Lue keskustelun säännöt.
Jouduin elämään koko lapsuuteni jatkuvan stressin alaisena vanhempien eron takia
07.09.2017 |
No joo, ei sekään olisi ollut hyvä, että vanhempani eivät olisi eronneet, koska isälläni on alkoholiongelmaa. Alkoholin liikakäyttö ei sentään eron jälkeen ole näkynyt mulle enää muuten kuin isän puheissa erityisen rankoista ryyppyreissuista. Kuitenkin olen aina stressannut isän luokse menemistä ja sitähän tapahtui nuorempana joka toinen viikonloppu. Oikeastaan vain pari päivää juuri isäviikonlopun jälkeen olen saanut olla ilman stressiä, mutta sitten alkanut aina stressata jo seuraavaa viikonloppua.
En oikein osaa edes sanoa, mikä niissä isäviikonlopuissa on niin stressaavaa. Isä on muuten ihan ok tyyppi, jos ei tosiaan lasketa niitä kertomuksia alkoholinkäytöstä. Ehkä mä vain olen niin stressiherkkä ihminen, että jo paikanvaihdos aiheuttaa stressiä.
Ärsyttää, että tosiaan lapsena ajattelin, ettei muuta vaihtoehtoa noille viikonlopuille olisi ollut. Eihän mun mikään pakko olisi ollut käydä isän luona ainakaan yli 12-vuotiaana. Joskus äidille kerroin, että en haluaisi mennä isälle, mutta äiti ei ikinä juurikaan ottanut asiaan kantaa. Varmaan pelkäsi, että isäni syyttäisi häntä minun aivopesusta, jos en enää olisi käynyt isän luona niin usein.
10 vuotta jatkuvaa stressaamista on laukaissut minulla vaikean masennuksen enkä oikein kestä enää ollenkaan stressiä. Koulunkäyntikin on kamalaa.
Kommentit (4)
Tommosta se on, kun lapset aivopestään kuvittelemaan, että kaikilla on "äiti ja isä" ja että niihin on joku maaginen yhteys, jota on pakko pitää yllä. Jos aikuinen on lapselle turha tai huono, niin se pitäisi vain unohtaa ja sillä siisti. Ei itse lapsi niillä mitään tee. Itselläkin sain tästä kyllä kokemusta kahdenkin eri aikuisen taholta ja vasta täysi-ikäisenä tajusin, miten naurettavaa se oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani aloittajan puolesta ja teidän toisten.
Olen huomannut, että lapsen stressiä ei oteta tosissaan. Hänen pitäisi jaksaa vaikka mitä.
Ei kuulosta kivalta, mutta eiköhän tuo parempi ratkaisu ollut, erityisesti kun molemmat vanhempasi ilmeisesti käyttäytyivät kohtuullisen normaalisti. Minun vanhemmistani ei kumpikaan ollut täysipäinen.... Consider yourself lucky.
Itse olisin ottanut miljoona kertaa mieluummin tuon. Ehdotinkin vanhemmille eroa monta kertaa, mutta eivät noteeranneet pyyntöjäni. Muistoksi näistä vuosista minulle on jäänyt vaikea unettomuus (jatkuvan pelkäämisen ja yöheräilyjen takia), masennusherkkyys, itsetuhoisuus ja monia muita tunne-elämän ongelmia. Terapia on onneksi auttanut paljon.
Ei tuo sinunkaan tilanteesi silti mukava ole, kaikkea muuta. Kehottaisin hakeutumaan ammattilaisen juttusille, heiltä voi saada paljon apua noihin ongelmiin. Voimia ja tsemppiä!
T. Alkoholistin lapsi