Suurimman osan ajasta häpeän ja inhoan itseäni, onko normaalia?

Älä nillitä. Sulla on työpaikka. Sulla on koulutus.

Sama. Jään mielenkiinnolla seuraamaan keskustelua.

johtuuko tällainen lapsuudesta ja liian ankarasta kasvatuksesta vai mistä? t. AP

Vierailija kirjoitti:

johtuuko tällainen lapsuudesta ja liian ankarasta kasvatuksesta vai mistä? t. AP

Siitä ja kiusaamisesta. Itseä aina haukutaan ylpeäksi, vaikka olen ihan hemmetin ujo ja arka tuon henkisen ja fyysisen kiusaamisen takia. Helppo kohde siis. Jo valmiiksi lannistettu.

up...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

johtuuko tällainen lapsuudesta ja liian ankarasta kasvatuksesta vai mistä? t. AP

Siitä ja kiusaamisesta. Itseä aina haukutaan ylpeäksi, vaikka olen ihan hemmetin ujo ja arka tuon henkisen ja fyysisen kiusaamisen takia. Helppo kohde siis. Jo valmiiksi lannistettu.

Minua ei koskaan ole kiusattu. Mutta vanhempani vaativat paljon suorituksia joista riippuvaista oli kaikki hyväksyntä. En kai kokenut itseäni koskaan rakastetuksi ihan omana itsenäni. t. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

johtuuko tällainen lapsuudesta ja liian ankarasta kasvatuksesta vai mistä? t. AP

Siitä ja kiusaamisesta. Itseä aina haukutaan ylpeäksi, vaikka olen ihan hemmetin ujo ja arka tuon henkisen ja fyysisen kiusaamisen takia. Helppo kohde siis. Jo valmiiksi lannistettu.

Minua ei koskaan ole kiusattu. Mutta vanhempani vaativat paljon suorituksia joista riippuvaista oli kaikki hyväksyntä. En kai kokenut itseäni koskaan rakastetuksi ihan omana itsenäni. t. AP

Juu vähän samaa itselläkin.

Tai äitini rakasti kyllä ehdoitta ja varsinaisia suorituksia ei vaadittu, mutta virheitä ei oikein sallittu. Myöskään en ollut toivotun näköinen, se tuli selväksi. Nro 7

Vierailija kirjoitti:

Sama. Jään mielenkiinnolla seuraamaan keskustelua.

Sama täälläkin. Koen huonommuutta osittain ilman syytä. Ennen ei ollut syytä, mielestäni. Nykyään itsetunto lytättynä on kai jo syytäkin kokea huonommuutta.

Vanhempani eivät koskaan hyväksyneet asioitani eivätkä koskaan kannustaneet mihinkään. 10- matikan kokeesta ja ensimmäinen reaktio oli, että jos olisin keskittynyt enemmän olisin huomannut sen yhden huolimattomuusvirheen ja olisin saanut täyden kympin.

Onkohan sinulla huijarisyndrooma? Googlesta löytyy tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Jään mielenkiinnolla seuraamaan keskustelua.

Sama täälläkin. Koen huonommuutta osittain ilman syytä. Ennen ei ollut syytä, mielestäni. Nykyään itsetunto lytättynä on kai jo syytäkin kokea huonommuutta.

Vanhempani eivät koskaan hyväksyneet asioitani eivätkä koskaan kannustaneet mihinkään. 10- matikan kokeesta ja ensimmäinen reaktio oli, että jos olisin keskittynyt enemmän olisin huomannut sen yhden huolimattomuusvirheen ja olisin saanut täyden kympin.

Sanos muuta! :'D Sori mua naurattaa jopa. Kaikessa absurdiudessaan. Tarkoitan lähinnä noita ekoja lauseita.

Psykoterapiassa hoituu tällaiset asiat.

Ehkä ne hoituu terapiassa, mut kun sinne pitäis mennä joittenkin ihan muiden, kun itsen.

Ja jotkut voi kasvaa jo viljaa keiden sinne olis pitäny mennä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. Jään mielenkiinnolla seuraamaan keskustelua.

Sama täälläkin. Koen huonommuutta osittain ilman syytä. Ennen ei ollut syytä, mielestäni. Nykyään itsetunto lytättynä on kai jo syytäkin kokea huonommuutta.

Vanhempani eivät koskaan hyväksyneet asioitani eivätkä koskaan kannustaneet mihinkään. 10- matikan kokeesta ja ensimmäinen reaktio oli, että jos olisin keskittynyt enemmän olisin huomannut sen yhden huolimattomuusvirheen ja olisin saanut täyden kympin.

Sama täällä...Kun sain kokeesta 10-, oli vastaus aina "Hyvä!.....mutta mistä tuo miinus tui?"

Itse ajattelen itsestäni koko ajan epävarmasti, että olenko riittävä edes minimitasolla, vai olenko oksettavan näköinen ja osaamaton ja tyhmä... En edes käy töissä, vaan kuntouttavassa työtoiminnassa, koska siellä voi käydä vain kerran viikossa ja siellä on lupa olla "huono".

Mulle ainakin normaalia. Olen miettinyt kovastikin että miksi..

Isä puuttui, lähti alkoholismin takia. Inhosin äidin uutta miestä kun olin teini, sukulaiset syyllisti mua siitä kun äidin olisi pitänyt saada onni. Varmaan näin olikin, mutta koin että mut vähän hyljättiin siinä. En ikinä saanut poikakaveriakaan nuorena, pilkkaa vaan.

En ole oikein koskaan tuntenut itseäni hyväksytyksi millään tasolla. Huonommuuden ja vaatimattomuuden leima ei sisimmästä helpolla lähde.

Kävin kouluni, sain ihan ok ammatin, mutta töissäkin tunnen olevani se sama pska. Puoliso oli, tuli ero. En usko olevani uuden kumppanin arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa hoituu tällaiset asiat.

(En oo ap.) Mulle ehdotettiin psykoterapiaa, mutta pidin itteäni liian kelpaamattomana siihenkin. Se on niille, joilla on "oikeita ongelmia"...

Liittyyköhän tähän omaan alemmuuskompleksiin ja itsensä häpeämiseen mullakin vanhemmat. Kannustusta tosiaan ei ollut, isä oli negatiivinen ja valitti vain kaikesta, mikään ei kelvannut. Toisaalta vaatimuksiakaan ei varsinaisesti ollut, vaatimuksia olisi sentään voinut pitää melkein kannustamisena, koska se olisi yllyttänyt itseä ehkä paremmin saavuttamaan jotain elämässä ja näkemään itsellään edes jotenkin kunnianhimoisen tulevaisuuden (työttömyyden sijaan). Mutta kun ei vaadittu mitään, vaan valitettiin ja pidettiin oikein yllä sellaisesta luuseri-ilmapiiriä.

Sain koulussa käytöksestä yleensä 8:n, koska olin tosi ujo, niin isän mielestä se 8 tarkoitti huonoa käytöstä, vaikka nimenomaan olin sellainen kiltti tyttö, jollainen hänen mielestään olisi pitänytkin olla, mutta kun se vaan epäili ja oletti aina pahinta.

Äiti saattoi ehkä ns. kehua jostain "joo hyvä hyvä", mutta sellaisella välinpitämättömällä ja vaivatulla äänensävyllä.

nro 16

"Kiva" kuulla, että samankaltaisuutta on aistittavissa muuallakin!

Terkuin nro 9

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ne hoituu terapiassa, mut kun sinne pitäis mennä joittenkin ihan muiden, kun itsen.

Vain itseään voi muuttaa, ei toisia!