Käykö sulle välillä niin, että tutustut uuteen ihmiseen, joka alkuun vaikuttaa tosi mukavalta, mutta

jos yli tunnin olen kasvokkain kontaktissa uuteen ihmiseen niin väitän huomaavani jos en välitä seurasta.

Suosittelen nopeampaa tutustumista. Elikäs käyt läpi kaikki deal breakerit heti alkuun.

Sinullahan on mennyt hyvin, jos vasta muutaman vuoden päästä tiet erkanevat.

Minulla on ongelmia löytää kestäviä ystävyyssuhteita. Saati hyviä ystäväehdokkaita. Miespuolisista se ei onnistu, koska valehtelematta jokainen mies on lopulta halunnut minusta enemmän mitä haluan heille tarjota. Naiset taas eivät lähesty. Väitän, että ulkonäköni on monelle uhka. Huoh.

Kyllä, kyllä. Hankalat ihmiset usein piilottelee ikäviä ominaisuuksiaan alkuun ja ne pääsee kunnolla valloilleen vasta pidemmän kaveruuden jälkeen. 

Nää, ei ihmisestä todellisuudessa voi ennustaa mitään tunnissa. Ihminen kun kasvaa ja muuttuu olosuhteiden myötä myös, ja siksihän osa parisuhteistakin päättyy "erilleen kasvamiseen".

Ja tutustumisvaiheessa ihmisillä on taipumus antaa itsestään mahdollisimman miellyttävä vaikutelma, ja he pyrkivät jopa aivan alitajuisesti sopeutumaan keskustelukumppaniinsa. Pidemmän ihmissuhteen aikana sellainen miellyttämisen tarve vähenee, ja ihminen alkaa reagoida "rehellisemmin". Panin tuon rehellisyyden lainausmerkkeihin, koska ei se ole mitään tietoista valehtelemista välttämättä, miten tutustuessaan esimerkiksi pyrkii miedontamaan ärhäkimpiä mielipiteitään.

Jos joku kuvittelee voivansa nähdä "ihmisen sisimpään" nopeasti, hän saattaa olla joko erittäin jyrkkä eli hän karsii "varmuuden vuoksi" ison osan potentiaalisista ystävistä tai hän on "vähään tyytyvä" ja sopeutuva eli sietää hyvinkin monenlaisia ihmisiä, joten ei sen takia pety herkästi.

Mulla taas on ongelmana se, että "ajaudun" huonoihin kaverisuhteisiin. Osaksi kiltteyttäni, osaksi olosuhteiden vuoksi. Esim. lasten kavereiden vanhemmat, harrastuskaverit, työkaverit, sukulaiset, puolison sukulaiset, naapurit ovat ihmisiä, joiden kanssa pidän yhteyttä, koska on yhdistäviä tekijöitä. Ajattelen myös aina alkuun, että kaikissa on huonoja ja hyviä puolia ja että jaksan kyllä vaikeitakin ihmisiä, jos ei jatkuvasti tarvitse olla nenätysten. Tosi rasittava on moni kaverisuhteeni kuitenkin. Monesti on niin, että minä olen se joka antaa (apua, kuulevaa korvaa jne.) ja toinen se joka ottaa (muttei anna vaan sen sijaan esim. lyttää mua aina sopivan hetken tullen). 

Usein kyllä heti ihan alkuvaiheessa vaistoan, ettei tämä ihminen ole oikein mun tyyppiä ja että hänestä on varmaan enemmän harmia kuin iloa, mutta jos tyyppi tuo itseään tykö ja haluaa seuraani, niin minähän joustan ja olen kaikkien kaveri. Mietin vaan, että onhan se mielenkiintoista tutustua erilaisiin ihmisiin yms. ja sitten saan lisärasitteen elämääni eikä puhettakaan mun kannalta antoisasta ystävyydestä. 

Puuh. 

Vierailija kirjoitti:

Nää, ei ihmisestä todellisuudessa voi ennustaa mitään tunnissa. Ihminen kun kasvaa ja muuttuu olosuhteiden myötä myös, ja siksihän osa parisuhteistakin päättyy "erilleen kasvamiseen".

Ja tutustumisvaiheessa ihmisillä on taipumus antaa itsestään mahdollisimman miellyttävä vaikutelma, ja he pyrkivät jopa aivan alitajuisesti sopeutumaan keskustelukumppaniinsa. Pidemmän ihmissuhteen aikana sellainen miellyttämisen tarve vähenee, ja ihminen alkaa reagoida "rehellisemmin". Panin tuon rehellisyyden lainausmerkkeihin, koska ei se ole mitään tietoista valehtelemista välttämättä, miten tutustuessaan esimerkiksi pyrkii miedontamaan ärhäkimpiä mielipiteitään.

Jos joku kuvittelee voivansa nähdä "ihmisen sisimpään" nopeasti, hän saattaa olla joko erittäin jyrkkä eli hän karsii "varmuuden vuoksi" ison osan potentiaalisista ystävistä tai hän on "vähään tyytyvä" ja sopeutuva eli sietää hyvinkin monenlaisia ihmisiä, joten ei sen takia pety herkästi.

Hyvin ilmaistu, juuri näin se menee.