Mika olisi oikea rangaistus pedofiilille? Han pilais elamani, mika siita voi olla oikea vankilatuomio? mika sakko korvaa menetetyn lapsuuteni?

ehkä se, että elämäsi ei menekään pilallle, sitä olisi.

Ei lapselle ainakaan sellaista kannata syöttää, " sun lapsuutes on nyt sitten tuhottu." Rangaistus lain mukaan.

Ja laki pitäis muuttaa mahdollisimman nopeasti!

et voi loppuelämääsi elää, ajatellen, että se on pilalla. Tai voit tietty, mutta se on haaskausta.

Eli miksi se että kohtaa elämässä vastoinkäymisiä täytyy aina pilata elämä, ja mitä " kovempi" paikka sitä hyväksyttävämpää se on.

Toki tuollainen asia on raskaskokemus ja kokemus mikä olisi saanut jäädä kokematta. Mutta eikö loppupeleissä parasta mitä voit tehdä on selvitä koettelemuksesta ja näyttää koko maailmalle että pärjäsit silti ja olet onnellinen.

Kaikista parasta lääkettä ainakin omalle itsetunnolle.

Minulla synnynnäinen sairaus ( hermojaraastavia kiputiloja ja mielenterveys kovassakin koettelemuksena) ja ihmiset eivät ymmärrä kun otan asian niin " löllösti" , toki tulee itkukohtauksia, mutta olen päättänyt selvitä tästä elämästä VOITTAJANA, tee säkinniin ja löydä sun onni.

Puhu asiasta kun puhututtaa, itke asiaa kun itketyttää, huuda kun tuntuu kaikista pahimmalta, mutta muista myös nauraa, sillä ilman naurua edeltävät eivät tunnu miltään.

Voimia sinulle ja toivottavasti osaat myös jättää huonot asiat taaksesi ja nauttia elämästäsi mikä sinulle kuuluu!

Vierailija:

Mutta eikö loppupeleissä parasta mitä voit tehdä on selvitä koettelemuksesta ja näyttää koko maailmalle että pärjäsit silti ja olet onnellinen.

Ensinnäkin se edellyttää jotain ihme voitonriemun tai ähäkutin varassa elämistä.

Toisekseen totuus on se, että nobody gives a fuck. Siinähän sitten kieriskelet voitonriemussasi ja ihmiset ympärilläsi ajattelee että asia on a) yksi hailee tai b) ärsyyntymisen ja juoruilun arvoista. Mielestäni noi ei sori vaan riitä pohjaksi elämän mielekkyyden tuntemukselle.

ei kuulosta kovin järkevältä

Täytyy kyllä sanoa että arvostan enemmän ihmisiä jotka kantaa itseään arvokkaasti kun niitä jotka lyyhästää perässä.

Who gives a fuck? SÄ itte! Miksi pitää vaan ajatella mitä MUUT ajattelee, eikö se ole vähä vanhoollista? Tärkeintähän OMALLE mielenterveydelle on selvitä asioista ja näyttää ITSELLE että pärjää. eli joo sanoin väärin että pitää näyttää maailmalle, koska kyllähän se on niin että ittes kanssa täällä elät ja oot joten ittees varten on parasta " tervehtyä" . kaikki ihmiset kattovat vaan omaa napaa ja omat ongelmat on niitä suurimpia, mutta eikö silti tärkeintä oo SELVIIMINEN? (eikä se itsesäälissä kieriskely?)

Onko se selviämistä, että jokainen tunti elämässä pitää tapella läpi. Sori vaan, mutta kun en ole supernainen, mutta jossain vaiheessa jaksaminen loppuu. Kaikki ei saa apua vaikka hakevat sitä, nimimerkillä kokemusta on. Ja kun jonkinlaista apua on saatu, elämän laatu voi silti olla 0.

Vierailija:

mutta eikö silti tärkeintä oo SELVIIMINEN? (eikä se itsesäälissä kieriskely?)

ehdottomasti mahdollisen vankeustuomion lisäksi pitäisi antaa jotain kuntoutusta. Jossain raportoitiin jostain lääkkeestä, joka tukahduttaa seksuaalisuuden kokonaan... ehkä sellaista?

Tässä on kuulkaa apua haettu ja oli jossakin vaiheessa vihalla kantava voima. Nyt se on ohi ja jäljellä vain ääretön lamaannus ja yksinäisyys, jopa läheisteni rinnalla. Olen yksin.



Samaa rangaistusta ei pedofiilille itselleen voi tehdä, kuin mitä hän minulle teki. Tasi ehkä hän on saanutrangaistuksensa jo? Hänhän on kieroutunut,eikä luulisi olevan helppoa olla sellainen... kai?



ap

ja yleinen kansanlynkkaus!

varsinkin jos on tehnyt muutakin kuin tyytynyt runkkaaman kuvia katsellessa.



tuttavaperheen iskä oli oikein rakastanut poikiaan, ja harmi, että poliisi sai sen ennen mua.

v*tuttaa niin rankasti lasten puolesta, jotka vieläpä ovat vihaisia äidilleen, ku isi ei enään asu kotona

Toi luettelo antiseksuaalinen, masentunut, bipolaarinen, bulimaninen (en oksenna mutta ahmimiskausia).



Muistatko hyväksikäytön? Minä olen joskus miettinyt voisiko tämä mun paska elämä johtua hyväksikäytöstä. Mitään muistikuvia ei ole. Tuo seksuaalisuuden ongelma on erityisesti ihmetyttänyt. En pysty antamaan miesten koskea alapäähäni ollenkaan. Ja niin edelleen.

Vierailija:

Täytyy kyllä sanoa että arvostan enemmän ihmisiä jotka kantaa itseään arvokkaasti kun niitä jotka lyyhästää perässä.

Who gives a fuck? SÄ itte! Miksi pitää vaan ajatella mitä MUUT ajattelee, eikö se ole vähä vanhoollista? Tärkeintähän OMALLE mielenterveydelle on selvitä asioista ja näyttää ITSELLE että pärjää. eli joo sanoin väärin että pitää näyttää maailmalle, koska kyllähän se on niin että ittes kanssa täällä elät ja oot joten ittees varten on parasta " tervehtyä" . kaikki ihmiset kattovat vaan omaa napaa ja omat ongelmat on niitä suurimpia, mutta eikö silti tärkeintä oo SELVIIMINEN? (eikä se itsesäälissä kieriskely?)

Mietin että mikä tässä hiersi. Nimittäin minähän olen " näyttänyt" aikanaan esim. opiskellessani, että pärjään, pääkoppani ongelmista huolimatta. Mutta se ei kyllä valitettavasti tee mua onnelliseksi tai ylpeäksi itsestäni... Mietin että miten voi olla, mullahan olisi kaikki syyt taputtaa itseäni päähän ja röyhistää rintaa. Nimittäin pärjäsin jopa vielä hyvin...

Mutta ehkä se on sitten se, että hinta oli liian kova. Se tuntui liian pahalta, että ponnistuksesta voisi olla iloinen ja ylpeä. Voin kuvitella että kidutetusta tuntuu samalta. Kidutettu on selvinnyt jostain mikä menee tavanomaisen kestokyvyn yli, mutta tuskin moni kidutettu kokee itsensä hienoksi selviytyjäksi ja että kokemus vahvisti hänen itsetuntoaan.

Nyt mulla onkin sitten ollut tosi vaikeaa työelämässä, koska en enää HALUA laittaa itseäni saman prässin läpi. En saa siitä palkintoa. Olen oikeastaan vasta viime aikoina tajunnut, miten erilainen olen kuin muut. Muisteltiin tässä päivänä muutamana opiskelukaverin kanssa naureskellen opiskeluaikoja ja kysyin häneltä, että muistatko sen kauhean tunteen siinä ilmoitustaululla, kun katselit niitä tulevia kevään tai syksyn kursseja. Kaveri, joka myös on mallia ujo, sanoi että en, ei siinä minusta mitään erityistä ollut. Olin ihmeissäni, koska olin oikeasti kuvitellut, että kaikista tuntui samalta, mutta että muut vaan kestivät sen paremmin ja olivat reippaampia.

Minusta tuntui vähän samalta kuin painajaisessa, jossa pakenet jotain kauheaa suljetussa talossa. Tiedät että se saa kiinni lopulta etkä pääse pakoon. Siltä minusta tuntui siinä ilmoitustaululla. Se oli kauhua. Mutta olin niiiiin tottunut siihen tunteeseen kouluajoilta, ettei tullut mieleenkään esim. vaihtaa johonkin erilaista opiskelukulttuuria edustavaan alaan, jossa ei olisi ollut niin paljon esillä oloa jne.