Kuka teillä päätti miksi pappaa/vaaria/ukkia mummia/mummua/mummoa sanotaan?
Eli mieheni veljen lapset sanovat appiukkoa ukiksi ja mummiksi.
Minä olen taas tottunut aina sanomaan omia isovanhempiani papaksi ja mummoksi. Samoin minun vanhemmat tulee olemaan pappa ja mummo lapselle, koska noin ne yleensä sanotaan pohjanmaalla.
Voinko siis ruveta sanomaan appivanhempiakin lapselle papaksi ja mummoksi vai pitääkö sanoa samallalailla kuin toisetkin lapset sanoo vai kysyä appivanhempien mielipidettä vai miten?
Kommentit (39)
Minusta mummolla, mummulla, mummalla, vaarilla, ukilla, papalla jne on oikeus itse päättää, miksi häntä kutsutaan. Meillä miehen isä toivoi olevansa vaari ja mun isä ukki. Näin siis on, vaikka esim. mulle tuo " ukki" -nimitys oli ihan outo ja vaikea oppia ensin.
Olisi tosi typerää sanoa jollekin, että kuule mä en kutsu sua niin kuin itse toivot, sillä olen tottunut toiseen tapaan. Että en kunnioita sun päätöstä, vaan teen nyt tässä niin kuin itse tykkään.
että eiköhän jokainen päätä itse miksi haluaa itseään kutsuttavan. Jos toiset ovat mummo ja pappa, niin mikseivät toiset mummi ja ukki (esimerkiksi). Meillä ainakin on niin , ja samalla selviää kenestä puhutaan, kun ei ole kahta pappaa tai mummua.
Omat vanhempani alkoivat kutsua itseään lapsen synnyttyä mummiksi ja ukiksi ja miehen vanhemmat mummoksi ja papaksi. Näin ne vain tulivat käyttöön ns. luonnollisesti. Sopii meille, vaikka nuo nimitykset ei ole olleetkaan ennen käytössä esim. opmista isovanhemmistani.
Vierailija:
Eli mieheni veljen lapset sanovat appiukkoa ukiksi ja mummiksi.Minä olen taas tottunut aina sanomaan omia isovanhempiani papaksi ja mummoksi. Samoin minun vanhemmat tulee olemaan pappa ja mummo lapselle, koska noin ne yleensä sanotaan pohjanmaalla.
Voinko siis ruveta sanomaan appivanhempiakin lapselle papaksi ja mummoksi vai pitääkö sanoa samallalailla kuin toisetkin lapset sanoo vai kysyä appivanhempien mielipidettä vai miten?
Minusta on kiva kysyä. Mutta saan käsityksen, että kummankin puolen vanhempia sanoisitte papaksi ja mummoksi -- eikös se sekoita eli pitää aina selventää kumpia tarkoittaa? Loogista olisi, että toiset olisi pappa ja mummo ja toiset sitten nuo ukki ja mummi tai ihan mitä vaan?
Appivanhemmilla oli yksi lapsenlapsi, joten oli luontevaa kutsua heitä samoilla nimillä.
Minun vanhemmillani oli jo kolme lastenlasta ennen meidän lasta, mutta lasten äidinkieli on ruotsi, joten samat nimet ei olisi oikein käyneet. Isovanhemmat valitsivat siis itse omat kutsumanimensä meidän ja toisen veljeni lapsille.
ennen vauvan syntymää. Sitten kun nimiä alkoi mennä, kerrottiin että XX haluaisi olla " mummu" , mutta että jos joku muukin haluaa olla nimenomaan mummu, niin otetaan etunimet mukaan.
Ei tullut riitoja vaan kaikki keksivät nimen. Tosin isänisä joka halusi olla " äijä" , ei oikein totuttu siihen vaikka kovasti yritettiin joten oma-aloitteisesti vaihtoi " nimensä" papaksi.
oli itsestään selvyys että me kutsumme niillä samoilla nimillä että lapset tietävät aina ketä tarkoitetaan.
Eivätpähän tarvitse mitään ylimääräisiä liitteitä erottuakseen.
Meillä on aina olleet mummo ja pappa molempien suvuissa, oli itsestäänselvyys että niin tulevat seuraavatkin isovanhemmat olemaan.
esim. matti-pappa & maija-mummo ja erkki-pappa & irma-mummo
T. Ap
Omat vanhemmat halusivat olla mummi ja ukki jo silloin, kun vanhemmat sisareni saivat lapsia, ja ovat samaa meidänkin lapsille.
Miehen vanhemmat taas jo alusta saakka automaattisesti puhuivat, että onpas kivaa, kun heistä tulee nanna ja grandpa.
Kyllä minun mielestä isovanhempien pitää saada se sentään itse päättää. Eri asia on sitten se, kutsuvatko lapset sitten niillä nimityksillä. Meidän lapsi ei " jaksa" erotella mummi/mummu/mummo, vaan kutsuu mummiksi tasapuolisesti. Ja pistää etunimen eteen.
Ihan sama siis mihin SINÄ olet tottunut, anna isovanhempien olla mitä ovat.
Meillä on mummi ja vaari ja toiselta puolelta löytyy pappa.
Itselläni on ollut aikanaan mummu ja pappa sekä mummo ja pappa.
Tosin yhdelle heistä lapsi keksi oman nimen joka sitten jäi elämään.
Ruotsinkieliset taas on niin tylsiä, että ovat automaattisesti meillä Famo ja Fafa=)
Eipähän tullu riitoja nimityksistä.
omille vanhemmilleni meidän lapset on ensimmäiset ja ainoat lapsenlapset joten heiltä kysyttiin
Eikä kysytty isovanhemmilta. Meillä päin nuo ovat luontevia nimityksiä, ei mitkään ukit ja vaarit. Jos tarvitsee erotella, niin sitten laitetaan etunimi mukaan.
Kyllä se on aina ollut luontevasti Puppa👴 ja Mumma👵
Niin miten vanhempi on isovanhempiaan kutsunut. Meillä on äidinmpuolelta mummi ja vaari, ja isän puolelta mummu ja faffa.
Luultavasti serkut, molemmissa suvuissa.
Taisi olla vähän ikäkriisi eikä halunnut vielä mummoksi. Minä päätin nimetä Mummin kun tarpeeksi oli aikaa mennyt synnytyksestä.