Sinä joka vastustat hoitajien palkankorotusta, mikä on pisin aika sairaalassa?
Olen ollut kolme viikkoa ja lapsi myös. Lisää rahaa hoitajille.
Kommentit (14)
lapsella 2,5 viikkoa.
Vastustan ehdottomasti korotuksia kaikille hoitajille, mutta olisin valmis siihen, että osalla palkka nousisi. Eli siis palkka työn vaativuuden mukaan. On aivan eri asia olla töissä vauvateholla kuin vastata tk:n neuvontapuhelimeen (jossa päätehtävänä on ilmoittaa, että tämän päivän ajat menivät jo).
En ymmärrä, miksi sairaanhoitajilla ei jo ole tuota vaati-luokitusta.
Kunta-alan ehdotus olisi pitänyt riittää.
Ei siellä Tk:ssa SH puhelimeen vastaa... se on yleensä lähäri tai TK-avustaja.
ei oltais ikinä päästy yhdessä kotiin.
Samaa mieltä tuosta korotus työn vaativuuden mukaan. Näissä on huimia eroja. Olimme kahdella eri osastolla ja henkilökunnan työtahdissa oli eroa kuin yöllä ja päivällä.
Viimeksi sunnuntaina soitin. Joskus on toki joku muukin.
3
ehkä et tarvinnut sellaista hoitoa kuin olisit halunnut.
siinä ja siinä olenko edes hengissä
-10-
n.3-5 päivän putkissa. Palkaa vois nostaa, mutta ei niin paljoa. Nostattais liian paljon veroja.
Sain aivan todella hyvää hoitoa ja kannatan hoitajille palkankorotuksia. Mutta tuota korotusvaatimusta ei kuntien talous (=veronmaksajien kukkarot) kestä.
Vierailija:
lapsella 2,5 viikkoa.Vastustan ehdottomasti korotuksia kaikille hoitajille, mutta olisin valmis siihen, että osalla palkka nousisi. Eli siis palkka työn vaativuuden mukaan. On aivan eri asia olla töissä vauvateholla kuin vastata tk:n neuvontapuhelimeen (jossa päätehtävänä on ilmoittaa, että tämän päivän ajat menivät jo).
En ymmärrä, miksi sairaanhoitajilla ei jo ole tuota vaati-luokitusta.
Tk:ssa puhelimeen vastaava sairaanhoitaja arvioi hoidon tarvetta potilaan oireiden ym mukaan. Antaa neuvontaa ja ohjausta. Antaa lääkäriaikoja. Kertoo INR-arvon ja Märevan annoksen sekä uuden INR ajan. Jne Jne. Jos se olisi vain aikojen varailua, niin silloinhan jopa sinä kelpaisit siihen tehtävään.
Vierailija:
lapsella 2,5 viikkoa.Vastustan ehdottomasti korotuksia kaikille hoitajille, mutta olisin valmis siihen, että osalla palkka nousisi. Eli siis palkka työn vaativuuden mukaan. On aivan eri asia olla töissä vauvateholla kuin vastata tk:n neuvontapuhelimeen (jossa päätehtävänä on ilmoittaa, että tämän päivän ajat menivät jo).
En ymmärrä, miksi sairaanhoitajilla ei jo ole tuota vaati-luokitusta.
mutta olen tämän vastaajan kanssa samoilla linjoilla. Palkkaus tehtävän ja vaativuustason mukaan, niin kuin yksityisellä puolella, jopa kaupoissa maksetaan eri lisiä eriasteisista tehtävistä.
Ja sama tuo, kukaan ei voi rehellisesti puhuen vaatia 30 % korotusta palkkaansa! Jokin roti sitä on oltava hoitajillakin!