Onko teillä kaupunkimaasturi? Kertokaa, millaisia ihmisiä olette?
Kommentit (23)
Pakko näitä autoja on av-mammojenkin perheissä olla, kun juuri uutisoitiin, että niitä menee kaupaksi kuin häkää.
1. tapaus on kaikessa aina vähän ollakseen ja velalla ja keplottelulla hankittu citymaasturi oli pakko saada, lieneekö omissa nimissäkään
2. tapaus on oikeasti varakas, asuu sellaisessa paikassa että maasto-ominaisuus ja neliveto ovat ihan perusteltuja.
yleensä iltapäivällä tai iltana, ei siis ole aurattu, kun lähdemme töihin. Jos tilanne olisi vain tämä, pärjäisimme mainiosti sopivasti valituilla tavallisilla autoilla ja mieheni pärjääkin. Minä kuitenkin harrastan hevosia ja vedän useita kertoja viikossa kahden hevosen traileria, joskus pitkiäkin matkoja. Sopiva kaupunkimaasturi on kuitenkin huomattavasti vähemmän polttoainesyöppö kuin oikea maasturi ja silti riittää meille.
Taiteellisia ja boheemeja, eivät kovin ympäristötietoisia. Luulen, että maasturi hankittiaan, koska se viehätti ulkomuodoltaan. Keskituloisia. Eivät todellakaan tarvinneet maasto-ominaisuuksia missään.
ja maasturille on tarvetta. Ollaan palaamassa Suomeen ja tuodaan auto mukana. Suomessa maasto-ominaisuuksille ei ole tarvetta, mutta tykätään autosta ja aiotaan pitää se. Hyvä ajaa, paljon tilaa ja jaksaa vetää isoa peräkärryä.
Ollaan keski-ikäinen, hyvin toimeentuleva pariskunta, kolme lasta. Tykätään myös auton ulkonäöstä, se oli yksi kriteeri.
Miksi muuten maasturi on kirosana, mutta tila-auto ei? Ovat yhtä isoja ja kuluttavat liki yhtä paljon. Meidän maasturi vie 7-9 litraa dieseliä satasella, joten ei ihan hirveästi.
Koska olen pienikokoinen nainen, se on kätevä kun näkee paremmin ja korkealta ja on siis turvallisempi kolarissakin (niitä aina joskus sattuu). Mieheni on toimitusjohtaja ja osti minulle sellaisen joululahjaksi.
Asuu perheineen ihan korvessa, kuskaavat autolla mm. hevosta ja veneitä. Sisko lekuri, mies maanviljelijä.
Helsingin keskustasta. Suojatien eteen on pysähtynyt jono autoja, ja ihmisiä kulkee solkenaan siitä (bussipysäkki suojatien kohdalla) yli, joten autot joutuivat odottamaan siinä jonkun tovin. Ekan suojatien eteen pysähtyneen auton takana seisoi citymaasturi, ratissa joku menestyvä liikemiestyyppi, joka kärsimättömänä tööttäili auton torveaan mielenosoituksellisesti. Ilmeisesti tämän edellä olevan auton olisi vaan kylmästi pitänyt ajaa niiden suojatietä ylittävien ihmisten päälle että hän olisi päässyt viisi metriä eteenpäin autollaan ennen seuraavaa pysähdystä...
- olen selkävaivainen, auton tulee olla korkea että pääsen hyvin kyytiin ja pois
- tarvitsen paljon tavaratilaa työtarvikkeille, joita kuskaan edestakaisin
- tilavaan autoon mahtuu lasten turvaistuimet hyvin kyytiin
- asumme korvessa, viimeiset 6 km päätieltä kotiin on yhtä kelirikko-helvettiä
Vierailija kirjoitti:
Taiteellisia ja boheemeja, eivät kovin ympäristötietoisia. Luulen, että maasturi hankittiaan, koska se viehätti ulkomuodoltaan. Keskituloisia. Eivät todellakaan tarvinneet maasto-ominaisuuksia missään.
Mitä maasto-ominaisuuksia tuollaisessa 2wd kaupunkimaasturissa muka on? Ainoa hyöty on hieman suurempi maavara, no sille Suomen teillä on kyllä käyttöä.
Itsellä bensa kaupunkimaasturi, olisinko jotenkin ympäristötietoisempi jos auton malli olisi joku muu? Bensaa kului viime mökkireissulla keskimäärin 4,8l/100km. keskikulutus on toki suurempi, kun kaupungissa kuluu enemmän.
Vierailija kirjoitti:
1. tapaus on kaikessa aina vähän ollakseen ja velalla ja keplottelulla hankittu citymaasturi oli pakko saada, lieneekö omissa nimissäkään
2. tapaus on oikeasti varakas, asuu sellaisessa paikassa että maasto-ominaisuus ja neliveto ovat ihan perusteltuja.
Tapaus 2, se joka oikeasti tarvitsee maasto-ominaisuuksia, ei osta SUV-maastureita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. tapaus on kaikessa aina vähän ollakseen ja velalla ja keplottelulla hankittu citymaasturi oli pakko saada, lieneekö omissa nimissäkään
2. tapaus on oikeasti varakas, asuu sellaisessa paikassa että maasto-ominaisuus ja neliveto ovat ihan perusteltuja.Tapaus 2, se joka oikeasti tarvitsee maasto-ominaisuuksia, ei osta SUV-maastureita.
Ei niin, mutta tällainen välimalli on hyvä suomen heikkokuntoisille teille, vaikka varsinaiseen maastoon sillä ei ole mitään asiaa.
Meillä 3 katumaasturia koska me haluamme, muilla ei väliä, kokoomusta äänestämme, köyhiä emme ota naapurustoomme, emme arvosta sellaista.
Asun Helsingissä, mutta kiitos kaupunkipolitiikan (ei toimi auraus kun ei saada pysäköintikieltoja ) ilman tuollaista en talvella pääse edes kotipihalta pois.
Kahden hengen keski-ikäinen pariskunta, asutaan Helsingissä. Tarvittiin neliveto kunnon maavaralla ja hyvillä veto-ominaisuuksilla töiden ja harrastusten takia.
Meidän parkkihallissa lähes kaikilla on katumaasturi merkkeinä bmw, mersu ja toyota.
Lapsiperhe ollaan, kolme lasta eli takapenkki saa olla vähän suurempi kuin Nissan Micrassa. Vaikka asutaan Espoossa, asutaan kulmalla jossa aura-auto käy kerran ja kesässä ja astutaan suht jyrkässä rinteessä eli on ihan toimivaa, että pihassa on ysi auto joka jaksaa puskea tänne kotipihaan saakka, vaikka tiellä on 30cm lunta. Kun muutettiin toinen auto oli farkku-passat, joka oli liian matala. Jäi mahastaan kiinni hankeen muutamanakin talvena. Lisäksi vedetään trailerilla (suht pientä, 650g) venettä, niin on ihan kiva, että auto vie eikä se traileri.
Suomessa on nykyään tosi huonot tiet. Jos ajat yhtään muualla kuin isossa kaupungissa niin sen huomaat heti. Helsingissäkin on talvella haasteita lumen takia. Itse asun ihan muualla ja liikkuma-alueeni on pohjois- itä- ja etelä-Suomi. Minulla on tarve vetää isoa peräkärryä ja asuntovaunua monta kertaa kk:dessa. Nukun myös kesäisin autossani joten mikään pikkukosla ei tule kyseeseen. Minulla on lastenistuin kyydissä usein ja kaksi keskikokoista koiraa. Millainen auto minun tulisi ostaa? Rahaa ei ole oikeaan maastoautoon eikä sen polttoainekuluihin. Olen ostanut autooni maastorenkaat jotta siinä olisi edes vähän isompi maavara jota tarvitsen huonoilla itä-Suomen teillä. Ilman autoani joutuisin luopumaan monesta elämäni asiasta ja tekemisestä. Koko elämäni menisi uusiksi jos autoni olisi vaikka täyssähköinen corsa.
Vierailija kirjoitti:
Taiteellisia ja boheemeja, eivät kovin ympäristötietoisia. Luulen, että maasturi hankittiaan, koska se viehätti ulkomuodoltaan. Keskituloisia. Eivät todellakaan tarvinneet maasto-ominaisuuksia missään.
Kenen silmää ne möhkäleet miellyttää? Kyllähän toi nyt hankitaan käytännön, ei esteettisistä syistä. T. Audi Q7 kuski
Vierailija: