Mitä pitäisi ajatella: vanha harrastusryhmä järjestää tänä viikonloppuna jälleennäkemisen, eikä minua ole kutsuttu?
Olin tässä harrastusporukassa mukana n. 8 vuotta ja ryhmä lakkasi toimimasta kymmenisen vuotta sitten. Nyt he ovat järjestämässä jälleennäkemistä, vähän niin kuin luokkakokousta tänä viikonloppuna. Ohjelmaan kuuluu tietenkin tämä vanha harrastus ja syömiset+juomiset ravintolassa.
Kuulin tästä välikäsien kautta ja olen jotenkin todella järkyttynyt. Tiedän, että porukka oli jo silloin hyvin sisäänpäinlämpeävä, kun liityin ryhmään muutettuani toiselta paikkakunnalta, mutta että ei edes kutsuta tapaamiseen! Tapaamiseen on kuitenkin kutsuttu muutama ihminen, jotka tulivat harrastukseen vasta viisi vuotta sen jälkeen, kun itse olin aloittanut.
Olisitteko loukkaantuneita tästä vai unohtaisitteko koko jutun?
Kommentit (44)
Olisin loukkaantunut, mutta en näkisi vaivaa valittaa asiasta sen kummemmin. Sisäänpäinlämpeävä harrastusporukka ei ole sen arvoinen, vaikka pahalta se tietysti tuntuu kun asian kanssa joutuu kasvokkain.
Jos porukka ei edes kohteliaisuuden vuoksi kutsu mukaan vanhaa kaveria, niin se on heidän häpeänsä, ei sinun.
Ihmiset osaavat olla kyllä todella mätiä sisältä. Ulospäin esitetään mukavaa ja sosiaalista, mutta epäsuorasti syrjitään tiettyjä henkilöitä ilman mitään järkevää syytä. En tietääkseni koskaan tuottanut kenellekään harmia ja olin ihan hyväkin harrastuksessani. En kai muuten harrastaisi sitä vieläkin. Ap
No onneksi ne ovat vaan jotain kymmenen vuotta sitten tavattuja randomtyyppejä.
Anna olla, älä enempiä mieti. Tai voihan se olla, että ovat vaan aidosti unohtaneet ihan epähuomiossa kutsua sinut.
Sano mielessäsi: haistakaa kökkäre. Ja jstka elämää nykyisten läheistesi ja kavereidesi janssa.
Muistat vaan ap, että tuollaisia temppuja tehdään myös ihanille ihmisille, joissa ei kerta kaikkiaan ole mitään vikaa, eli huono käytös ei johdu sinusta :)
Mikähän harrastus kyseessä, jos saan udella?
Lisätään nyt vielä sekin, että en olisi välttämättä edes mennyt tapaamiseen, koska nuo ihmiset ovat minulle kovin etäisiä ja minulla on myös ollut todella vauhdikas alkusyksy, mutta siis että ei edes kutsuta! Tuo minusta kertoo jostain läpeensä p*skamaisesta asennevammasta minua kohtaan. Saisinpa joskus kuulla syyn sille, miksi minua ei kutsuttu. Tällä hetkellä tulee mieleeni vain se, että olen ikuisesti se "uusi ihminen", joka uskalsi tunkeutua ryhmään.
Huhhuh, minulle palasivat tämän myötä kaikki ikävät muistot mieleen siitä, kuinka minulla oli aina ulkopuolinen olo harrastuksessa, vaikka kaikki tosiaan olivat minua kohtaan asiallisen mukavia. En myöskään osannut selittää itselleni silloin, enkä nyt, minkä takia ne muutama uusi naama otettiin lähes heti tiiviiksi osaksi vanhaa porukkaa, mutta minua ei koskaan, vaikka roikuin mukana kuin riippakivi vuodesta toiseen. Ap
:( Pahalta tuntuisi tuollainen. Elä ap välitä, eipähän tarvitse sinun laskeutua heidän tasolle jälleennäkemis pippaloihin.
Ehkä sua ei kutsuttu kun harrastat vieläkin? Jos muut ajattelee et sulla on jo uusi porukka?
Vierailija kirjoitti:
olin ihan hyväkin harrastuksessani. En kai muuten harrastaisi sitä vieläkin. Ap
Olitko porukan parhaita, ehkä "liian" hyvä muiden makuun eli syy voisi olla kateus?
En varmaan edes huomaisi koko asiaa. Joku 10v sitten tuntemani porukka kokoontuu syömään - so? Varmaan aika moni vanhojen työkavereiden tai saksanopiskelijoiden ryhmä on istunut saman pöydän ääreen kertomatta minulle, joten viillänkö nyt ranteet auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olin ihan hyväkin harrastuksessani. En kai muuten harrastaisi sitä vieläkin. Ap
Olitko porukan parhaita, ehkä "liian" hyvä muiden makuun eli syy voisi olla kateus?
Harrastus on eräs joukkuelaji, mutta ei siitä sen enempää. En usko, että kyseessä on kateus. Olen epäillyt olleeni liian tylsä, liian hiljainen tai jotain mystistä, jota en osaa edes kuvitella. Mielestäni kyllä yritin kaikkeni tulla hyväksytyksi ryhmässä ja käyttäydyin aina hyvin ryhmän jäseniä kohtaan. Silti minusta ei koskaan tullut ryhmän oikeaa jäsentä. Muistinpa tässä juuri, että tällainen illanvietto järjestettiin myös kerran aiemmin ja silloin olin vielä ryhmän jäsen! Muistan olleeni jo silloin surullinen, kun minua ei kutsuttu. Ap
Minulle kävi samoin yhden seurakuntapiirin kanssa. Kyllähän se kirpaisi, mutta muualta löytyy muita porukoita. Jotkut vaan ovat sisäpiiriepäilyt.
En nyt loukkaantunut siitä, että en saa osallistua, vaan siitä, että yhtä ryhmän pitköaikaisimmista jäsenistä ei viitsitä edes kutsua aikakaudella, kun on olemassa Facebook ja internet yleensä. Jotenkin hirveä ajatella, että kaikki kyllä muistavat minut harrastuksesta ja tietävät, että olen vielä elossa, roikun heidän Facebook-kaverilistoillaan, mutta kukaan ei HALUA kutsua minua tapaamiseen.
Pelkäsivätkö, että osallistun ja pilaan tapahtuman inside-tunnelman? Ap
Kyllä se pahalta tuntuisi. Minulla on aina ollut aika vähän ystäviä, nytkään ei varmaan sellaista ihan parasta ystävää ole ollenkaan (paitsi oma mies). Olen mielestäni porukassa mukava ja sosiaalinen, mutta jostain syystä harvemmin kutsutaan minnekään. Nyt tuntui pahalta, kun kuulin että tämä pieni ystäväporukka, mikä minulla on ollut, on kuulemma jo pitkään kokoontuneet miehineen ja lapsineen yhteisille illanvietoille ja retkille, eikä minua ja miestä ole todellakaan kutsuttu, nytkin kuulin asiasta sattumalta.
Mutta ei voi mitään, onneksi on edes se oma mies... Jotenkin kaipaisin kuitenkin myös muita ystäviä, sellaisia että he muistaisivat minut ja pyytäisivät mukaan jos tekevät jotain.
Ehkä kaikki sitten johtuu siitä, että olen itse tosi huono järjestämään mitään yhteisiä menoja, kun pelkään ettei kukaan sitten kuitenkaan tulisi (kun niin on pari kertaa käynyt)
Olisi kamalaa, jos jäisin roikkumaan johonkin menneisyydessä olleeseen ryhmään ja kaiken lisäksi tajuaisin, että olisin epätoivoisesti yrittänyt olla suosittu ja hyväksytty. Olisikohan ap:lla nyt äärttömän alhainen itsetunto, kun jostain tuollaisesta tulee surulliseksi ja märehtii sitä.
Eikö sinulla ole omaa elämää?
Vierailija kirjoitti:
En nyt loukkaantunut siitä, että en saa osallistua, vaan siitä, että yhtä ryhmän pitköaikaisimmista jäsenistä ei viitsitä edes kutsua aikakaudella, kun on olemassa Facebook ja internet yleensä. Jotenkin hirveä ajatella, että kaikki kyllä muistavat minut harrastuksesta ja tietävät, että olen vielä elossa, roikun heidän Facebook-kaverilistoillaan, mutta kukaan ei HALUA kutsua minua tapaamiseen.
Pelkäsivätkö, että osallistun ja pilaan tapahtuman inside-tunnelman? Ap
Miksi muiden pitäisi miellyttää sinua? jos sinua ei haluta kutsua eikä kutsuta, niin miksi ihmeessä pitäisi koko porukan kärsiä ja laittaa sinulle kutsu?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se pahalta tuntuisi. Minulla on aina ollut aika vähän ystäviä, nytkään ei varmaan sellaista ihan parasta ystävää ole ollenkaan (paitsi oma mies). Olen mielestäni porukassa mukava ja sosiaalinen, mutta jostain syystä harvemmin kutsutaan minnekään. Nyt tuntui pahalta, kun kuulin että tämä pieni ystäväporukka, mikä minulla on ollut, on kuulemma jo pitkään kokoontuneet miehineen ja lapsineen yhteisille illanvietoille ja retkille, eikä minua ja miestä ole todellakaan kutsuttu, nytkin kuulin asiasta sattumalta.
Mutta ei voi mitään, onneksi on edes se oma mies... Jotenkin kaipaisin kuitenkin myös muita ystäviä, sellaisia että he muistaisivat minut ja pyytäisivät mukaan jos tekevät jotain.
Ehkä kaikki sitten johtuu siitä, että olen itse tosi huono järjestämään mitään yhteisiä menoja, kun pelkään ettei kukaan sitten kuitenkaan tulisi (kun niin on pari kertaa käynyt)
Minunkin ystäväni kokoontuvat selkäni takana, eikä minulla ole täten ollut oikeita "ystävätapaamisia" aika tarkalleen viiteen vuoteen. Kukaan ei koskaan puhu minulle näistä tapaamisista, mutta kuvat ym. jaetaan somessa. Kaikki johtuu siitä, että ryhmän kuningatar suuttui minulle, koska rikoin hänen tuolinsa kännissä ja laittoi välit poikki.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kamalaa, jos jäisin roikkumaan johonkin menneisyydessä olleeseen ryhmään ja kaiken lisäksi tajuaisin, että olisin epätoivoisesti yrittänyt olla suosittu ja hyväksytty. Olisikohan ap:lla nyt äärttömän alhainen itsetunto, kun jostain tuollaisesta tulee surulliseksi ja märehtii sitä.
Eikö sinulla ole omaa elämää?
On minulla oma elämä ja oli myös silloin, kun olin tässä ryhmässä. Et taida olla harrastanut mitään intensiivisesti? Sitten varmaan tietäisit, miltä tuntuu olla hylkiö omassa rakkaassa harrastuksessaan. Voi sitä vielä vuosien jälkeenkin pysähtyä miettimään, vaikkei se en aktiivisesti mielessä pyörimään. Ja kyllä minulla varmaan oli/on myös huono itsetunto. Ap
Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Otin vähän viiniä. Ap
Olisin loukkaantunut, mutta antaisin olla.