Mitä jos ei vaan pidä elämästä?
Elämäni on hyvää ja helppoa. Mutta mikään ei ole niin ihmeellistä että erityisesti haluaisin kokea sen. Hyvinäkin hetkinä toivon että tämä jo pian loppuisi. Kaikki on jotenkin turhaa. Mitä hyötyä siitä on että on kiva päivä? Seuraavana päivänä se on jo mennyttä.
Kommentit (46)
Samat ajatukset täällä. En tiedä mikä elämisessä nyt on niin ihmeellistä ja miksi sitä pitää ihannoida niinkin pitkälle, että ihmistä kiusataan hoidoilla ja laitteilla kunhan vaan jostain saadaan henki pihisemään?
Eikö sitä voisi vaan herätä joku päivä - ihan ilman mitään draamaa, traumaa, kamalaa tapahtumaa - ja todeta, että eiköhän tämä ole tässä.
Mä melkein pidän mut on helvetin raskasta. Elämä olis ihanaa kun olis vähän helpompas.
Sitten pitää tehdä viihdeohjelma "Ei pidä vain elämästä".
En ole koskaan tykännyt elämästä. Loppuis jo prkl. Sentään yli 40 vuotta tätä tullu jo katteltua.
Niin, ei se tästä enää ainakaan parane. Keho vanhenee, mieli vanhenee. Huiput ja alhot on jo nähty. Mutta toisaalta katolta hyppääminen nyt ei sekään houkuttele, joten kattellaan nyt vielä ainakin sen verran, että oikeasti alkaa liikkuminen tai aivotyöskentely olemaan vaikeaa. Nainen 46-v
Välillä on semmonen tunne, että vois olla ihan jees nukahtaa ja nähä joku mukava uni, muttei enää koskaan herätä.
Ei tarttis kestää tätä pääosin tarpeettomuutta tai miettiä mitään. Tuskin tällä loppuelämällä on mitään kovinkaan kiinnostavaa tarjottavana hyvin satunnaisia pilkahduksia lukuunottamatta. M44
Ai muillakin on tällasia fiiliksiä. Se jatkuva tyhjyyden tunne on niin turhauttavaa kun mikään ei oikein tunnu miltään, ainakaan enää seuraavana päivänä. Ei ole mitään sellaista, minkä kokemista jotenkin erityisesti odottaisin. Olen aseksuaali, enkä siis tule koskaan saamaan parisuhdettakaan, joten rakkauskaan ei ole sellainen syy että tätä jaksais katella enää kovin kauaa.
Ei vaan ole mitään. Fyysisesti en jaksa, henkisesti ei huvita, enkä edes koe olevani erityisen masentunut, mua ei vaan kiinnosta tässä elämässä mikään eikä kukaan.
N33 kirjoitti:
Ai muillakin on tällasia fiiliksiä. Se jatkuva tyhjyyden tunne on niin turhauttavaa kun mikään ei oikein tunnu miltään, ainakaan enää seuraavana päivänä. Ei ole mitään sellaista, minkä kokemista jotenkin erityisesti odottaisin. Olen aseksuaali, enkä siis tule koskaan saamaan parisuhdettakaan, joten rakkauskaan ei ole sellainen syy että tätä jaksais katella enää kovin kauaa.
Ei vaan ole mitään. Fyysisesti en jaksa, henkisesti ei huvita, enkä edes koe olevani erityisen masentunut, mua ei vaan kiinnosta tässä elämässä mikään eikä kukaan.
Ihan kuin minun kirjoittama. Vielä tuo aseksuaalisuuskin. Toiset ihmiset sentään saa edes onnistuneen seksin ansiosta joskus jotain mielihyvää ja tunnetta edes hetkellisesti. Minulta on sekin "hetken huuma" viety pois.
Ja ääneen ei saa tietenkään sanoa, että elämä on ihan per*eestä. Hoetaan vaan miten elämä on lahja. Mun silmissä se on vaan pelkkää kärsimysnäytelmää. Milloihan se grande finale oikein koittaa?
Mäkin oon lähes aina ajatellut noin, että kun en vaan erityisemmin tykkää elämästä. Yleensä vaan mikään ei tunnu niin ihmeelliseltä. Kaikki on tavallaan nähty, mikään ei yllätä, ilahduta tai edes sen kummemmin vituta. Nyt kun on lapsi tulossa niin sekin tuntuu vaan ihan ok:lta, mutta onpahan jotain tekemistä seuraavat 18 vuotta.
Miksi ette pidä elämästä? Elämisen perusasiat ovat hengittäminen, nukkuminen ja syöminen. Niistäkö ette pidä? Jos kyse sen sijaan on jostain muusta elämään liittyvästä aktiviteetista, niin sen voi muuttaa.
No, kyllähän täältä aina pääsee, jos haluaa ja kun tarkemmin ajattelen niin oikeastaan kai joutaisikin, mutta kiire ei kuitenkaan toistaiseksi ole mikään- ei ainakaan minulla.
Siinä elämänfilosofiani lyhykäisyydessään...
Elämään nyt vaan kuuluvat kaikenlaiset ajat.
Vastoinkäymiset opettavat ja vahvistavat. Sen jälkeen osaa olla ihan tyytyväinen kaikkeen.
N33 kirjoitti:
Ai muillakin on tällasia fiiliksiä. Se jatkuva tyhjyyden tunne on niin turhauttavaa kun mikään ei oikein tunnu miltään, ainakaan enää seuraavana päivänä. Ei ole mitään sellaista, minkä kokemista jotenkin erityisesti odottaisin. Olen aseksuaali, enkä siis tule koskaan saamaan parisuhdettakaan, joten rakkauskaan ei ole sellainen syy että tätä jaksais katella enää kovin kauaa.
Ei vaan ole mitään. Fyysisesti en jaksa, henkisesti ei huvita, enkä edes koe olevani erityisen masentunut, mua ei vaan kiinnosta tässä elämässä mikään eikä kukaan.
Olisinpa itsekin aseksuaali.
Tämä saattaa olla epäsuosittu mielipide, mutta mielestäni ihmiselämä täällä maan päällä on ihan yksitoikkoista ja turhaa, vailla mitään sen suurempaa merkitystä. Miksi edes olemme olemassa?
Täysin samaa mieltä. Meistä on täysin pelkkkää haittaa, kaikelle mahdolliselle.
Hyvä keskustelu. Minä halusin pois jo 12-vuotiaana. Tunne on vain vahvistunut. Elämällä ei ole tarkoitusta. Ajatus pitkästä keski-iästä ja vanhuudesta ennen kuolemaa ahdistavat
N28
Elämällä on tarkoitus, vaikka sitä ei pystyisi tuntemaan.
Eutanasia lailliseksi. Ihminen omistaa itse elämänsä ja saan sen myös päättää jos haluaa.
Itse ajattelen tätä kokemuksena.
Seuraan välillä naurettavaa farssia.
Erittäin mielenkiintoista on välillä ihmetellä idioottimaisten ihmisten pätemistä ja kaakoilua.
LSD, jos haluat kokea jotain todella uutta ja ihmeellistä. Et tule katumaan.