Olisinpa ymmärtänyt jo aiemmin mikä mut tekee onnelliseksi!

No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.. Mutta paljon olisi säästynyt mielipahaa, stressiä, rahaa, kipuilua...

Toisaalta, ehkä en olisi tässä nyt, tuntisi itseäni ja mitä haluan, jos en olisi kokeillut ja kokenut kaikkea sitä mitä koetuksi tuli.

Olen seurustellut 4 kertaa pidemmän aikaa (1 v. - 12 v. pituiset suhteet). Ollut 2 kertaa kihloissa, kerran naimisissa, kerran eronnut. Kaksi kertaa aloittanut uuden elämän tyhjästä ja tyhjän päällä. Saanut lapsia kahden eri miehen kanssa. Opiskellut 2 ammattia täysin eri aloilta, tehnyt 5 eri alan hommia.

Haaveillut siis uudesta urasta, uudesta parisuhteesta, 25 kg painonpudotuksesta ja maratonin juoksemisesta, matkustelusta, vilkkaasta sosiaalisesta elämästä, muutosta vieraaseen kaupunkiin.. Ja myös toteuttanut nämä kaikki.

Ja silti kalvoi koko ajan tunne että tämä ei ole mua varten, jokin on vialla, jotain puuttuu, en jaksa, masentaa.

Paitsi ei enää. En tiedä mitä tapahtui (tai no, kaikki nuo edellämainitut..) ja nykyään elämäni on aivan erilaista, ulkopuolisen silmin varmasti tylsää ja vaatimatonta. Käyn osa-aikaisesti töissä, elän pienessä kerrostaloasunnossa, maratoonarin kunto on muisto enää, vilkas sosiaalinen elämä myös (omasta tahdosta, tuntui liian pinnalliselta, jäi vain pari ystävää, mutta ovatkin sitten tosiystäviä ja he riittävät), hienot vaatteet, korut ja matkat. Ja miessekoilut.

Nykyään vietän aikaani työn ulkopuolella hyvin vaatimattomasti. Päiväni on täydellinen, kun saan töiden jälkeen laittaa rauhassa tavallista kotiruokaa, istua sohvalla ja lukea/katsoa televisiota, ja käydä illalla iltakävelyllä.

Miten pieneen voi ihminen olla tyytyväinen. Sisäinen rauha, miten tervetullut ja kaivattu olitkaan. :)