Auttakaa mitä teen?! Tutustuin ihmiseen ja nyt se soittelee 5 kertaa päivässä, tuppautuu jatkuvasti meille. Ahdistavaa seuraa

Mä oon ihan samanlainen magneetti, mutta mulla noita on useampia. Pelottaa laittaa viestiä, kun postia tulee sitten koko ilta. Pahimmillaan neljä tyyppiä postaa yhtä aikaa. Siinä se ilta sitten meneekin.

Yleensä sanon että nyt tulee kaveri käymään tai äiti soittaa (sekin kyllä jaksaa niitä tunnin puheluita).

Vaikea sanoa jos omakotitalossa asutte... Sun pitäis löytää sille joku toinen kaveri :D

Mutta tiedän tunteen ja otan osaa..

Tollasella henkilöllä ei ole mitään kunnioitusta eikä rajoja, joten ne rajat pitää laittaa itse.Jos hän soittaa, soita takaisin silloin kun itsellesi sopii. Sama viesteissä, viivyttele vastaamisessa. Jos hän on taas tunkemassa kutsumatta kotiinne niin voit aivan hyvin olla avaamata tai sitten avata ja nopeasti sanoa, että nyt et voi nähdä, koska ette ole aiemmin sopineet mitään. Älä myöskään itse liiemmin aloita yhteydenottoja, jos hän vain innostuu siitä. Jos hän ei näistäkään ymmärrä niin sano suoraan ettet voi olla niin paljoa tekemisissä.

Jos tulee ovelle sano että sulla ei ole nyt aikaa ja että et tykkää että kukaan tulee yllättäen ovelle. Puheluihin ei tarvii vastata silloin jos ei huvita.

Lievästi kehitysvammainen tms? Ei vaikuta ihan normaalilta ihmiseltä.

ja musta tuntuu, että tämä on jokin mielenterveystapaus. Kaduttaa vähän että menin edes tutustumaan häneen.

Jotenkin todella vaikea tilanne ja toisinaan tuntuu, että ehkä olisi parempi jos en pitäisi mitään yhteyttä, mutta ei taida päästä siltikään eroon, koska hän kyllä huolehtii yhteydenpidosta. Välillä pelottaa jättää viesteihin ja puheluihin vastaamatta, koska ajattelen että sitten se tulee ovikelloa pimpottamaan.

Enkä todellakaan halua olla ilkeä tai inhottava ja sanoa suoraan, kiltti kun olen.

Millasia samoja juttuja puhuu? Ei kuulosta normaalilta. Jos taas alkaa samaa juttua kertomaan niin etkö voi sanoa että joo sä kerroit ton jo.

Kuulostaa mielenterveysihmiseltä. Eihän oikeasti ihmiset soittele toisilleen päivittäinkään ellei ole perheenjäsen tai tärkeää asiaa.

Eihän sun ilkeä tai inhottava tarvii ollakaan, voi sanoa ihan nätisti että sulla on perhe (ainakin mies) ja se tarvii sun aikaa. Ja kun ehdottaa jotain yhteistä tekemistä niin sovi tyyliin parin viikon päähän älä seuraavaan päivään.

Hmmm mulla on kanssa yksi tuollainen kaveri. Hermot meni lopullisesti kun en olisi saanut olla rauhassa mieheni kanssa edes häidemme jälkeisenä päivänä...

Olen raa'asti vain alkanut vastata puheluihin/viesteihin silloin, kun itselleni sopii. Ja en ota yllätysvieraita vastaan, luojan kiitos lopetti yllätysvierailut jo vuosia sitten, kun tein selväksi, etten niistä tykkää. Lisäksi pyrin näkemään häntä vain porukassa, ettei pysty käyttämään minua yksityisterapeuttinsan.

Ollaan kavereita, mutta ei enää kovin läheisiä ainakaan minun mielestäni. Hänellä on mennyt välit aiemminkin moneen vanhaan kaveriin tuon takertumisen takia(tietää syyn itsekin), joten ihmettelen miksi jatkaa vaan.

Tsemppiä! Todella rasittava tilanne ja ymmärrän, että on vaikeaa olla jämäkkä jos on itse perusystävällinen ja yhtään kiltimpi luonne...:/

Selvä mt-tapaus. Tuosta päästyäsi opit pitämään rajasi. Epävakaat ihmiset haluavat "ankkuroitua". Sinun on laitettava rajat. Ehkä ohjaat hänet ammattiavun piiriin.

Kiltteys on ihan kiva piirre ihmisessä, mutta jos se alkaa vaikuttaa negatiivisesti omaan elämään, täytyy muuttaa omaa käytöstään. Ei voi odottaa muiden muuttavan omaansa, jos ei niille kerro että jotain muutettavaa olisi. Kaikki eivät ole niin fiksuja, että ymmärtäisivät sanatonta viestintää ja vihjailuja, niiden kanssa pitää ottaa suoremmat otteet. Kaikki pääsevät helpommalla kun sanoo asioista suoraan, ystävällisesti mutta päättäväisesti. Voit sanoa vaikka että kiva kun sä oot aloitteellinen ja pidät aktiivisesti yhteyttä, mutta älä loukkaannu jos mä en vastaa kaikkiin puheluihin tai viesteihin, mä olen itse sen verran pidättyväisempi etten jaksa niin usein jutella. Tai että olen pitänyt tapana olla kotona keskittyneenä omaan perheeseeni, ja toivon että voitais sopia yhdessä ennen kuin tulet kylään. Jotain tollasta. 

Ja jos ihminen loukkaantuu ystävällisestä keskustelusta, sillehän ei sitten voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan samanlainen magneetti, mutta mulla noita on useampia. Pelottaa laittaa viestiä, kun postia tulee sitten koko ilta. Pahimmillaan neljä tyyppiä postaa yhtä aikaa. Siinä se ilta sitten meneekin.

Yleensä sanon että nyt tulee kaveri käymään tai äiti soittaa (sekin kyllä jaksaa niitä tunnin puheluita).

Vaikea sanoa jos omakotitalossa asutte... Sun pitäis löytää sille joku toinen kaveri :D

Mutta tiedän tunteen ja otan osaa..

Minulla sama. Minulle on kuulemma helppo puhua. Moni on sanonut. Samaan aikaa olen introvertti enkä itse juuri välitä puhumisesta vaan olen enemmän kuuntelija. Varmaan tämän tyyppinen persoona viehättää sitten niitä jotka haluavat huomiota ja puhua. Yritän opetella niitä rajoja, koska huomaan että ne puuttuu myös itseltäni. En osaa sanoa ei ja sitten seuraavana päivänä kaduttaa että annoin energiastani niin paljon pois (ihmisten seura rasittaa liiallisena).

Otan osaa, itselläni oli samantapainen tilanne reilu pari vuotta sitten. Täysin erilaisessa elämäntilanteessa oleva ihminen, jonka kanssa tutustuttiin alunperin yhden yhteisen yhdistävän asian takia, tavattiin ja ystävystyttiin. Itselläni on perhe, mies ja lapsi sekä vanhemmat joista vielä huolehdittava omalla tavallaan. Tuolla ystävälläni ei ole lapsia, eikä vanhempiakaan enää elossa. Pahimmillaan se oli sitä, että soittoja oli joka päivä, joskus useitakin ja puhelu saattoi kestää jopa tunnin kerrallaan. Näiden lisäksi vielä viestejä. Jos erehdyin illalla vastaamaan viestiin, saattoi soittaa samantien takaisin ja kertoa jonkun tärkeän asian (mukamas) joka piti saada kertoa ihan heti silläsiunaamalla. Yritin sanoa nätisti, että ihan joka risauksesta ei tarvitse varmaan heti soittaa, mutta ei mennyt perille hyvällä eikä pahalla.

Itselläni oli tuolloin aika raskas elämäntilanne erilaisista sairauksista johtuen, enkä olisi jaksanut loputtomiin puida kaikenmoisia asioita enää hänen kanssaan. Yritin kiertoteitse ja suoraa puhetta eikä mikään auttanut. Kaiken huipuksi tuo ystäväni sitten alkoi syyttelemään ettei minulla ole hänelle tarpeeksi aikaa jos en vastannut heti puhelimeen kun hän soitti, lopulta sain niin tarpeekseni että sanoin hänelle, että on parempi ettemme ole enää missään tekemisissä, jos tälläinen ahdistaa. Siinä oli myös syytöksiä minua kohtaan, että olen loukannut häntä (?) milloin mitäkin sanomalla, se oli ehkä se ihan viimeinen pisara. Kun yhteydenpitdot sitten loppuivat niin ihana rauha valtasi elämän ja arjen. Tajusin vasta, miten rasittava tuollainen ystävyyssuhde on.

Sittemmin kuitenkin olemme laitelleet välillä viestejä ja on soiteltukin, joten ihan lopullinen tuo ero ei ollut, mutta nykyään on huomattavasti rauhallisempaa, ehkä hänkin tuumaustauon aikana huomasi että meni yli. Tämä kyseinen ihminen on sellainen, joka suuttuu milloin kellekin ja aina se menee siihen että laittaa välit poikki, hän on muutenkin sitä tyyppiä että pahoittaa mielensä ihan lähes mistä tahansa. En vaan jaksanut sellaista pidemmän päälle, ja nytkin jos meno alkaa muuttumaan entiselleen niin lopetan sitten yhteydenpidon, ja ehkä sitten lopullisesti. Silloin voi todeta, että hän ei ole oppinut menneistä mitään. Ehkä pieni tuumaustauko teilläkin olisi paikallaan, rohkaistu vaan sanomaan suoraan että sinulla ei ole aikaa ihan niin tiiviiseen yhteydenpitoon mitä teillä nyt tällä hetkellä on. Jos et sano, ei toinen voi sitä tietää. Ihan hyvä tapa on sekin että ei vastaa tosiaan heti, ja pitkittää viestiinkin vastaamista, niin ei tule sit niin shokkina jos joutuu sanomaan ihan oikeesti suoraan.

Ai luoja,tunsin juuri tuollaisen ihmisen joskus! Jos erehtyi joku edes kerran käymään kahvilla kyseisen henkilön kanssa niin sitten olikin kiinni kuin takiainen! Soitti ja laittoi viestiä joka ikinen päivä,aina olisi pitänyt olla näkemässä! Jos ei vastannut puhelimeen niin tuli oven taa rimputtamaan! Lopulta oli pakko laittaa välit poikki! Todella rasittava tuollainen ihminen, mutta ikävä kyllä ei lopeta ennenkuin sanot asiasta.

Minkälaisista asioista se jankuttaa?

Oi aikaa lankapuhelinten....

terkkuja 80-luvun nuorelta.

- vähentäisin yhteydenpitoa vielä vaikka pariin kertaan viikossa

- kertoisin ton mitä kirjoitit sun ja miehesi välisestä ajasta ja sen puutteesta

- jos tulee ovelle notkumaan, opettelisin sanomaan "ei nyt, hei hei" ja ovi släm

Vierailija kirjoitti:

ja musta tuntuu, että tämä on jokin mielenterveystapaus. Kaduttaa vähän että menin edes tutustumaan häneen.

Jotenkin todella vaikea tilanne ja toisinaan tuntuu, että ehkä olisi parempi jos en pitäisi mitään yhteyttä, mutta ei taida päästä siltikään eroon, koska hän kyllä huolehtii yhteydenpidosta. Välillä pelottaa jättää viesteihin ja puheluihin vastaamatta, koska ajattelen että sitten se tulee ovikelloa pimpottamaan.

Enkä todellakaan halua olla ilkeä tai inhottava ja sanoa suoraan, kiltti kun olen.

Valitettavasti kielttejä on helppo hyväksikäyttää. Ehkä ihan tiedostamattaankin tekee sen. Itselläni oli vähän vastaava ystävä. Ei nyt sentään kotiin asti tullut kutsumatta mutta myöhemmin tajusin, että vaikka tämä henkilö olisi voinut olla jatkuvasti näkemässä tai tekemisissä niin ei hän oikeasti ollut lainkaan kiinnostunut minusta. Hän oli kiinnostunut seurastani, koska minä sallin hänen ripustautuvan käytöksen ja toimin hänelle ns. terapeuttina. Muiden seurasta hän ei ollut yhtä intensiivisesti kiinnostunut, koska nämä osasivat laittaa hänelle rajat. Kaikkea ei tarvitse sietää.

Sanot tietenkin asiasta. Lapsenahan tuollainen oli normaalia, että oltiin ensin koulupäivä yhdessä ja sitten ilta yhdessä.

Minä olen yksinäinen ja olen huomannut sellaisen asian itsessäni, että kun saan puhua jollekin, tulee sen jälkeen muitakin asioita mieleen, joista haluaisi vielä kertoa. Syyllistyn myös liian usei siihen, että jatkan innoissanl viestittelyä, kun kerrankin saan viestin. Tiedostan tämän kaiken ja yritän hillitä itseäni, etten olisi rasitukseksi,

Kaikkein ironisinta tässä on se, että yksinäisyyteni suurin syy on juuri sellaiset ihmiset, joista Ap kertoi esimerkkinsä. Olen läpi elämän ollut tällaisten kyltymättömien ihmisten "uhrina". He ovat vieneet voimat, kun en ole osanut vetää rajoja ja uskaltanut sanoa ei. Loppujen lopuksi olen ajautunut tahtomattani yksinäisyyteen, kun ystävät ovat olleet sellaisia, joita ei oikeastaan kiinnosta minun asiani lainkaan.