Haluaisin vain ..

.. herätä aamulla, mennä töihin ja töistä tullessa tehdä perheelle ruokaa. Olla vaan ja iloita rakkaasta perheestäni.

Illalla käydä lenkillä tai jumpassa. Tai ehkä elokuvissa, kylässä jossain, pelata vaikka korttipelejä, lukea, innostua jostain.

Haluaisin illalla tuntea oloni sillä tavalla väsyneeksi, kuin vain täyteinen päivä voi mukanaan tuoda. Painaa pään tyynyyn, sanoa miehelleni hyvää yötä kun hän ottaa minut kainaloon, nukahtaa helposti hyviin uniin.

Masennus vei minulta tuon kaiken, kaiken!!!! Vihaan tätä oloa, en halua enkä jaksa enää :(

Mutta parhaani teen ettei se minua veisi.

Yritän jaksaa, vaikka pyykin ripustaminenkin vaatii lepoa makuuasennossa sen jälkeen. Vaikka mikään ei oikeesti kiinnosta, menen silti katsomaan Yösyötön ja pelaan korttia lasteni kanssa. Se vaan vaatii voimia, paljon voimia, ja sen jölkeen on taas levättävä. Voi vi**u.

Joskus olin se energinen, hauska, menevä pakkaus. Nykyään minua ei kukaan edes mihinkään pyydä, kun en koskaan jaksa tai sitten perun tuloni kun jänistän viime hetkellä (ahdistellessa ensin kaksi päivää ennen tapahtumaa).

Ei tällaista elämää kukaan haluaisi elää.
Mutta on pakko, mitä muutakaan voin?

On mulla lääkkeitä. Kaapillinen. Joskus auttaa, joskus ei. Ei ole sellaista ihmepilleriä vielä keksitty jolla loppuelämä mentäs murehtimatta.