilpailuvietin. Sinunhan ei oikeastaan tarvitse stressata mistään, jos et kerran ole kilpailuhenkinen. Ei se haittaa. Minusta nykyään itse asiassa hyötyvät ne, jotka eivät yritä täysillä.
Varmasti kilpailu sinänsä jo stressaa suurta osaa ihmisistä. Ihan turhaa laittaa superlahjakkaat nuoret vertaamaan itseään muihin. Ei sinne yliopistoon mitään tunareita pääse! Se on myöskin naurettavan keinotekoista kilpailua, koska osassa työpaikoista työn saa persoonalla tai suhteilla. Hyvä todistus ja intohimo alaansa kohtaan ei siis edes välttämättä riitä "olemaan paras" ja saamaan työn!
Stressaan ihan kaikesta, koska tiedostan myös todella selvästi sen, että en sovi siihen tietynlaiseen suorittajamuottiin. Olen pikemminkin paljon rauhallisempi pohtia. En tykkää paahtaa sata lasissa koko ajan, vaan haluaisin aikaa ajattelulle ja pohdinnoille. Luovalle työlle. Stressaan siitä jatkuvasti, että pelkään aiheuttavani muille pettymyksen. Kilpailen ainoastaan itseäni vastaan, sillä en jaksaisi enää suorittaa asioita muiden takia. Haluaisin oppia ja kehittyä itseni takia. Nautin siitä, että saan haastaa itseni ja huomaan venyväni paljon pidemmälle, mitä olisin kuvitellut, mutta mielenkiintoni lakkaa samantien, jos joku muu tulee määrittelemään tavoitteeni tai tunkee eteen tehtäviä, joille ei ole mitään järjellistä selitystä. Välistä tuntuu, että opiskelu on juoksemista huoneesta toiseen ilman mitään järjevää syytä. Kaikki juoksevat, jotta tulisi edes se vaikutelma, että tässä ollaan tehokkaita ja todella tehdään jotain. Mutta kukaan ei tiedä sitä todellista syytä, miksi juostaan.
Ap
Pidin vähän taukoa yliopistosta, kun olin hanttihommissa, jos se on nykyään tuollaista niin jee- teen kaiken aina vähän sinnepäin ja luennoilla aina surffasin vain netissä ja tarkkailin opiskelijoiden hius-ja vaatetyylejä. En muista peruskoulusta tai lukiostakaan mitään vaikka kirjoitin viisi eetä (opettelin paljon ulkoa eri kielten lauseita aineita varten joten en edes osannut oikeasti). Olen juuri semmoinen aivoton ulkoaoppija.
On muuten niin, että niillä välitehtävillä ja keskikurssintenteillä ja ryhmäkeskusteluilla on tehtävä. Ne eivät ole turhia, vaan niiden on tarkoitus opettaa jotain. Jos te ette ole keksineet, mitä, teidän oppimisprosessi on puolitiessä.
Minäkin tunsin noin. Ahdisti aikataulut ja kalenteri. En pystynyt enään suorittaa rutiineja. Oman tarpeettomuuden tunteen ratkaisin aloittamalla vapaaehtoistyön, josta saan paljon iloa ja aloitin Sosionomi opinnot. Ala, tuntuu juuri sopivalta, sillä siinä täytyy olla läsnä ja tilanteet muuttuu niin että kaikki ei tunnu suorittamiselta :)
"Yhteiskunnassa ei ole mitään järkeä. Laitetaan yksilöt kilpailemaan toinen toisiaan vastaan, jotta ne työhön pääsevät saisivat elannon. Ennen jokaisella oli oma roolinsa yhteiskunnassa. Nykyään kaikkien pitää mahtua samaan muottiin, jotta olisi hyväksytty ja hyödyllinen. En jaksa enää tätä kilpailuakaan. Minulle sopii ihan hyvin keskinkertaisuus. En halua olla paras yhtään missään. En jaksa enää tätä tolkutonta stressiä kaikesta.
Ap[/quote]"
Juurikin näin. Kammottavaa ja tuhoavaa politiikkaa tämä, ja sitten muka ollaan huolissaan kun ihmiset voi huonosti...
Alue: Aihe vapaa
Alallani on paljon turhia kursseja. Ihan liikaa. Ja niissä juuri nuita onnettomia toteutustapoja. Ja jokaisella kurssilla vähintään yksi ryhmätyö. En jaksa. En jaksa säätää aikataulujen kanssa, en jaksa motivoida itseäni enää tehtäviin, jotka ovat täytetehtäviä kursseilla, jotka ovat täytekursseja. En osaa vain suorittaa jotain, millä ei ole mitään merkitystä. Enkä jaksa enää tsempata itseäni kiinnostumaan. Mikä ihme minua vaivaa? Edelleen, ala on oma, mutta opinnot on järjestetty päin seiniä.