Kokemuksia järjestöissä töissä olemisesta? Onko kaikki siellä hulluja?

Työpaikalla on uusi tyyppi, joka on suoraan sanottuna pähkähullu.

Kaikki muut ovat tulleet yritystaustoista, jolloin esimerkiksi asiallisen sähköpostin lähettäminen työasiasta ei ole kenenkään mielestä kauhea väärinkäytös, eikö ole myöskään Outlook-kalenterikutsun hylkääminen jos se ei sovi aikatauluun. Kieltäytyminen toisten (vastakkaista sukupuolta olevien) kollegoiden halaamisesta ei myöskään ole oletetusti mitenkään huonoa käytöstä - ennemmin on omituista, että tuollaista edes vaaditaan. Samoin eri mieltä oleminen työasioista, uusien asioiden ehdottaminen tms. ovat muiden mielestä normaalia toimintaa.

Eli asenne on yleensä muilla on se, että tärkeintä on töiden teko, ei toisten halaileminen, toisten tunteiden loputon säälittely jos joku on pahoittanut mielensä jostain kalenterikutsun hylkäämisestä yms.. Kunhan käyttäydytään asiallisesti ja kohteliaasti, niin kyseessä ei ole mikään lastentarharyhmä tai terapiakerho.

Mutta tämä kansalaisjärjestöstä tullut nainen on aivan hullu. On siis tosiaan sitä mieltä, että mitään sellaista ei saa sanoa tai tehdä josta joku voisi "pahoittaa mielensä" - kuten lähettää sähköpostia (hänen mielestään epäkunnioittava viestinnän muoto), hylätä kalenterikutsuja, tai kieltäytyö halailemasta vieraita ihmisiä. Tai olla mistään eri mieltä, ehdottaa vaihtoehtoja, tms. koska silloin hänen mukaansa "ei kunnioita toisen ammattitaitoa".

Onko kyse jostain kansalaisjärjestöjen yleisesti organisaatiokulttuurista, eli toimitaanko siellä ihan tavallisesti noin? Henkilö kun ei ole koskaan ollut missään muualla töissä. Onko siellä yleensäkin tuollaista lastentarhameininkiä, jossa kaikki huomio kiinnittyy siihen, että kukaan ei vain "pahoita mieltään", joka taas tarkoittaa sitä että mitään ei voida tehdä tai sanoa. Ja jos joku sitten "pahoittaa mielensä" niin sitä puidaan viikkotolkulla.

Onko kyse järjestökulttuurista? Vai onko kyse vain yksittäisestä hullusta? Yrityksissä yleensä kun joudutaan miettimään sitä , että jos työt ei tule tehtyä niin rahat loppuvat ja sitten kohta työtkin, joten ei ole varaa käyttää kaikkea aikaa tunteiden vatvomiseen. Onko asia sitten ihan erilainen verovaroilla kustannetuissa järjestöisssä, eli onko tuollainen lastentarhameininki jossa ei tehdä muuta kuin vatvotaan tunteita siellä ihan tavallista?

Kysyn vain, jotta osaisin paremmin toimia kyseisen hullun kanssa.