Saakohan päiväkotiin viedä oman unilelun?!
Tyhmä kysymys, mutta meidän 3-vuotiaalla on alkamassa päiväkoti eikä hän ole ennen ollut hoidossa. Ei osaa nukkua ilman rakasta unipupuaan ja muutenkin se on tuki ja turva " hankalissa" tai pelottavissa tilanteissa.
Mikähän päiväkodeissa on käytäntö, saako olla omaa lelua mukana? Tämä tyttöämme huolettaa eniten hoidon aloituksessa, että pitääkö pupu jättää kotiin.
Kommentit (8)
Ainakin meillä, en sitten tiedä, onko eri käytäntöjä.
Muista lelupäivistä kannattaa sitten kysellä päiväkodista suoraan. Niissä on vaihtelevia käytäntöjä. Joissakin saa viedä omia leluja joka päivä, toisissa on vaikkapa perjantai oman lelun päivä ja jotkut päiväkodin pitävät oman lelun päiviä silloin tällöin.
päiväkodissa lapset riisutaan ja puetaan yhdenmukaisiin oransseihin haalareihin ja laitetaan sitten verkkolankahäkkeihin, joihin puolen päivän aikaan hoitaja käy syöttämässä lautasellisen puuroa niin että yhdellä lusikalla työnnetään verkon silmästä lusikallinen kuhunkin häkkiin vuorollaan. Kaikki henkilökohtainen on kiellettyä. Kerran päivässä koko jengi otetaan ulos häkeistä ja viedään pihalle kävelylle jonossa nilkoista toisiinsa sidottuina.
Ei kait sellaisia paikkoja ole enää missään, minne ei omaa unilelua saisi viedä? En ole koskaan kuullut onneksi sellaisesta.
11:
päiväkodissa lapset riisutaan ja puetaan yhdenmukaisiin oransseihin haalareihin...
Päiväkoti eri juttu...
Borgå72:
11:
päiväkodissa lapset riisutaan ja puetaan yhdenmukaisiin oransseihin haalareihin...
Joten en usko että on ongelma.